Tämän blogin uusimmat kirjoitukset http://raimoilaskivi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/blogi/blog Sat, 18 May 2019 10:35:09 +0300 fi Sensuurilla Tallinnaan http://raimoilaskivi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276135-sensuurilla-tallinnaan <p>Ikinä en olisi uskonut tällaista uutista näkeväni. Asianajajat vaativat Peter Westbackan aloitteesta Uudenmaan liittoa poistamaan sivuiltaan kolme blogikirjoitusta, joissa kritisoitiin Westerbackin ajamaa tunnelihanketta Tallinaan. Ja liitto suostui. Tyytyväisenä hankemiehet sitten totesivat, että hankkeeen kritiikki vaimentui.</p><p>&quot;Olen eri mieltä kanssasi, mutta teen kaikkeni, että saat toisenlaisen mielipiteesi julkisuuteen!&quot; Vanha sanonta, joka mielestäni hyvin kuvaa vapaan kansakunnan vapaata ilmapiiriä, keskusteluun johtavaa. Kun sinä ajattelet näin, niin minäpä kerron, mitä mieltä minä olen. Suuri yleisö ja päättäjät saavat sitten tutustua erilaisiin näkemyksiin ja vetää niistä johtopäätöksensä.</p><p>Uutinen kertoi jostakin kokonaan muusta. Se kertoi ihan asianajajien avulla toteutetusta sensuurista. Siis SENSUURISTA. Siitähän nimenomaan on kysymys. Jos ihmettelen Westerbackan toimintaa tältä osin, yhtä paljon ihmettelen asianajajia, jota ryhtyivät tällaiseen kirjeenvaihtoon.</p><p>Olisihan ollut oikeakin menettelytapa. Vastanäkökohtia sisältävien vastineitten ja blogien lähettäminen Uudenmaan liitolle. Ne olisivat johtaneet juuri siihen, mikä on sananvapauden perusta. Ne olisivat panneet lukijat ajattelemaan asiaa kahdesta näkökulmasta: Uudenmaan liiton ja Westerbackan. Mutta kun ei. Ja nyt minäkin, asiaan vihkiytymätön, alan ihmetellä, mistä oikein on kysymys. Ajattelen esimerkiksi sitä, miksi erilaisista raideleveyksistä ja niitten aiheuttamista ongelmista kustannuksineen pyritään olemaaan kovin hiljaa. Kerrotaan vain, mitä ihanuuksia tunneli meille toisi. Ja miksi kustannusarvioitten vertailu muiden suurhankkeitten vastaaviin kuuluu niinikään vähälle jätettyyn uutisointiin. Jne jne.</p><p>Median on aika reagoida. Sensuurin avullako Tallinnaan aiotaan tunnelin kautta mennä?</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Ikinä en olisi uskonut tällaista uutista näkeväni. Asianajajat vaativat Peter Westbackan aloitteesta Uudenmaan liittoa poistamaan sivuiltaan kolme blogikirjoitusta, joissa kritisoitiin Westerbackin ajamaa tunnelihanketta Tallinaan. Ja liitto suostui. Tyytyväisenä hankemiehet sitten totesivat, että hankkeeen kritiikki vaimentui.

"Olen eri mieltä kanssasi, mutta teen kaikkeni, että saat toisenlaisen mielipiteesi julkisuuteen!" Vanha sanonta, joka mielestäni hyvin kuvaa vapaan kansakunnan vapaata ilmapiiriä, keskusteluun johtavaa. Kun sinä ajattelet näin, niin minäpä kerron, mitä mieltä minä olen. Suuri yleisö ja päättäjät saavat sitten tutustua erilaisiin näkemyksiin ja vetää niistä johtopäätöksensä.

Uutinen kertoi jostakin kokonaan muusta. Se kertoi ihan asianajajien avulla toteutetusta sensuurista. Siis SENSUURISTA. Siitähän nimenomaan on kysymys. Jos ihmettelen Westerbackan toimintaa tältä osin, yhtä paljon ihmettelen asianajajia, jota ryhtyivät tällaiseen kirjeenvaihtoon.

Olisihan ollut oikeakin menettelytapa. Vastanäkökohtia sisältävien vastineitten ja blogien lähettäminen Uudenmaan liitolle. Ne olisivat johtaneet juuri siihen, mikä on sananvapauden perusta. Ne olisivat panneet lukijat ajattelemaan asiaa kahdesta näkökulmasta: Uudenmaan liiton ja Westerbackan. Mutta kun ei. Ja nyt minäkin, asiaan vihkiytymätön, alan ihmetellä, mistä oikein on kysymys. Ajattelen esimerkiksi sitä, miksi erilaisista raideleveyksistä ja niitten aiheuttamista ongelmista kustannuksineen pyritään olemaaan kovin hiljaa. Kerrotaan vain, mitä ihanuuksia tunneli meille toisi. Ja miksi kustannusarvioitten vertailu muiden suurhankkeitten vastaaviin kuuluu niinikään vähälle jätettyyn uutisointiin. Jne jne.

Median on aika reagoida. Sensuurin avullako Tallinnaan aiotaan tunnelin kautta mennä?

]]>
13 http://raimoilaskivi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276135-sensuurilla-tallinnaan#comments Sat, 18 May 2019 07:35:09 +0000 Raimo Ilaskivi http://raimoilaskivi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276135-sensuurilla-tallinnaan
Tekoja työllisyysnousun tueksi! http://raimoilaskivi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273511-tekoja-tyollisyysnousun-tueksi <p>Valtiovarainministeriön tuore katsaus sisälsi odotetun. Kasvu jatkuu, mutta pitkäjänteisesti, ohi hetken nousun, selvästi heikkenevänä. Lähivuosille kirjataan pienemmät nousuprosentit muin mihin on totuttu. Selityskin on selvä: Vientikysyntä heikkenee, koska maailmantalouden tilan odotetaan kehittyvän jossakin määrin epäsuotuisammin kuin aiemmin. Suomen kasvu lepää täten entistä selkeämmin kotimaisen kulutuskysynnän varassa, joka puolestaan riippuu ensisijaisesti&nbsp; kansantalouden kokonaistulonmuodostuksesta.</p><p>En puutu ministeriön ehdotuksiin nyt tarvittavista toimenpiteistä. Osaan yhdyn, mutta se, mistä toivoisin enemmän keskusteltavan, on mielestäni vähintäänkin yhtä tärkeää. Ja se on kysymys, kuinka kotimaista kulutuskysyntää parhaiten voitaisiin ylläpitää, koska se on kasvun jatkon turvaamisen kannalta keskeistä.</p><p>Ensin lähtökohtaan. Kansainvälisiin suhdanteisiin ja vientikysyntään emme me voi vaikuttaa. Ainoa, jota voimme&nbsp; tehdä, on pitää huolta vientimme kilpailukyvystä. Ja se tällä hetkellä tärkeintä onkin. Vaalitaiston temmellyksessäkin tulisi välttää ehdotuksia, jota tavalla tai toisella lisäävät kustannuksia. Jokainen vaalitaistelua seuraava voi todeta, missä tämä on havaittu ja täten menetelty tai mistä ovat löydettyvissä&nbsp; ne helppoheikit, joitten mielestä ääniä kalasteltaessa kaikki keinot ovat sallittuja-</p><p>Ja sitten kotimaiseen kulutuskysyntään ja sen erään&nbsp; &quot;villakoiran ytimeen.&quot; Niin yksi jos toinenkin korostaa nyt työllisyyden kasvattamisen ja 75 prosentin työllisyysasteen saavuttamisen välttämättömyyttä. Ihan oikein. Mutta eivät ne uudet, kysyntää luovat työpaikat puhumalla synny. Tarvitaan kysyntää, joka niitä luo. Eli vastausta kysymykseen, kumpi on ennen, kana vaiko muna! Minusta työpaikat syntyvät vain, jos kysyntää - mitä se sitten onkin ja mihin suuntautuu - kotimarkkinoilla on riittävästi. Heitän esiin erään keskeisen keinon ja perään periaatetta lisäksi.</p><p>Keskeisenä&nbsp; kulutuksen pullonkaulana pidetään köyhyysrajan alapuolella olevien eläkkeensaajien vähäisiä kulutusmahdollisuuksia. Oikein. Ja lisäksi muittenkin eläkeläisten kulutusmenojen kasvua rajoittavat valtion poliittiset toimet, joista tärkein on ns. taitetun työeläkeindeksin ylläpito ja sen korvaamisen estäminen paremmalla. Eläkkeensaajien kysynnän reaaliarvo palkansaajien vastaavaan verrattuna täten hitaasti mutta varmasti alene.</p><p>Puututaan tähän. Katsotaan yksinomaan taloudellisia faktoja ja unohdetaan kateus,&nbsp; kysymys euro-&nbsp; vaiko prosenttikorotusten erosta jne. Eli nostetaan kaikkia työeläkkeitä tietyllä prosentilla johon teknisesti päästään muuttamalla taitettu indeksi 50/50- eli puoliksi palkkaindeksiksi soveliaan jälkeenjääneisyyskorotuksen yhteydessä. Prosentteihin en puutu - ministeriön virkakoneisto pystyy ne laskemaan kunhan vaan tavoite asetetaan. Ja se on poliitikkojen tehtävä. Tämä nostaa ensi vaiheessa työeläkkeensaajien tuloja. Mutta näistä peritään puolestaan marginaalivero. Ja tämä verotuksen lisätuotto ohjataan sitten köyhyysrajan alapuolella oleville eläkkeensaajille.</p><p>Kokonaisvaikutus on eläketulojen nousu, joka suuntautuu ensisijaisesti kotimarkkinoille ja juuri täten luodaan ne uudet työpaikat, joita suhdannekasvun ylläpitämiseksi tarvitaan. 200 miljardin eläkepääomiin ei edes tarvitse koskea. Niiden tuottoon osittainen puuttuminen riittää rahoitusongelman ratkaisuksi. Eläkeyhtiöitten sijoitusmahdollisuusksia toimenpide kyllä hivenen rajoittaa. Mutta kun 70 prosenttia varoista jo nyt suunnataan kansainvälisiin kohteisiin, niin vaihtoehto - kotimaisen kysynnän elvyttäminen - on sekä taloudellisesti että moraalisesti parempaa. Keino ei sitäpaitsi maksa valtiolle senttiäkään vaan päinvastoin parantaa sen kassatilannetta.</p><p>Ministeriö korostaa tarvetta pyrkiä ylläpitämään tasapainoa valtiontaloudessa. Suhdanteita tasaavan finanssipolitiikan näkökulmasta tämä ei vältämättä ole oikea linja. Kysynnän kotimaassa hiipuessa alijäämäinen budjetti sitä elvyttää, ja näin tulisi laskukautta torjuttaessa menetelläkin. Nousu- ja korkeasuhdanteessa on sitten ylijäämäisen eli velanmaksun mahdollistavan budjettipolitiikan aika. Budjetin rakentajilta ja poliittisilta päätöksentekijöiltä edellytetään kummassakin tilanteessa oikeaa harkintaa, oikeanlaatuisten menojen priorisointia elvytyspolitiikassa ja soveliaiden menojen karsintaa suhdanteiden ylikuumenemista estettäessä. Kaikki nämä ovat kuitenkin kysymyksiä, joista meikäläisessä finanssipoliittisessa keskustelussa ei juuri puheenvuoroja näy käytettävän.</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Valtiovarainministeriön tuore katsaus sisälsi odotetun. Kasvu jatkuu, mutta pitkäjänteisesti, ohi hetken nousun, selvästi heikkenevänä. Lähivuosille kirjataan pienemmät nousuprosentit muin mihin on totuttu. Selityskin on selvä: Vientikysyntä heikkenee, koska maailmantalouden tilan odotetaan kehittyvän jossakin määrin epäsuotuisammin kuin aiemmin. Suomen kasvu lepää täten entistä selkeämmin kotimaisen kulutuskysynnän varassa, joka puolestaan riippuu ensisijaisesti  kansantalouden kokonaistulonmuodostuksesta.

En puutu ministeriön ehdotuksiin nyt tarvittavista toimenpiteistä. Osaan yhdyn, mutta se, mistä toivoisin enemmän keskusteltavan, on mielestäni vähintäänkin yhtä tärkeää. Ja se on kysymys, kuinka kotimaista kulutuskysyntää parhaiten voitaisiin ylläpitää, koska se on kasvun jatkon turvaamisen kannalta keskeistä.

Ensin lähtökohtaan. Kansainvälisiin suhdanteisiin ja vientikysyntään emme me voi vaikuttaa. Ainoa, jota voimme  tehdä, on pitää huolta vientimme kilpailukyvystä. Ja se tällä hetkellä tärkeintä onkin. Vaalitaiston temmellyksessäkin tulisi välttää ehdotuksia, jota tavalla tai toisella lisäävät kustannuksia. Jokainen vaalitaistelua seuraava voi todeta, missä tämä on havaittu ja täten menetelty tai mistä ovat löydettyvissä  ne helppoheikit, joitten mielestä ääniä kalasteltaessa kaikki keinot ovat sallittuja-

Ja sitten kotimaiseen kulutuskysyntään ja sen erään  "villakoiran ytimeen." Niin yksi jos toinenkin korostaa nyt työllisyyden kasvattamisen ja 75 prosentin työllisyysasteen saavuttamisen välttämättömyyttä. Ihan oikein. Mutta eivät ne uudet, kysyntää luovat työpaikat puhumalla synny. Tarvitaan kysyntää, joka niitä luo. Eli vastausta kysymykseen, kumpi on ennen, kana vaiko muna! Minusta työpaikat syntyvät vain, jos kysyntää - mitä se sitten onkin ja mihin suuntautuu - kotimarkkinoilla on riittävästi. Heitän esiin erään keskeisen keinon ja perään periaatetta lisäksi.

Keskeisenä  kulutuksen pullonkaulana pidetään köyhyysrajan alapuolella olevien eläkkeensaajien vähäisiä kulutusmahdollisuuksia. Oikein. Ja lisäksi muittenkin eläkeläisten kulutusmenojen kasvua rajoittavat valtion poliittiset toimet, joista tärkein on ns. taitetun työeläkeindeksin ylläpito ja sen korvaamisen estäminen paremmalla. Eläkkeensaajien kysynnän reaaliarvo palkansaajien vastaavaan verrattuna täten hitaasti mutta varmasti alene.

Puututaan tähän. Katsotaan yksinomaan taloudellisia faktoja ja unohdetaan kateus,  kysymys euro-  vaiko prosenttikorotusten erosta jne. Eli nostetaan kaikkia työeläkkeitä tietyllä prosentilla johon teknisesti päästään muuttamalla taitettu indeksi 50/50- eli puoliksi palkkaindeksiksi soveliaan jälkeenjääneisyyskorotuksen yhteydessä. Prosentteihin en puutu - ministeriön virkakoneisto pystyy ne laskemaan kunhan vaan tavoite asetetaan. Ja se on poliitikkojen tehtävä. Tämä nostaa ensi vaiheessa työeläkkeensaajien tuloja. Mutta näistä peritään puolestaan marginaalivero. Ja tämä verotuksen lisätuotto ohjataan sitten köyhyysrajan alapuolella oleville eläkkeensaajille.

Kokonaisvaikutus on eläketulojen nousu, joka suuntautuu ensisijaisesti kotimarkkinoille ja juuri täten luodaan ne uudet työpaikat, joita suhdannekasvun ylläpitämiseksi tarvitaan. 200 miljardin eläkepääomiin ei edes tarvitse koskea. Niiden tuottoon osittainen puuttuminen riittää rahoitusongelman ratkaisuksi. Eläkeyhtiöitten sijoitusmahdollisuusksia toimenpide kyllä hivenen rajoittaa. Mutta kun 70 prosenttia varoista jo nyt suunnataan kansainvälisiin kohteisiin, niin vaihtoehto - kotimaisen kysynnän elvyttäminen - on sekä taloudellisesti että moraalisesti parempaa. Keino ei sitäpaitsi maksa valtiolle senttiäkään vaan päinvastoin parantaa sen kassatilannetta.

Ministeriö korostaa tarvetta pyrkiä ylläpitämään tasapainoa valtiontaloudessa. Suhdanteita tasaavan finanssipolitiikan näkökulmasta tämä ei vältämättä ole oikea linja. Kysynnän kotimaassa hiipuessa alijäämäinen budjetti sitä elvyttää, ja näin tulisi laskukautta torjuttaessa menetelläkin. Nousu- ja korkeasuhdanteessa on sitten ylijäämäisen eli velanmaksun mahdollistavan budjettipolitiikan aika. Budjetin rakentajilta ja poliittisilta päätöksentekijöiltä edellytetään kummassakin tilanteessa oikeaa harkintaa, oikeanlaatuisten menojen priorisointia elvytyspolitiikassa ja soveliaiden menojen karsintaa suhdanteiden ylikuumenemista estettäessä. Kaikki nämä ovat kuitenkin kysymyksiä, joista meikäläisessä finanssipoliittisessa keskustelussa ei juuri puheenvuoroja näy käytettävän.

 

 

]]>
16 http://raimoilaskivi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273511-tekoja-tyollisyysnousun-tueksi#comments Fri, 05 Apr 2019 09:50:50 +0000 Raimo Ilaskivi http://raimoilaskivi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273511-tekoja-tyollisyysnousun-tueksi
Tämä siitä markkinataloudesta! http://raimoilaskivi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/270506-tama-siita-markkinataloudesta <p>Hieman surullisin mielin naputtelin otsikon. Ehdinhän kohta kuuden vuosikymmenen mittaisen poliittisen urani aikana - päättäjänä, virkamiehenä tai&nbsp; seurajana - leimautua vahvaksi markkinatalouden kannattajaksi. Ajoittain tuon termin eteen liitettiin sana sosiaalinen, joskus ei. Mutta vapaasta markkinataloudesta aina oli kyse. Vapaasta kilpailusta, toiminnasta avoimilla markkinoilla, palvelusten ja tuotteiden tuottajana parhain ehdoin. Ja näillä ehdoilla Suomi menestyi. Kansan elintaso nousi, työllisyys koheni. Työmarkkinajärjestöt sopivat palkoista, yhtiökokoukset osingoista. Näin työ ja pääoma yhdistettiin toisiinsa tuotannontekijöiksi.</p><p>Surullineon olen jo muutaman vuoden ajan ollut seuratessani otsikoita, jotka ovat heittäneet yhä tummempia varjoja markkinatalouden ylle. Ja johtopäätöksenkin olen vetänyt. Markkinavoimat ovat tunkeneet alueille, jonka ei pitäisi olla niitten toimintakenttänä. Tarkoitan yhteiskunnan keskeisiä peruspalveluita, kuten sosiaalipalveluita tietyin rajauksin. Palveluita erityisesti niille, jotka eivät omia etujan asiakkaina, yksityisten yritysten palvelututantoon siirrettyinä, pysty omia etujaan valvomaan. Tällaisia ovat ennen muuta lapset ja vanhukset, päiväkodit ja erimuotoiset vanhusten hoitolaitokset palveluntuottajina.</p><p>Viimeksimainittujahan markkinatalouden periaattein toimivat suuret, kansainväliset yritykset ovat pyrkineen valtaamaan. Miksi? Ei toki hyväntahtoisuuttaan vaan sen vuoksi, että ovat nähneet näisssä sektoreissa houkuttelevan mahdollisuuden tehdä voittoa,&nbsp; esim. osinkoihin tai takuukorkoihin sisällytettyä tuottoa omistajilleen. Ja - valitettavasti - korkean tuoton turvaamiseksi keskeiseksi tuotannontekijöitten alentajiksi&nbsp; ovat osoittautuneet palkkakustannukset; itse palkkatasosta tai sitten henkilöstön pätevyydestä tai määrästä tinkien.</p><p>Otsikot ovat sitten olleet riipaisevia, ja niitä on ollut kasvavassa määrin. Yhtäällä on kirjattu työtekijöiksi haamuja, toisaalla avoimesti hoidettu tehtäviä liian pienten ja jopa täysin epäpätevien resurssien turvin. Yhdessä päiväkodissa ovat jopa hiiret juoksennelleet keittiössä, toisessa näytetty kuvin sotaveteraanin kynsien hoitamattominä suorastaan mädäntyneen. Kunnat ja elyt ovat ripeästi lisänneet kontrolliaan, mutta media on ollut edellä.&nbsp; Juuri sen otsikot ja reportaasit ovat epäkohtia paljastaneet ja parannuksia vaatineet.</p><p>Mutta onko vieläkään siirrytty kaikkein oleellisimman kysymyksen piiriin: Onko julkinen, sosiaalinen palvelutalous ylipäätään sektori, jossa on tai saa olla elintilaa markkinavoimille, jotka toimivat aivan erilaisten periaatteitten mukaan kuin sosiaalinen palvelutalous. Vastaus on tapahtumien perusteella selvästi kielteinen. Olkoon markkinataloudella oma roolinsa mm. tuotannon ja jakelun piirissä,&nbsp; mutta hoitakoon julkinen valta ne palvelut, jotka ovat selkeimmin ihmisläheisiä. Se voi rekrytoida sellaisen henkilöstönkin, joille ihmisten, niin nuorten kuin vanhojen, palvelu on kutsumustyötä ja josta on myös maksettava tehtävänmukainen palkka. Jos väitetään, että markkinatalous hoitaisi nämäkin tehtävät taloudellisemmin, sekä itse kustannuksista että voitoista vastaten, sen täytyy panna poliitikot miettimään, missä on korjattavaa ja millä keinoin korjaukset tehdään.</p><p>Tämä siis siitä markkinataloudesta. Olkoon se edelleen hyvä palvelija yhteiskunnalle mutta älköön pyrkikö kansalaisten isännäksi. Kun tämä hyväksytään, markkinatalous myös pesee kasvonsa, jotka nyt eräät sen osat ovat pahasti lianneet.</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Hieman surullisin mielin naputtelin otsikon. Ehdinhän kohta kuuden vuosikymmenen mittaisen poliittisen urani aikana - päättäjänä, virkamiehenä tai  seurajana - leimautua vahvaksi markkinatalouden kannattajaksi. Ajoittain tuon termin eteen liitettiin sana sosiaalinen, joskus ei. Mutta vapaasta markkinataloudesta aina oli kyse. Vapaasta kilpailusta, toiminnasta avoimilla markkinoilla, palvelusten ja tuotteiden tuottajana parhain ehdoin. Ja näillä ehdoilla Suomi menestyi. Kansan elintaso nousi, työllisyys koheni. Työmarkkinajärjestöt sopivat palkoista, yhtiökokoukset osingoista. Näin työ ja pääoma yhdistettiin toisiinsa tuotannontekijöiksi.

Surullineon olen jo muutaman vuoden ajan ollut seuratessani otsikoita, jotka ovat heittäneet yhä tummempia varjoja markkinatalouden ylle. Ja johtopäätöksenkin olen vetänyt. Markkinavoimat ovat tunkeneet alueille, jonka ei pitäisi olla niitten toimintakenttänä. Tarkoitan yhteiskunnan keskeisiä peruspalveluita, kuten sosiaalipalveluita tietyin rajauksin. Palveluita erityisesti niille, jotka eivät omia etujan asiakkaina, yksityisten yritysten palvelututantoon siirrettyinä, pysty omia etujaan valvomaan. Tällaisia ovat ennen muuta lapset ja vanhukset, päiväkodit ja erimuotoiset vanhusten hoitolaitokset palveluntuottajina.

Viimeksimainittujahan markkinatalouden periaattein toimivat suuret, kansainväliset yritykset ovat pyrkineen valtaamaan. Miksi? Ei toki hyväntahtoisuuttaan vaan sen vuoksi, että ovat nähneet näisssä sektoreissa houkuttelevan mahdollisuuden tehdä voittoa,  esim. osinkoihin tai takuukorkoihin sisällytettyä tuottoa omistajilleen. Ja - valitettavasti - korkean tuoton turvaamiseksi keskeiseksi tuotannontekijöitten alentajiksi  ovat osoittautuneet palkkakustannukset; itse palkkatasosta tai sitten henkilöstön pätevyydestä tai määrästä tinkien.

Otsikot ovat sitten olleet riipaisevia, ja niitä on ollut kasvavassa määrin. Yhtäällä on kirjattu työtekijöiksi haamuja, toisaalla avoimesti hoidettu tehtäviä liian pienten ja jopa täysin epäpätevien resurssien turvin. Yhdessä päiväkodissa ovat jopa hiiret juoksennelleet keittiössä, toisessa näytetty kuvin sotaveteraanin kynsien hoitamattominä suorastaan mädäntyneen. Kunnat ja elyt ovat ripeästi lisänneet kontrolliaan, mutta media on ollut edellä.  Juuri sen otsikot ja reportaasit ovat epäkohtia paljastaneet ja parannuksia vaatineet.

Mutta onko vieläkään siirrytty kaikkein oleellisimman kysymyksen piiriin: Onko julkinen, sosiaalinen palvelutalous ylipäätään sektori, jossa on tai saa olla elintilaa markkinavoimille, jotka toimivat aivan erilaisten periaatteitten mukaan kuin sosiaalinen palvelutalous. Vastaus on tapahtumien perusteella selvästi kielteinen. Olkoon markkinataloudella oma roolinsa mm. tuotannon ja jakelun piirissä,  mutta hoitakoon julkinen valta ne palvelut, jotka ovat selkeimmin ihmisläheisiä. Se voi rekrytoida sellaisen henkilöstönkin, joille ihmisten, niin nuorten kuin vanhojen, palvelu on kutsumustyötä ja josta on myös maksettava tehtävänmukainen palkka. Jos väitetään, että markkinatalous hoitaisi nämäkin tehtävät taloudellisemmin, sekä itse kustannuksista että voitoista vastaten, sen täytyy panna poliitikot miettimään, missä on korjattavaa ja millä keinoin korjaukset tehdään.

Tämä siis siitä markkinataloudesta. Olkoon se edelleen hyvä palvelija yhteiskunnalle mutta älköön pyrkikö kansalaisten isännäksi. Kun tämä hyväksytään, markkinatalous myös pesee kasvonsa, jotka nyt eräät sen osat ovat pahasti lianneet.

 

]]>
182 http://raimoilaskivi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/270506-tama-siita-markkinataloudesta#comments Thu, 28 Feb 2019 14:22:20 +0000 Raimo Ilaskivi http://raimoilaskivi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/270506-tama-siita-markkinataloudesta
Veteraanipolvien 1 eläke-euro on vain 75 senttiä http://raimoilaskivi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/268499-veteraanipolvien-1-elake-euro-on-vain-75-senttia <p>Tarkennetaan hieman. Vuonna 1996 otettiin eläkkeiden kehityksen määrittämiseksi käyttöön ns. taitettu indeksi. Sen kehitystä kuvaavassa korissa&nbsp; palkkojen osuus on 20 prosenttia ja elinkustannusten 80 prosenttia. Aiemmin, työeläkejärjestelmää luotaessa,&nbsp; eläkkeet oli sidottu palkkaindeksiin eli ne seurasivat ansiotason kehitysä. Konkreettisesti tämä merkitsi sitä, että eläke pysyi noin 60 prosenttisena siitä palkasta, joka eläkkeensaajalle olisi vastaavana vuonna maksettu jos hän edelleen olisi työelämässä. Tämähän oli se periaate, josta työmarkkinajärjestöt olivat aikanaan sopineet.</p><p>Taitettu indeksi muutti vanhan periaatteen&nbsp; - eläke on jatkopalkkaa - ja alkoi erottaa eläkekehityksen palkkakehityksestä. Ja taas konkretiaa: Vuoden 1996 jälkeen ansiotaso on noussut 96 prosenttia mutta eläkkeet 49 prosenttia. Eläkkeen ostovoima on siis enää kolme neljännestä ansion ostovoimasta. Minittuna ajankohtana tai sitä ennen eläkkeelle jääneen seniorin - veteraanit keskeisenä ryhmänä - euro on enää 75 seenttiä. Tämä on se konkreettinen tulos, johon taitettu indeksi on johtanut - on sitten kyseessä hyvää eläkettä saava tai köyhyysrajan alapuolella oleva.</p><p>Sitten tuleviin eduskuntavaaleihin, vaalipolitiikkaan, mediaan ja lobbaukseen. Pääosa puolueista on jo ohjelmansa esitelleet. Tulevan kauden hallitusohjelmiin esitetään paljon hyvää ja kaunista. On ilmastopolitiikkaa. On eriarvoisuuden poistamista ja tuloerojen tasaamista. On vihreitten arvojen korostamista ja perhepolitiikkaa - jopa hallitusehdoksi nostettua. On sosialidemokraattien puheenjohtaja Antti Rinteen&nbsp; lupaus 100 euron lisästä köyhimmille eläkeläisille ja kokoomuksen&nbsp; kansanedustaja Ben Zyskowiczin vahva torjunta tälle: Uskokaa nyt että tähän tarvittavaa miljardia ei yksinkertaisesti ole. Työeläkerahastojen 202 miljardin tuotoista&nbsp; yhtä miljardia eivät siis edes köyhimpiä eläkkeensaajia varten ole.</p><p>Eläkepolitiikka ei täten kuulukaan vaaliohjelmissa keskeisiin kohteisiin - jos tavoitteisiin ollenkaan. Ja kuitenkin pelkästään työeläkkeen saajia on jo 1.3 miljoonaa - siis erittäin huomattava äänestäjäryhmä. Miksi ei siis kuulu?</p><p>Eläkeläispuoluetta, joka valvoisi kaikkien eläkkeensaajien etuja, ei meilä ole. Eläkkeensaajat ovat liian monessa kysymyksessä keskenään erimielisiä, napit vastakkain. Yksi haluaa prosenttitarkistuksia kuten palkoissakin, toinen euromääräisiä. Toinen haluaisi eläkekaton, toinen ei, koska se veisi yrittämisen ja työnteon halun. Eroa on suhtautumisessa palkka- tai taitettuun indeksiinkin. Ja siitä, onko rahaa korotuksiin vaiko ei, taistellaan lähes verissä päin. Olen tähän koettanut esittää ratkaisua: Nostetaan kaikkia työeläkkeitä muutamalla miljardilla, mihin 202 miljardin rahastot antavat pelkästä tuotostaan pelivaraa; näin saadaan valtiolle verotuloja ja osa niistä käytetään köyhyysrajan alapuoella olevien eläkkeitten erityislisiin. Mutta ei tunnu kiinnostavan.</p><p>Miksi ei? Eläkeyhtiöitten taholta tuleva lobbaus on mittavaa ja sen keskeisenä päämääränä on &quot;noli tangere circulos meos&quot; - älkää puuttuko ympyröihimme. Roope Ankka tarvitsee lisää pelieuroja. Ja tämä lobbaus - raha vastaan eläkeläispiirien sana - on purrut. Poliittisella päättäjällä on vain yksi usko.&nbsp; Sen eläkeläisjärjestötkin toimivat tämän uskon eikä jäsentensä edun mukaan. Ne jopa tukkivat jäsenlehdissään jäsentensä mielipiteen, kuten kävi minullekin Patinan, kokoomuslaisen eläkeläislehden osalta kun koetin kritisoida taitettua indeksiä, jonka puolesta eläkelobbari oli kirjoittanut palstoille&nbsp; mittavan puheenvuoron.</p><p>Ja media yleensäkin. Sähköinen&nbsp; tiedottaja ei eläkekysymyksistä kerro - ei ainakaan muuta kuin minkä eläkelobbarit ovat sille sanelleet. Sama näyttää pitävän paikkansa myös painettuun sanaan nähden, aivan valtakunnan mittavimpia yksiköitä myöten. Mihin on jäänyt tutkiva journalismi? Mihin paljon korostettu sananvapaus muille kuin median omille sanan- ja vallankäyttäjille? Kuka muistaa vanhan sanonnan: Olen täysin eri mieltä kanssasi mutta teen kaikkeni, että saat eriävän&nbsp; mielipiteesi kuuuluviin. Oikeuskanserin vanha kritiikki taitettua eläkeindeksiä kohtaan ja muistutus sen nauttimasta omaisuussuojasta ei päättäjän korvaa lotkauta koska seurauksia ei ole. Vanhuusasiainvaltuutettua - vastapainoksi lapsiasiainvaltuutetulle, joka reissaa ympäri maata&nbsp; omilla vaalikiertueillaan mutta veronmaksajien rahoilla - ei ole eikä tule, koska eduskunnan oikeusasiamiehelle vanhuusasiatkin kuuluvat.</p><p>Pitäisiköhän jättää äänestämättä tai äänestää vain uutta ehdokasta, ei sellaista vanhaa, jonka ainoa eläkepoliittinen kannanotto oli yhdessä kolleegoittensa kanssa hylätä 84 000 suomalaisen allekirjoittama kansalaisaloite taitetun indeksin korjaamiseksi. Kauppahan tämä vaaliprosesskin on: Ääni Sinulle mutta edunvalvontaa minulle</p><p>Että saataisiin se vanhan eläkeläisen 75-senttinen lähemmäksi tavallisen suomalaisen kokonaista euroa!</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Tarkennetaan hieman. Vuonna 1996 otettiin eläkkeiden kehityksen määrittämiseksi käyttöön ns. taitettu indeksi. Sen kehitystä kuvaavassa korissa  palkkojen osuus on 20 prosenttia ja elinkustannusten 80 prosenttia. Aiemmin, työeläkejärjestelmää luotaessa,  eläkkeet oli sidottu palkkaindeksiin eli ne seurasivat ansiotason kehitysä. Konkreettisesti tämä merkitsi sitä, että eläke pysyi noin 60 prosenttisena siitä palkasta, joka eläkkeensaajalle olisi vastaavana vuonna maksettu jos hän edelleen olisi työelämässä. Tämähän oli se periaate, josta työmarkkinajärjestöt olivat aikanaan sopineet.

Taitettu indeksi muutti vanhan periaatteen  - eläke on jatkopalkkaa - ja alkoi erottaa eläkekehityksen palkkakehityksestä. Ja taas konkretiaa: Vuoden 1996 jälkeen ansiotaso on noussut 96 prosenttia mutta eläkkeet 49 prosenttia. Eläkkeen ostovoima on siis enää kolme neljännestä ansion ostovoimasta. Minittuna ajankohtana tai sitä ennen eläkkeelle jääneen seniorin - veteraanit keskeisenä ryhmänä - euro on enää 75 seenttiä. Tämä on se konkreettinen tulos, johon taitettu indeksi on johtanut - on sitten kyseessä hyvää eläkettä saava tai köyhyysrajan alapuolella oleva.

Sitten tuleviin eduskuntavaaleihin, vaalipolitiikkaan, mediaan ja lobbaukseen. Pääosa puolueista on jo ohjelmansa esitelleet. Tulevan kauden hallitusohjelmiin esitetään paljon hyvää ja kaunista. On ilmastopolitiikkaa. On eriarvoisuuden poistamista ja tuloerojen tasaamista. On vihreitten arvojen korostamista ja perhepolitiikkaa - jopa hallitusehdoksi nostettua. On sosialidemokraattien puheenjohtaja Antti Rinteen  lupaus 100 euron lisästä köyhimmille eläkeläisille ja kokoomuksen  kansanedustaja Ben Zyskowiczin vahva torjunta tälle: Uskokaa nyt että tähän tarvittavaa miljardia ei yksinkertaisesti ole. Työeläkerahastojen 202 miljardin tuotoista  yhtä miljardia eivät siis edes köyhimpiä eläkkeensaajia varten ole.

Eläkepolitiikka ei täten kuulukaan vaaliohjelmissa keskeisiin kohteisiin - jos tavoitteisiin ollenkaan. Ja kuitenkin pelkästään työeläkkeen saajia on jo 1.3 miljoonaa - siis erittäin huomattava äänestäjäryhmä. Miksi ei siis kuulu?

Eläkeläispuoluetta, joka valvoisi kaikkien eläkkeensaajien etuja, ei meilä ole. Eläkkeensaajat ovat liian monessa kysymyksessä keskenään erimielisiä, napit vastakkain. Yksi haluaa prosenttitarkistuksia kuten palkoissakin, toinen euromääräisiä. Toinen haluaisi eläkekaton, toinen ei, koska se veisi yrittämisen ja työnteon halun. Eroa on suhtautumisessa palkka- tai taitettuun indeksiinkin. Ja siitä, onko rahaa korotuksiin vaiko ei, taistellaan lähes verissä päin. Olen tähän koettanut esittää ratkaisua: Nostetaan kaikkia työeläkkeitä muutamalla miljardilla, mihin 202 miljardin rahastot antavat pelkästä tuotostaan pelivaraa; näin saadaan valtiolle verotuloja ja osa niistä käytetään köyhyysrajan alapuoella olevien eläkkeitten erityislisiin. Mutta ei tunnu kiinnostavan.

Miksi ei? Eläkeyhtiöitten taholta tuleva lobbaus on mittavaa ja sen keskeisenä päämääränä on "noli tangere circulos meos" - älkää puuttuko ympyröihimme. Roope Ankka tarvitsee lisää pelieuroja. Ja tämä lobbaus - raha vastaan eläkeläispiirien sana - on purrut. Poliittisella päättäjällä on vain yksi usko.  Sen eläkeläisjärjestötkin toimivat tämän uskon eikä jäsentensä edun mukaan. Ne jopa tukkivat jäsenlehdissään jäsentensä mielipiteen, kuten kävi minullekin Patinan, kokoomuslaisen eläkeläislehden osalta kun koetin kritisoida taitettua indeksiä, jonka puolesta eläkelobbari oli kirjoittanut palstoille  mittavan puheenvuoron.

Ja media yleensäkin. Sähköinen  tiedottaja ei eläkekysymyksistä kerro - ei ainakaan muuta kuin minkä eläkelobbarit ovat sille sanelleet. Sama näyttää pitävän paikkansa myös painettuun sanaan nähden, aivan valtakunnan mittavimpia yksiköitä myöten. Mihin on jäänyt tutkiva journalismi? Mihin paljon korostettu sananvapaus muille kuin median omille sanan- ja vallankäyttäjille? Kuka muistaa vanhan sanonnan: Olen täysin eri mieltä kanssasi mutta teen kaikkeni, että saat eriävän  mielipiteesi kuuuluviin. Oikeuskanserin vanha kritiikki taitettua eläkeindeksiä kohtaan ja muistutus sen nauttimasta omaisuussuojasta ei päättäjän korvaa lotkauta koska seurauksia ei ole. Vanhuusasiainvaltuutettua - vastapainoksi lapsiasiainvaltuutetulle, joka reissaa ympäri maata  omilla vaalikiertueillaan mutta veronmaksajien rahoilla - ei ole eikä tule, koska eduskunnan oikeusasiamiehelle vanhuusasiatkin kuuluvat.

Pitäisiköhän jättää äänestämättä tai äänestää vain uutta ehdokasta, ei sellaista vanhaa, jonka ainoa eläkepoliittinen kannanotto oli yhdessä kolleegoittensa kanssa hylätä 84 000 suomalaisen allekirjoittama kansalaisaloite taitetun indeksin korjaamiseksi. Kauppahan tämä vaaliprosesskin on: Ääni Sinulle mutta edunvalvontaa minulle

Että saataisiin se vanhan eläkeläisen 75-senttinen lähemmäksi tavallisen suomalaisen kokonaista euroa!

 

]]>
17 http://raimoilaskivi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/268499-veteraanipolvien-1-elake-euro-on-vain-75-senttia#comments Sun, 27 Jan 2019 12:57:21 +0000 Raimo Ilaskivi http://raimoilaskivi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/268499-veteraanipolvien-1-elake-euro-on-vain-75-senttia
Sähköinen lentoliikenne tarvitsee Malmia http://raimoilaskivi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/266125-sahkoinen-lentoliikenne-tarvitsee-malmia <p>Malmin lentokentän kohtaloa on käsitelty usein paitsi tunnemyrskyjen ja puutteellisten faktatietojen &nbsp; puitteissa, myös lyhytnäköisesti tätä hetkeä silmälläpitäen, tulevaisuuden unohtaen.&nbsp; On ajateltu alueen soveltuvan nopeasti alulle pantavaan asuntotuotantoon, vaikka tähän soveliasta maata osoitettiin viimeksi vaikkapa Östersundomista peräti 100 000 asunnon verran. Ei ole otettu huomioon edes Malmin maan suoperäistä luonnetta, jonka paalutus saattaa osoitttautua yllättävänkin kalliiksi. Aivan oman lukunsa kentän lakkauttamisen puolesta muodostavat väitteet alähiseudun asukkaita häiritsevästä lentomelusta, joka monissa mittauksissa on osoitettu vähäisemmäksi kuin lähiteitten moottorimelu.</p><p>Joukko juridisia polkuja kentän erilaisista käyttömahdollisuuksiat on kuljettu loppuun ja viimeisenä mahdollisuutena on kuulla Helsingin asukkaitten mielipidettä asiasta. Tähän luo edellytykset vireille pantu kuntalaisaloite, jonka avulla valtuusto joutuisi vielä kerran päättämään, onko laaja-alaisella demokraattisella kuulemisella merkitystä valtuutettujen näkemyksiin vaiko ei. Aloite onkin nyt jokaisen helsinkiläisen allekirjoitettavissa osoitteessa&nbsp; <a href="https://www.kuntalaisaloite.fi/fi/aloite/6466" title="https://www.kuntalaisaloite.fi/fi/aloite/6466">https://www.kuntalaisaloite.fi/fi/aloite/6466</a></p><p>Tärkein Malmin kentän osalta on kuitenkin lähes kokonaan sivuutettu, ja se on kentän käytön tarkastelu tulevaisuudessa. Tämä koskee kentän olemassaolon tarpeellisuutta nopeasti kehittyvää keveää sähkökäyttöistä reittiliikennettä varten. Näin varsinkin, jos pidetään mielessä Helsinki-Vantaan ruuhkautuminen ja keskittyminen ennen muuta raskaan kaukoliikenteen gate a wayksi. Malmi olisi nimittäin mitä soveliain&nbsp; maakuntiin ja vaikkapa Baltiaan suuntautuvan liikenteen tukikohdaksi, jossa matkustajien jonotus ja odotusajat olisivat oleellisesti lyhyemmät. Erityisesti on alleviivattava, että sähköinen llentoiikenne täysin hiljaisena on vapaa siitä väitetystä lentomelusta, jolla Malmin lakkauttamista puolustellaan.</p><p>Mutta vielä kerrran kannattaa korostaa myös Malmin historiallisia arvoja ja perinteitä. Niitä ei kulttuurikaupungiksi itseään nimittävän pääkaupungin tulisi tuhota. Kannattaa myös tehdä liikennepoliittinen kustannusvertailu. Parhaillaan suunnitellaan merenalaista tunnelia Helsingistä Tallinnaan, mikä ennen muuta soveltuisi rautateitse tapahtuvaan tavaraliikenteeseen. Jos tunnelin kustannuksia, suuruusluokaltaan 15 miljardiksi&nbsp; euroiksi arvioituja, verrataan Malmin parantamisen ja nykyaikaistamisen edellyttämiin,&nbsp; korkeintaan 100 miljoonan euron kustannuksiin, ero on huima. Ja soveliaasti hoidettava shuttel-luonteinen lentoliikenne tarjoaisi niin Suomenlahden eteläpuolelle kuin omiin maakuntiimme houkuttelevan ja oleellisesti edullisemman vaihtoehdon sen lisäksi, minkä laivaliikenne jo nyt muodostaa.</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Malmin lentokentän kohtaloa on käsitelty usein paitsi tunnemyrskyjen ja puutteellisten faktatietojen   puitteissa, myös lyhytnäköisesti tätä hetkeä silmälläpitäen, tulevaisuuden unohtaen.  On ajateltu alueen soveltuvan nopeasti alulle pantavaan asuntotuotantoon, vaikka tähän soveliasta maata osoitettiin viimeksi vaikkapa Östersundomista peräti 100 000 asunnon verran. Ei ole otettu huomioon edes Malmin maan suoperäistä luonnetta, jonka paalutus saattaa osoitttautua yllättävänkin kalliiksi. Aivan oman lukunsa kentän lakkauttamisen puolesta muodostavat väitteet alähiseudun asukkaita häiritsevästä lentomelusta, joka monissa mittauksissa on osoitettu vähäisemmäksi kuin lähiteitten moottorimelu.

Joukko juridisia polkuja kentän erilaisista käyttömahdollisuuksiat on kuljettu loppuun ja viimeisenä mahdollisuutena on kuulla Helsingin asukkaitten mielipidettä asiasta. Tähän luo edellytykset vireille pantu kuntalaisaloite, jonka avulla valtuusto joutuisi vielä kerran päättämään, onko laaja-alaisella demokraattisella kuulemisella merkitystä valtuutettujen näkemyksiin vaiko ei. Aloite onkin nyt jokaisen helsinkiläisen allekirjoitettavissa osoitteessa  https://www.kuntalaisaloite.fi/fi/aloite/6466

Tärkein Malmin kentän osalta on kuitenkin lähes kokonaan sivuutettu, ja se on kentän käytön tarkastelu tulevaisuudessa. Tämä koskee kentän olemassaolon tarpeellisuutta nopeasti kehittyvää keveää sähkökäyttöistä reittiliikennettä varten. Näin varsinkin, jos pidetään mielessä Helsinki-Vantaan ruuhkautuminen ja keskittyminen ennen muuta raskaan kaukoliikenteen gate a wayksi. Malmi olisi nimittäin mitä soveliain  maakuntiin ja vaikkapa Baltiaan suuntautuvan liikenteen tukikohdaksi, jossa matkustajien jonotus ja odotusajat olisivat oleellisesti lyhyemmät. Erityisesti on alleviivattava, että sähköinen llentoiikenne täysin hiljaisena on vapaa siitä väitetystä lentomelusta, jolla Malmin lakkauttamista puolustellaan.

Mutta vielä kerrran kannattaa korostaa myös Malmin historiallisia arvoja ja perinteitä. Niitä ei kulttuurikaupungiksi itseään nimittävän pääkaupungin tulisi tuhota. Kannattaa myös tehdä liikennepoliittinen kustannusvertailu. Parhaillaan suunnitellaan merenalaista tunnelia Helsingistä Tallinnaan, mikä ennen muuta soveltuisi rautateitse tapahtuvaan tavaraliikenteeseen. Jos tunnelin kustannuksia, suuruusluokaltaan 15 miljardiksi  euroiksi arvioituja, verrataan Malmin parantamisen ja nykyaikaistamisen edellyttämiin,  korkeintaan 100 miljoonan euron kustannuksiin, ero on huima. Ja soveliaasti hoidettava shuttel-luonteinen lentoliikenne tarjoaisi niin Suomenlahden eteläpuolelle kuin omiin maakuntiimme houkuttelevan ja oleellisesti edullisemman vaihtoehdon sen lisäksi, minkä laivaliikenne jo nyt muodostaa.

 

 

]]>
13 http://raimoilaskivi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/266125-sahkoinen-lentoliikenne-tarvitsee-malmia#comments Wed, 19 Dec 2018 14:47:36 +0000 Raimo Ilaskivi http://raimoilaskivi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/266125-sahkoinen-lentoliikenne-tarvitsee-malmia
On vaalilupausten aika! http://raimoilaskivi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264865-on-vaalilupausten-aika <p>Yht&acute;äkkiä se ilmapiiri kuumeni ja vaalilupaukset alkoivat lentää! Toistaa niitä ei kannata, sen sijaan voisi arvioida, paljonko tulevat veronmaksajille maksamaan. Mutta jääköön se taas vastapuolen poliiitikkojen huoleksi. Taistelu näyttää numeroista sitäpaitsi jo alkaneen ja erimielisyydet ovat mittavat. Yksi puhuu miljoonista ja toinen miljardeista. Joillakin on lukunsa, kustannusvaikutuksen edessä ihan&nbsp; plussa vaikka toinen kertaa luvun olevan miinsmerkkisen.</p><p>Mutta annettujen lupausten tarkastelun sijaan pohtisin lupauksia, joita ei ole annettu ja parasta näin, sillä tekoja ja päätöksiä nyt tarvittaisiin, ei tyhjän puhumista vaaleja edeltävään tapaan. Keille siis tekoja - ei lupauksia?</p><p>Kyseessä on suuri, pitkälti yli miljoonan suuruinen äänestäjäjoukko, unohdettu, joka ei tunnu kiinnostavan ketään. Työeläkettä saavat. He, joita vuodesta toiseen rokottaa ns. taitettu indeksi; se, joka on pudottanut 10 vuoden jälkeen eläkeosuuden 50 prosentiksi lähtöpalkasta, josta sen piti olla 60 prosenttia, ja 20 vuoden jälkeen jonnekin 42 prosentin tienoille. Jos palkkapolitiikassa noudatettsisiin tällaista automatiikkaa, maassa olisi yleislakko ja ammattiyhdistysliikkeen johtoporras olsi kiikutettu toreille jäsenten pilkattavaksi. Mutta työeläkeläisillä kun ei ole järjestöä takanaan. Siksi pysyvä parempituloisen eläkkeensaajan raippaverokin on kolminkertainen palkansaajan vastaavaan veroon verrattuna, joka lähtee alempaa ja on tilapäiseksi tarkoitettu.</p><p>Kunkin työeläkkeen saajan poliittisen oman puolueen pitäisi täten se työeläkkeen saajan edunvalvoja olla. Eläkeasia kuntoon minulle, ääni sinulle, puoluetoveri! Näin se ei kuitenkaan näytä käyvän. Oma puolue päivastoin on se, joka ankarimmin ruoskaa käyttää. Ihmetellä sitä vain voi: Työeläkkeitten tarkistukset maksettaisiin työeläkelaitosten toimesta, ei valtion pussista kuten kansaneläkkeet ja takuueläkkeet. Ne toisivat täten valtion kassaan lisää verotuloja. Sitä vain ihmettelen, etteivät nämä valtiovarainministerille kelpaa!&nbsp; Näillä veromarkoillahan pystyttäisiin rahoittamaan jopa ne alimmat, köyhyysrajan alapuolella olevien eläkeläisten eläkekorotukset, jotka valtion pussista tulevat.</p><p>Jos työeläkeensaajat alkavat järkeä käyttää, niin heille tulevissa eduskuntavaaleissa aukeaa mielenkiintoinen kysymysviidakko - niin minullekin: Äänestääkö taas kerran nyt istuvaa ja ehdokkaaksi asettuvaa kansanedustajaa, joka on jatkuvasti toiminut etujeni vastaisesti? Vai etsiäkö uusien tulokkaitten joukosta sellainen, jonka uskoo paremmin muistavan työeläkkeen sajaa silloin, kun tämän joukon eduista päätetään? Se edellyttää uudelta ehdokkaalta&nbsp; vahvaa selkärankaa, eläkelobbareiden jatkuvan informaation todenperäisyyden saattamista kriittisen tarkastelun alaiseksi. Kuinka suureksi nyt jo 200 miljardissa pyörivien rahastojen tulee paisua, niitten tuottojen siirtyä tähän pääomaan sen sijaan että niitä käytettäisiin edes osin eläketurvaakin parantamaan. Siinä pari kysymystä alkuun; jatkossa sitten pohdittavaksi aukeaa kysymys taas uudelleen tehtyjen ennusteiden paikkansapitävyydestä sitä taustaa vastaan, etteivät ne ennusteet eläkerahojen riittämättömyydestä ja eläkepommien räjähtelystä ole ennenkään paikkaansa pitäneet.</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Yht´äkkiä se ilmapiiri kuumeni ja vaalilupaukset alkoivat lentää! Toistaa niitä ei kannata, sen sijaan voisi arvioida, paljonko tulevat veronmaksajille maksamaan. Mutta jääköön se taas vastapuolen poliiitikkojen huoleksi. Taistelu näyttää numeroista sitäpaitsi jo alkaneen ja erimielisyydet ovat mittavat. Yksi puhuu miljoonista ja toinen miljardeista. Joillakin on lukunsa, kustannusvaikutuksen edessä ihan  plussa vaikka toinen kertaa luvun olevan miinsmerkkisen.

Mutta annettujen lupausten tarkastelun sijaan pohtisin lupauksia, joita ei ole annettu ja parasta näin, sillä tekoja ja päätöksiä nyt tarvittaisiin, ei tyhjän puhumista vaaleja edeltävään tapaan. Keille siis tekoja - ei lupauksia?

Kyseessä on suuri, pitkälti yli miljoonan suuruinen äänestäjäjoukko, unohdettu, joka ei tunnu kiinnostavan ketään. Työeläkettä saavat. He, joita vuodesta toiseen rokottaa ns. taitettu indeksi; se, joka on pudottanut 10 vuoden jälkeen eläkeosuuden 50 prosentiksi lähtöpalkasta, josta sen piti olla 60 prosenttia, ja 20 vuoden jälkeen jonnekin 42 prosentin tienoille. Jos palkkapolitiikassa noudatettsisiin tällaista automatiikkaa, maassa olisi yleislakko ja ammattiyhdistysliikkeen johtoporras olsi kiikutettu toreille jäsenten pilkattavaksi. Mutta työeläkeläisillä kun ei ole järjestöä takanaan. Siksi pysyvä parempituloisen eläkkeensaajan raippaverokin on kolminkertainen palkansaajan vastaavaan veroon verrattuna, joka lähtee alempaa ja on tilapäiseksi tarkoitettu.

Kunkin työeläkkeen saajan poliittisen oman puolueen pitäisi täten se työeläkkeen saajan edunvalvoja olla. Eläkeasia kuntoon minulle, ääni sinulle, puoluetoveri! Näin se ei kuitenkaan näytä käyvän. Oma puolue päivastoin on se, joka ankarimmin ruoskaa käyttää. Ihmetellä sitä vain voi: Työeläkkeitten tarkistukset maksettaisiin työeläkelaitosten toimesta, ei valtion pussista kuten kansaneläkkeet ja takuueläkkeet. Ne toisivat täten valtion kassaan lisää verotuloja. Sitä vain ihmettelen, etteivät nämä valtiovarainministerille kelpaa!  Näillä veromarkoillahan pystyttäisiin rahoittamaan jopa ne alimmat, köyhyysrajan alapuolella olevien eläkeläisten eläkekorotukset, jotka valtion pussista tulevat.

Jos työeläkeensaajat alkavat järkeä käyttää, niin heille tulevissa eduskuntavaaleissa aukeaa mielenkiintoinen kysymysviidakko - niin minullekin: Äänestääkö taas kerran nyt istuvaa ja ehdokkaaksi asettuvaa kansanedustajaa, joka on jatkuvasti toiminut etujeni vastaisesti? Vai etsiäkö uusien tulokkaitten joukosta sellainen, jonka uskoo paremmin muistavan työeläkkeen sajaa silloin, kun tämän joukon eduista päätetään? Se edellyttää uudelta ehdokkaalta  vahvaa selkärankaa, eläkelobbareiden jatkuvan informaation todenperäisyyden saattamista kriittisen tarkastelun alaiseksi. Kuinka suureksi nyt jo 200 miljardissa pyörivien rahastojen tulee paisua, niitten tuottojen siirtyä tähän pääomaan sen sijaan että niitä käytettäisiin edes osin eläketurvaakin parantamaan. Siinä pari kysymystä alkuun; jatkossa sitten pohdittavaksi aukeaa kysymys taas uudelleen tehtyjen ennusteiden paikkansapitävyydestä sitä taustaa vastaan, etteivät ne ennusteet eläkerahojen riittämättömyydestä ja eläkepommien räjähtelystä ole ennenkään paikkaansa pitäneet.

 

 

 

]]>
20 http://raimoilaskivi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264865-on-vaalilupausten-aika#comments Wed, 28 Nov 2018 14:10:01 +0000 Raimo Ilaskivi http://raimoilaskivi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264865-on-vaalilupausten-aika
Eläkeläiset kelpaavat vaalien lähestyessä http://raimoilaskivi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264439-elakelaiset-kelpaavat-vaalien-lahestyessa <p>Kohta neljä vuotta on edellisistä eduskuntavaaleista kulunut, ja yhtä pitkään ovat päättäjät olleet hiljaa eläkepolitiikasta. &quot;Virkistävä&quot; vahvistuskin tälle&nbsp; koettiin: Koko eduskunta katsoi yksimielisesti, että 80 000 hengen allekirjoittama kansalaisaloite ns. taitetun indeksin korvaamisesta hieman paremmalla heitettiin romukoppaan. Joka kaivaa esiin nykyisen eduskunnan jäsenluettelon, saa samalla tulokseksi näitten eläkeläisten&quot; ystävien&quot;&nbsp; listan tulevaa äänestysharkintaa varten.</p><p>Nyt vaalit lähestyvät ja samalla eläkeläisten asioita kannattaa taas alkaa pohtia. Kaksi esimerkkiä:&nbsp; SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne toisti ehdotuksensa, jonka mukaan 50 000 vähiten ansaitsevan eläkeläisen tuloa pitäisi korottaa 100 eurolla. Kyseessä on hänen mukaansa arvovalinta, ja rahat valtion budjetista kyllä katteeksi löydetään.</p><p>Näin siis Antti Rinne. Vastauspuheenvuoro tuli nopeasti Kokoomuksen puheenjohtajalta ja valtiovarainministeri Petteri Orpolta. Hän ei pitänyt vastuullisena eläkeläisille annettuja lupauksia, koska valtiontalouden tila ei niille rahoituskatetta anna.</p><p>Kaksi asiaa kannattaakin nostaa esiin näitä puheenvuoroja punnittaessa. Ensimmäisenä fiskaalinen, ja mitä se on? Rinteen ehdotuksen rahoituspohjana ovat veronmaksajien eurot, koska nuo vähiten saavat ovat ennen muuta kansaneläkkeellä ja muilla vähimmäiseläkkeillä eläviä. Muttaentä&nbsp; eläkejärjestelmä kokonaisuutena, johon Orpo viittasi? Suurin osa on työeläkeläisiä, ja työelkkeet maksetaan työeläkeyhtiöitten toimesta. Tähän asti maksuiksi ovat riittäneet kerättävät työeläkemaksut, ja vain kahden vuoden poikkeusta lukuunottamatta pääoman tuottohin ei ole&nbsp; jouduttu turvautumaan. Siksi nämä pääomat - vararahastot tulevaisuutta varten - ovat kasvaneet jättikokoisiksi ja ovat jo 300 miljardin euron suuruusluokkaa - yli kolminkertaiset valtion vuosibudjettiin verrattuna.</p><p>Työeläkkeitten rahoitukseen ei täten veroeuroja tarvita. Päinvastoin jos näitä eläkkeitä esim. indeksijärjestelmää parantamalla vastaavasti nostettaisiin, valtio saisi lisää verotettavaa tuloa jaa lisää euroja budjetin katteeksi. Miksi valtiovarainministeriössä ei tähän kiinnitetä huomiota? Ollaanko niin sokaistuneita eläkeyhtiöitten lobbaukseen ja eläkepommmeista puhumiseen, etteivät faktat mene perille!</p><p>Nyt sitten taustaksi on nostettu väestön ikärakenteen muutos tulevaisuudessa. Samalla on korostettu ulkomaisen työvoiman saannin merkitystä muutoksen tasapainottajana. Sanomattakin on selvää, että oikeaan osuvilla ennakoinneilla ei täten ole vielä&nbsp; riittävää pohjaa, jotta pitkälle meneviä johtopäätöksiä eläkepolitiikasta voitaisiin tehdä. Esim. taitetun indeksin korvaamista puoliväli-indeksillä ei ole syytä nyt ryhtyä mitätöimäään; sillä vaan heikennettäisiin valtion tulokertymän kasvun edellytyksiä.</p><p>Entä se toinen asia, poliittinen? SDP on ratsastamassa mm. kevennetyn eläkepolitiikan lupauksilla; kannatuksen trendi on nouseva. Kokoomuksen kannalta puolestaan on mielenkiintoista nähdä, kuinka kannatuskäyrä suuntautuu kun puoluejohdon nuiva suhtautuminen eläkepolitiikkaan siihen heijastuu. Jos heikko suunta jatkuu, on syytä nopeasti harkitaa, minkälaisin kannanotoin vaaleihin mennään. Hallituksella on vielä aikaa tarkistaa vaikkapa eläkeindeksijärjestelmää ja pohtia, kuinka kauan raippaveroa on oikeudenmukaista ja tasapuolista jatkaa. Teot silloin puhuisivat - vastapainona opposition lupauksille mahdollisista vaalien jälkeisistä päätöksistä. Ja Kokoomuksen kanssa samassa veneessä on myös Keskusta.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Kohta neljä vuotta on edellisistä eduskuntavaaleista kulunut, ja yhtä pitkään ovat päättäjät olleet hiljaa eläkepolitiikasta. "Virkistävä" vahvistuskin tälle  koettiin: Koko eduskunta katsoi yksimielisesti, että 80 000 hengen allekirjoittama kansalaisaloite ns. taitetun indeksin korvaamisesta hieman paremmalla heitettiin romukoppaan. Joka kaivaa esiin nykyisen eduskunnan jäsenluettelon, saa samalla tulokseksi näitten eläkeläisten" ystävien"  listan tulevaa äänestysharkintaa varten.

Nyt vaalit lähestyvät ja samalla eläkeläisten asioita kannattaa taas alkaa pohtia. Kaksi esimerkkiä:  SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne toisti ehdotuksensa, jonka mukaan 50 000 vähiten ansaitsevan eläkeläisen tuloa pitäisi korottaa 100 eurolla. Kyseessä on hänen mukaansa arvovalinta, ja rahat valtion budjetista kyllä katteeksi löydetään.

Näin siis Antti Rinne. Vastauspuheenvuoro tuli nopeasti Kokoomuksen puheenjohtajalta ja valtiovarainministeri Petteri Orpolta. Hän ei pitänyt vastuullisena eläkeläisille annettuja lupauksia, koska valtiontalouden tila ei niille rahoituskatetta anna.

Kaksi asiaa kannattaakin nostaa esiin näitä puheenvuoroja punnittaessa. Ensimmäisenä fiskaalinen, ja mitä se on? Rinteen ehdotuksen rahoituspohjana ovat veronmaksajien eurot, koska nuo vähiten saavat ovat ennen muuta kansaneläkkeellä ja muilla vähimmäiseläkkeillä eläviä. Muttaentä  eläkejärjestelmä kokonaisuutena, johon Orpo viittasi? Suurin osa on työeläkeläisiä, ja työelkkeet maksetaan työeläkeyhtiöitten toimesta. Tähän asti maksuiksi ovat riittäneet kerättävät työeläkemaksut, ja vain kahden vuoden poikkeusta lukuunottamatta pääoman tuottohin ei ole  jouduttu turvautumaan. Siksi nämä pääomat - vararahastot tulevaisuutta varten - ovat kasvaneet jättikokoisiksi ja ovat jo 300 miljardin euron suuruusluokkaa - yli kolminkertaiset valtion vuosibudjettiin verrattuna.

Työeläkkeitten rahoitukseen ei täten veroeuroja tarvita. Päinvastoin jos näitä eläkkeitä esim. indeksijärjestelmää parantamalla vastaavasti nostettaisiin, valtio saisi lisää verotettavaa tuloa jaa lisää euroja budjetin katteeksi. Miksi valtiovarainministeriössä ei tähän kiinnitetä huomiota? Ollaanko niin sokaistuneita eläkeyhtiöitten lobbaukseen ja eläkepommmeista puhumiseen, etteivät faktat mene perille!

Nyt sitten taustaksi on nostettu väestön ikärakenteen muutos tulevaisuudessa. Samalla on korostettu ulkomaisen työvoiman saannin merkitystä muutoksen tasapainottajana. Sanomattakin on selvää, että oikeaan osuvilla ennakoinneilla ei täten ole vielä  riittävää pohjaa, jotta pitkälle meneviä johtopäätöksiä eläkepolitiikasta voitaisiin tehdä. Esim. taitetun indeksin korvaamista puoliväli-indeksillä ei ole syytä nyt ryhtyä mitätöimäään; sillä vaan heikennettäisiin valtion tulokertymän kasvun edellytyksiä.

Entä se toinen asia, poliittinen? SDP on ratsastamassa mm. kevennetyn eläkepolitiikan lupauksilla; kannatuksen trendi on nouseva. Kokoomuksen kannalta puolestaan on mielenkiintoista nähdä, kuinka kannatuskäyrä suuntautuu kun puoluejohdon nuiva suhtautuminen eläkepolitiikkaan siihen heijastuu. Jos heikko suunta jatkuu, on syytä nopeasti harkitaa, minkälaisin kannanotoin vaaleihin mennään. Hallituksella on vielä aikaa tarkistaa vaikkapa eläkeindeksijärjestelmää ja pohtia, kuinka kauan raippaveroa on oikeudenmukaista ja tasapuolista jatkaa. Teot silloin puhuisivat - vastapainona opposition lupauksille mahdollisista vaalien jälkeisistä päätöksistä. Ja Kokoomuksen kanssa samassa veneessä on myös Keskusta.

]]>
17 http://raimoilaskivi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264439-elakelaiset-kelpaavat-vaalien-lahestyessa#comments Mon, 19 Nov 2018 14:34:40 +0000 Raimo Ilaskivi http://raimoilaskivi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264439-elakelaiset-kelpaavat-vaalien-lahestyessa
"Siis te lapset ja vanhukset ....." http://raimoilaskivi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/262788-siis-te-lapset-ja-vanhukset <p>&quot;.....ja te äidit ja morsiamet...&quot; Palasivat mieleeni Sillanpään marssilaulun sanat talvisodan alkupäiviltä. Niissä kerrotaan, ketkä eniten suojelua kaipaavat.</p><p>Nyt JHL:n lakkokenraalitar Päivi Niemi-Laine on kohdistuttanut liittonsa jäsenten toimet juuri lapsiin ja vanhuksiin. Heidän ruokahuoltons on uhattuna, uutisoidaan.</p><p>Mutta Marssilaulu jatkuu: &quot;Niin kauan teillä on suojattu lies, kun on pystyssä ykskin mies.&quot; Mistä se mies nyt löytyisi? Panisiko SAK:n puheenjohtaja Jorma Eloranta asiat tärkeysjärjestykseen, kuten miehelle kuuluukin. Eivät&nbsp; lapset ja vanhukset saa sijaiskärsijöiksi joutua!</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> ".....ja te äidit ja morsiamet..." Palasivat mieleeni Sillanpään marssilaulun sanat talvisodan alkupäiviltä. Niissä kerrotaan, ketkä eniten suojelua kaipaavat.

Nyt JHL:n lakkokenraalitar Päivi Niemi-Laine on kohdistuttanut liittonsa jäsenten toimet juuri lapsiin ja vanhuksiin. Heidän ruokahuoltons on uhattuna, uutisoidaan.

Mutta Marssilaulu jatkuu: "Niin kauan teillä on suojattu lies, kun on pystyssä ykskin mies." Mistä se mies nyt löytyisi? Panisiko SAK:n puheenjohtaja Jorma Eloranta asiat tärkeysjärjestykseen, kuten miehelle kuuluukin. Eivät  lapset ja vanhukset saa sijaiskärsijöiksi joutua!

]]>
8 http://raimoilaskivi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/262788-siis-te-lapset-ja-vanhukset#comments Fri, 19 Oct 2018 11:02:27 +0000 Raimo Ilaskivi http://raimoilaskivi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/262788-siis-te-lapset-ja-vanhukset
Mikä olisi "oikea" veroprosentti? http://raimoilaskivi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/262191-mika-olisi-oikea-veroprosentti <p>&nbsp;Aslastipendiaattiaikanani Chicagon yliopistossa 1953-4&nbsp; kuuntelin australialaisen kansantaloustieteen professorin Colin Clarkin kunniaksi järjestettyjä luentoja verotuksen taloudellisista vaikutuksista. Mainittu professori oli jonkun aikaa toiminut myös Chicagossa ja hänen toimintaansa professorikunta halusi luennoillaan kunnioittaa.</p><p>Luentosarja oli lukukauden mittainen ja jos jotakin siitä jäi mieleeni, se oli tutkimukset verotuksen kriittisestä tasosta ja vaikutuksista. &quot;To make a long story short&quot; - Clark korosti, ettei missään kansantaloudessa yksityishenkilöitten välittömien verojen tulisi ylittää 30 prosenttia tuloista. Muutoin seuraukset olisivat tuhoisat, ennen muuta työnteon ja yrittämisen halu vähenisi ja tätä kautta heikentyisi myös kansantalouden työllisyyden, kasvun ja hyvinvoinnin nousun edellytykset.</p><p>Meillä eletään eduskunnassa budjetin muokkaamisen aikaa. Raha-asiain aloitteita kirjoitellaan ja samalla väitellään erilaisilla foorumeilla siitä, missä verotusta voitaisiin korottaa jotta esitetyille uusille tehtäville löydettäisiin katetta. Lääke, jota eniten suositellaan, on yksinkertainen: Nostetaan hyvätuloisten veroja jotta alempien veronmaksajien rasitusta voitaisiin keventää.</p><p>Jo tästä, Clarkin ajatuksenjuoksua seuraten, voidaan vetää johtopäätös, jota yleensä meillä ei vedetä. Kun alhalla alennetaan ja ylhäällä nostetaan, veron progressio kiristyy. Parhaiten tämän havaitsee vaikkapa piirtämällä vanha ja näin muokattu uusi veroasteikko rinnakkain. Suhteellisen yleisesti jossakin muualla kyllä sitten puhutaan jyrkän progression haittavaikutuksista työnteon haluun ja yrittämiseen - samoihin, joista Clark luennoi - mutta tässä toisessa yhteydessä niihin ei huomiota kiinnitetä, kun tehdään populisista veropolitiikkaa.</p><p>Ja käytäntöön, siihen verotuksen kriittiseen 30 prosentin tasoon, jota professori korosti. En juuri ole havainnut, että ne, jotka vaativat parempituloisten verojen korotusta, olisivat kertoneet, minkälaisia prosentteja he sitten käytäntöön ehdottaisivat. On helpompaa puhua puppua kuin esittää jotakin konkreettista. Olen näilläkin US:n palstoilla muutaman kerran kysynyt keskustelijoilta konkreettista numeroesimerkkiä, mutta kertaakaan en ole saanut vastausta. Ilmeisesti häveliäisyyden tunne on ollut esteenä: Ei olekaan ollut mukava kertoa, että esittää 30, 40 tai 50 prosentin palkasta perittävää veroa vaikka asianomainen veronmaksaja sellaista jo maksaakin. Tietämättömyys faktoista, tosiasioista, lienee suurempi kuin on syytä uskoa.</p><p>Paljon ei puhuta myöskään verojen maksukyvystä tai verotuksen oikeudenmukaisesta jakautumisesta. Ja näin sitten se vero, jonka itsekukin välittömänä, suoraan perittävänä verona maksaa, on kaukana tuosta Clarkin pohdiskelemasta ihannetasosta ja rakenteesta. Jos ajatellaan &quot;suurituloisia&quot;, niin helpoimmalla pääsevät jopa miljoonamääräisten pääomatulojen saajat: Veroprosentit liikkuvat 30-35 tienoilla. Kymmenesosan tai jopa vain sadasosan eläketuloa saava suorittaa sen sijaan ns. raippaveron johdosta jo helposti 50 prosenttia tuloistaan julkiselle vallalle.</p><p>Ja jos verrataan samansuuruisia raippaverotetun palkkatulon ja eläketulon veroprosentteja toisiinsa, eroa on jälleen&nbsp; muutama yksikkö nyt puolestaan palkkatulon saajan hyväksi. Maksukyky ja oikeudenmukaisuus eivät siten sovellu näitten verokategorioitten osalta käytävään verokeskusteluun. Clarkin kriittistä veroprosenttia ei eläketulojen osalta tarvitse edes pohdiskellakaan, eihän tässä työnteolla ja yrittämisellä enää ole mitään tekemistä. Mauri on tehnyt tehtävänsä ja mauri saa mennä. Toisella kysymyksellä sen sijaan olisi: Kun puolet viedään, niin onko kyseessä jo pikemminkin tulonosan &quot;sosialisionti&quot; tai diskriminaatio eikä enää kohtullinen verotus. Sama pitää paikkansa vertailtaessa eräitä perintöverotuksen ihmeellisyyksiä; vaikkapa maatalousyrittäjän sukupolvenvaihdoksen tai leskeksi jääneen&nbsp; asunnon verotuksen tasoa keskenään.</p><p>Budjetin käsittely on perinteisesti foorum, jolla niin menoista kuin erityisesti verotuloista on paikka keskustella. Hallituksen budjettiesityksen puitteissa tällaista pohdintaa ei ole käyty. Ja jos vanhat merkit pitävät paikkansa, ei sitä tulla käymään sen paremmin valtiovarainvaliokunnassa kuin suuressa salissakaan. Käytännön veropolitiikalla käsittämättömine veroprosentteineen ja tiedemiesten teoreettisilla pohdinnoilla kun ei juuri yhtymäkohtia parhaimmalla tahdollakaan tahdo löytää.</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>  Aslastipendiaattiaikanani Chicagon yliopistossa 1953-4  kuuntelin australialaisen kansantaloustieteen professorin Colin Clarkin kunniaksi järjestettyjä luentoja verotuksen taloudellisista vaikutuksista. Mainittu professori oli jonkun aikaa toiminut myös Chicagossa ja hänen toimintaansa professorikunta halusi luennoillaan kunnioittaa.

Luentosarja oli lukukauden mittainen ja jos jotakin siitä jäi mieleeni, se oli tutkimukset verotuksen kriittisestä tasosta ja vaikutuksista. "To make a long story short" - Clark korosti, ettei missään kansantaloudessa yksityishenkilöitten välittömien verojen tulisi ylittää 30 prosenttia tuloista. Muutoin seuraukset olisivat tuhoisat, ennen muuta työnteon ja yrittämisen halu vähenisi ja tätä kautta heikentyisi myös kansantalouden työllisyyden, kasvun ja hyvinvoinnin nousun edellytykset.

Meillä eletään eduskunnassa budjetin muokkaamisen aikaa. Raha-asiain aloitteita kirjoitellaan ja samalla väitellään erilaisilla foorumeilla siitä, missä verotusta voitaisiin korottaa jotta esitetyille uusille tehtäville löydettäisiin katetta. Lääke, jota eniten suositellaan, on yksinkertainen: Nostetaan hyvätuloisten veroja jotta alempien veronmaksajien rasitusta voitaisiin keventää.

Jo tästä, Clarkin ajatuksenjuoksua seuraten, voidaan vetää johtopäätös, jota yleensä meillä ei vedetä. Kun alhalla alennetaan ja ylhäällä nostetaan, veron progressio kiristyy. Parhaiten tämän havaitsee vaikkapa piirtämällä vanha ja näin muokattu uusi veroasteikko rinnakkain. Suhteellisen yleisesti jossakin muualla kyllä sitten puhutaan jyrkän progression haittavaikutuksista työnteon haluun ja yrittämiseen - samoihin, joista Clark luennoi - mutta tässä toisessa yhteydessä niihin ei huomiota kiinnitetä, kun tehdään populisista veropolitiikkaa.

Ja käytäntöön, siihen verotuksen kriittiseen 30 prosentin tasoon, jota professori korosti. En juuri ole havainnut, että ne, jotka vaativat parempituloisten verojen korotusta, olisivat kertoneet, minkälaisia prosentteja he sitten käytäntöön ehdottaisivat. On helpompaa puhua puppua kuin esittää jotakin konkreettista. Olen näilläkin US:n palstoilla muutaman kerran kysynyt keskustelijoilta konkreettista numeroesimerkkiä, mutta kertaakaan en ole saanut vastausta. Ilmeisesti häveliäisyyden tunne on ollut esteenä: Ei olekaan ollut mukava kertoa, että esittää 30, 40 tai 50 prosentin palkasta perittävää veroa vaikka asianomainen veronmaksaja sellaista jo maksaakin. Tietämättömyys faktoista, tosiasioista, lienee suurempi kuin on syytä uskoa.

Paljon ei puhuta myöskään verojen maksukyvystä tai verotuksen oikeudenmukaisesta jakautumisesta. Ja näin sitten se vero, jonka itsekukin välittömänä, suoraan perittävänä verona maksaa, on kaukana tuosta Clarkin pohdiskelemasta ihannetasosta ja rakenteesta. Jos ajatellaan "suurituloisia", niin helpoimmalla pääsevät jopa miljoonamääräisten pääomatulojen saajat: Veroprosentit liikkuvat 30-35 tienoilla. Kymmenesosan tai jopa vain sadasosan eläketuloa saava suorittaa sen sijaan ns. raippaveron johdosta jo helposti 50 prosenttia tuloistaan julkiselle vallalle.

Ja jos verrataan samansuuruisia raippaverotetun palkkatulon ja eläketulon veroprosentteja toisiinsa, eroa on jälleen  muutama yksikkö nyt puolestaan palkkatulon saajan hyväksi. Maksukyky ja oikeudenmukaisuus eivät siten sovellu näitten verokategorioitten osalta käytävään verokeskusteluun. Clarkin kriittistä veroprosenttia ei eläketulojen osalta tarvitse edes pohdiskellakaan, eihän tässä työnteolla ja yrittämisellä enää ole mitään tekemistä. Mauri on tehnyt tehtävänsä ja mauri saa mennä. Toisella kysymyksellä sen sijaan olisi: Kun puolet viedään, niin onko kyseessä jo pikemminkin tulonosan "sosialisionti" tai diskriminaatio eikä enää kohtullinen verotus. Sama pitää paikkansa vertailtaessa eräitä perintöverotuksen ihmeellisyyksiä; vaikkapa maatalousyrittäjän sukupolvenvaihdoksen tai leskeksi jääneen  asunnon verotuksen tasoa keskenään.

Budjetin käsittely on perinteisesti foorum, jolla niin menoista kuin erityisesti verotuloista on paikka keskustella. Hallituksen budjettiesityksen puitteissa tällaista pohdintaa ei ole käyty. Ja jos vanhat merkit pitävät paikkansa, ei sitä tulla käymään sen paremmin valtiovarainvaliokunnassa kuin suuressa salissakaan. Käytännön veropolitiikalla käsittämättömine veroprosentteineen ja tiedemiesten teoreettisilla pohdinnoilla kun ei juuri yhtymäkohtia parhaimmalla tahdollakaan tahdo löytää.

 

 

]]>
48 http://raimoilaskivi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/262191-mika-olisi-oikea-veroprosentti#comments Sun, 07 Oct 2018 13:45:49 +0000 Raimo Ilaskivi http://raimoilaskivi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/262191-mika-olisi-oikea-veroprosentti
Ei päätä, ei häntää .... http://raimoilaskivi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261000-ei-paata-ei-hantaa <p>Irakilaisen &quot;passivaltuuskunnan&quot; tulo Suomeen jakamaan passittomille irakilaisille passeja on herättänyt huomiota. Sivullisen on vaikea tietää, mistä oikein on kyse; liittyykö tämä kysymykseen Irakin haluttomuudesta ottaa vastaa sinne palautettaviksi aiottuja kansalaisiaan vaiko mistä. Hallituksella lienevät motiivit.</p><p>Sen sijaan sivullinenkin voi ihmetellä tässä yhteydessä paljastunutta tilannetta: Turvapaikan saaneista pakolaisista vain 2 sadasta on työllistynyt. Loput elävät siis kokonaan yhteiskunnamme eli veronmaksajien piikkiin.&nbsp; Hyväntahtoisuudellakin on rajansa, eli asetelma on kyettävä tavalla tai toisella nopeasti ja viivytyksettä ratkaisemaan. Maassa, jossa avoimiin työpaikkoihin on vaikeaa löytää tekijöitä, on vihdoinkin rohjettava mennä asian ytimeen.</p><p>Eli mihin? Toki ymmärrän, etteivät kaikki työkykyisiä ole, mutta sitä en, että vain kaksi prosenttia on työelämässä. &quot;Hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä.&quot; Löytyisiköhän tätä kansanviisautta perkaamalla ratkaisu? Löytyisiköhän, jos erilaiset kannustinloukut otettaisiin vahvan suurennuslasin alle ja rohjettaisiin yksinkertaisesti sanoa: Ellei työ kelpaa, työtä vieroksuvien&nbsp; vapaamatkustajien etuja aletaan asteittain ja vauhdilla karsia.</p><p>Kysyä sopii sitäkin, ovatko esim. juuri irakilaiset&nbsp; omassa maassa omalla työllään tottuneet paljon pienempiin ansioihin kuin mitä meillä ilman työtä saavat? Onko aina vaan puolustettavissa ajatus, että sosiaaliturvan tulee olla kaikille maassa oleville, niin suomalasille kuin muillekin yhtä suuri, vaikka suomalainen on aikanaan veronmaksajan osallistunut sosiaaliverkon luomiseen mutta tänne tullut ei. Perustuslaki kaipaa täsmennyksiä ja kansainväliset sopimukset läpikäyntiä, jos niihin taas tässäkin viitataan.</p><p>Sisäministeri totesi aivan oikein, että koko esiin tulleeseen ongelmavyyhtiin tullaan puuttumaan. Tähän toteamukseen on veronmaksajana helppo yhtyä. Ei nykytilanteessa ole ei päätä eikä häntää!</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Irakilaisen "passivaltuuskunnan" tulo Suomeen jakamaan passittomille irakilaisille passeja on herättänyt huomiota. Sivullisen on vaikea tietää, mistä oikein on kyse; liittyykö tämä kysymykseen Irakin haluttomuudesta ottaa vastaa sinne palautettaviksi aiottuja kansalaisiaan vaiko mistä. Hallituksella lienevät motiivit.

Sen sijaan sivullinenkin voi ihmetellä tässä yhteydessä paljastunutta tilannetta: Turvapaikan saaneista pakolaisista vain 2 sadasta on työllistynyt. Loput elävät siis kokonaan yhteiskunnamme eli veronmaksajien piikkiin.  Hyväntahtoisuudellakin on rajansa, eli asetelma on kyettävä tavalla tai toisella nopeasti ja viivytyksettä ratkaisemaan. Maassa, jossa avoimiin työpaikkoihin on vaikeaa löytää tekijöitä, on vihdoinkin rohjettava mennä asian ytimeen.

Eli mihin? Toki ymmärrän, etteivät kaikki työkykyisiä ole, mutta sitä en, että vain kaksi prosenttia on työelämässä. "Hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä." Löytyisiköhän tätä kansanviisautta perkaamalla ratkaisu? Löytyisiköhän, jos erilaiset kannustinloukut otettaisiin vahvan suurennuslasin alle ja rohjettaisiin yksinkertaisesti sanoa: Ellei työ kelpaa, työtä vieroksuvien  vapaamatkustajien etuja aletaan asteittain ja vauhdilla karsia.

Kysyä sopii sitäkin, ovatko esim. juuri irakilaiset  omassa maassa omalla työllään tottuneet paljon pienempiin ansioihin kuin mitä meillä ilman työtä saavat? Onko aina vaan puolustettavissa ajatus, että sosiaaliturvan tulee olla kaikille maassa oleville, niin suomalasille kuin muillekin yhtä suuri, vaikka suomalainen on aikanaan veronmaksajan osallistunut sosiaaliverkon luomiseen mutta tänne tullut ei. Perustuslaki kaipaa täsmennyksiä ja kansainväliset sopimukset läpikäyntiä, jos niihin taas tässäkin viitataan.

Sisäministeri totesi aivan oikein, että koko esiin tulleeseen ongelmavyyhtiin tullaan puuttumaan. Tähän toteamukseen on veronmaksajana helppo yhtyä. Ei nykytilanteessa ole ei päätä eikä häntää!

]]>
51 http://raimoilaskivi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261000-ei-paata-ei-hantaa#comments Fri, 14 Sep 2018 14:56:20 +0000 Raimo Ilaskivi http://raimoilaskivi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261000-ei-paata-ei-hantaa