Raimo Ilaskivi

Muistatteko puolustustalouden niukkaslinjan - sitähän nyt toistetaan!

Kun kysyn, muistatteko "Niukkasbudjetin", en oleta kaikkien muistavan. Aikaahan on kulunut. Ja kerrotakoon, mitä sanan taakse kätkeytyy: Vahva maalaisliittolainen Juho Niukkanen,  moninkertainen ministeri ja vaikuttaja.

Palautetaan sitten mieleen se niukkasbudjetti - tai oikeammin budjetit, sillä niitä oli oikeastaan kaksi. En puutu vuoteen 1953, jolloin hän Urho Kekkosen hallituksen valtiovarainministerinä laati budjettiesityksen, jossa menoja aiottiin leikata ihan neljänneksellä. Palaan vielä kauemmaksi, 1930-luvulle, jolloin Niukkanen niin'ikään ajoi säästölinjaa, joka kohdistui vahvana puolustusbudjettiin. Säästöt estivät tarvittavat hankinnat. Niin sitten talvisodan syttyessä  monet reserviläisluokat joutuivat rintamalle omissa vaatteissa, kokardi sotilaan tunnuksena. Tykistöltä puuttuivat ammukset, maavoimilta muuta kalustoa.Ilmavoimilla ei ollut riittävästi torjuntahävittäjiä, jonka asutuskeskusten siviiliväestö sitten konkreettisesti joutui havaitsemaan.

Nyt  tilanne on omalla tavallaan vastaava. Itäinen naapuri luo uutta sotilasmahtia, keskittää voimavaroja meidänkin rajallemme. Suomi puolestaan leikkaa samanaikaisesti  puolustusmäärärahoja muita menoeriä mittavammin - puhutaan 800 miljoonasta eurosta hallituskudella.

Ei ihme, että puolustusvoimain komentaja, kenraali Ari Puheloinen on huolissaan. Kaikkia toimintoja joudutaan supistamaan, mm. varuskuntien lakkauttamisesta odotetaan päätöksiä jo ennen vuoden vaihdetta. Uusista materiaalihankinnoista ei juuri puhuta, vaikka esim. jalkaväkimiinojen korvaaminen uusilla asejärjestelmillä on erittäin kallista.  Sen sijaan puheenaikeeksi on noussut kysymys siitä, joudutaanko jopa kantahenkilöstöä irtisanomaan, mikäli ns. luonnollinen poistuma ei riitä. Ja katkeraa puhetta kuuluu veteraanien riveistä siitäkin, että kuntoutusmäärärahojen alasajo estää nyt huolenpidon kuntoutusta tarvitsevilta, vuosi vuodelta harvenevilta veteraanien  ikäluokilta.

Budjetin rakenne ja eri menojen suuruus ovat puhtaasti poliittisista päätöksistä riippuvia. Nyt politiikasta vastaavat tältäkin osalta hallituspuolueet, joitten enemmistönä ovat kaksi suurta, Kokoomus ja Sosialidemokraatit. Vaikka meillä ei nyt välitöntä sotilaallista uhkaa olekaan, kukaan ei tiedä tulevaisuutta. Tällainen vanha, sota-ajat nähnyt seniori voi vain ihmetellä ja kysyä, näinkö paljon uusi, nuori  päättäjäpolvi on asenteiltaan edellisistä muuttunut.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän perttivaananen kuva

Suomea ajetaan Nato-jäsenyyteen kuin käärmettä pyssyyn. Siinä sivussa saa mennä maamiinat, alueellinen puolustus ja muu puolustuskyky. Pääasia on, että saadaan Suomen tytöt ja pojat mukaan Naton siirtomaasotiin.

Virossa me näemme esimerkin tästä verkottuneesta puolustusajattelusta, ja sen käytännön sovelluksesta. Siellähän on nuoria sotainvalideja.

Käyttäjän tapiopiironen kuva

Sosialistit ovat aina halunneet ajaa Suomen puolustuksen alas, liittääkseen maamme itäiseen suurvaltaan.

Kokoomus haluaa nyt ajaa Suomen puolustuksen alas, liittääkseen maamme läntiseen sotilasliittoon.

Vihreille kumpikin ilmansuunta kelpaa, kunhan Suomen puolustus ajetaan alas.

Hällituksessa ovat kaikki e.m. kolme ryhmää. Isänmaalliset ovat oppositiossa, toistaiseksi.

Käyttäjän pekkasaukkonen kuva

Nämä nykyiset 'hymy' puna-pisness-stubbelo -politikot "tienaavat" kun ajavat omaa puolusta alas, lähettävät miljardit kreikkaan ja ups.. paluu-vastakauppana tulee "turvaa" nato-natsijoukkot 'täsmä-aseineen'. Saadaan jälleen vähän acson-osaamista. Tätä se on aina -ennenkin- merkinnyt, kun vieraanvallan kanssa politikot ovat ryhtyneet 'kauppaa tekemään'. Niin, pitäähän siellä 'ytimissä' meidän politikkojen olla päättämässä, kun 'kansojen ja kansamme' kohtaloita päätetään. Ja sitten kerrotaan miten siellä ja siellä asevoimia nykyään sitten 'keskitetään'. Niin, ja tärkein pointti on tietenkin, kun tuli se "yllättävä -kansainvälinen" -kriisi. Nämä sitten vain 'luonnonvoimasta' eskaloituivat..
Nalle-aatu-setä on jo antanut lausunnot, ettei täällä ole 'tilaa' "kaikille kultuureille", joten hyvää joulun odotusta vaan kaikille lapsille ja lapsen mielisille.

Käyttäjän MarjaS kuva

Wikipedia:
"Niukkanen oli avainhenkilö myös punamultayhteistyön käynnistämisessä vuonna 1937 ja Cajanderin hallituksessa hän oli jälleen puolustusministerinä. Hallituksen alkuun nihkeä suhtautuminen puolustusmäärärahoihin meni näin oikeiston silmissä myös hänen syykseen, mutta loppuvaiheessa syksyllä 1939 juuri Niukkanen oli yhdessä Mannerheimin kanssa ajamassa varustelua pääministeri A. K. Cajanderin ja valtiovarainministeri Väinö Tannerin vielä epäillessä."

Antaako Ilaskivi vai Wikipedia oikeaa tietoa Niukkasen "ansioista" kelvottoman varustautumisen osalta?

Käyttäjän raimoilaskivi kuva

Niukkanen "onneksi" alkoi muuttaa kantaansa, kun maailmanpoliittinen tilanne muuttui, mutta silloin oli jo liian myöhäistä korjata tehtyjä virheitä. Hankinnat eivät enää onnistuneet, eivätkä kaikki toimittajat olleet halukkaita myymään. Myöhemmässä vaiheessa, sodan sytyttyä, sitten jopa jääesteet tulivat hankintojen tielle.

Käyttäjän pekkasaarinen kuva

Wikipedia ja Ilaskivi puhuvat molemmat totta, mutta Marja ei ymmärrä puolustuskyvyn kehittämisen lainalaisuuksia.

Puolustusmateriaalihankintojen suunnittelu, tilaus ja operatiivinen käyttöönotto oli jo 1930-luvulla useita vuosia kestävä prosessi. Tarvittavien hankintavarojen siis on oltava käytettävissä jo vuosia ennen asejärjestelmän käyttöönottoa, jolloin on oltava myös operatiivisen käytön (mm. koulutus, huolto, korjaus, varastointi jne.) tarvitsemat varat.

1930-luvun Niukkas-budjetit veivät viimeisen mahdollisuuden varustaa Talvisodan armeijamme edes tyydyttävästi. Muutama kuukausi ennen Talvisodan alkua Cajanderin hallituksen aloittamat hätähankinnat tuottivat maahan pääosin jo vanhentunutta ja sekalaista sotavarustusta. Enin osa tuosta 1800-luvun lopun ja I maailmansodan aikaisesta puoliromusta saatiin käyttöön vasta kevääseen 1941 mennessä - siis vuosi Talvisodan päättymisen jälkeen.

Nykyään sotavarustuksen merkittävän teknistymisen seurauksena tuo aika hankinnan valmistelun aloittamisesta siihen, kun kalut ovat koulutetun joukon käytössä, on pidempi kuin 1930-luvulla. Se on tyypillisesti 4-10 vuotta riippuen hankinnan teknisyysasteesta.

Ilaskivi on siis enemmän kuin oikeassa rinnastaessaan Kallion IV hallituksen, jossa Niukkanen oli valtiovarainministeri, nykyiseen sixpackiin. Kyseinen hallitus pienensi puolustusbudjettia 4 % vuodesta 1936 vuoteen 1937. Nykyinen hallitus aikoo leikata maanpuolustuksesta noin 7 % jokaisen neljän vuotensa aikana. Se siis ylittää Niukkasen suorituksen moninkertaisesti ainakin säästöjen määrässä.

Nythän Puolustusvoimat joutuu säästämään, koska on annettava rahaa Kreikalle, joka annetuilla rahoilla varustaa omaa armeijaansa Turkkia vastaan.

Vihreät ja demarit toki lyövät patarumpua onnesta asiaintilan näin ollessa.

Tuo 1930-luvun Niukkasen linja ei ole ainoa esikuva, johon nykytilannetta voi verrata - nimenoman valtion etuja ja turvallisuutta ajatellessa. Ennen Talvisotaa luotettiin varsin yleisesti YK:n edeltäjään Kansainliittoon, vaikka USA, ajan nouseva todellinen teollisuusmahti, ei järjestöön kuulunut. Jopa "viisas" ja "kokenut" Ruotsi laiminlöi puolustuksensa, kun sopimuksiin ja kansainväiseen järkeen alettiin luottaa. Se tehtiin siitä huolimatta, että Kauko-Idässä Japani ja Afrikassa Italia rikkoivat avoimesti KL:n sääntöjä.

Jos nyt katsoo Suomen viimeaikaista ns. "turvallisuuskeskustelua," niin alkuun maan turva nähtiin Euroopan Unionissa. Tuotakin "näkyä" oli jotenkin vaikea ymmärtää, kun jopa Naton jäsenten omat todellisuudet mm. Ranskassa, Saksassa ja Englannissa olivat aika yhteensopimattomia. Eli ne olisivat toimineen heikentynyttä Venäjää vastaan USA:n avulla ja sen takaamien operaatioiden pohjalta. Loikkaus tästä yhteiseen EU:n puolustukseen oli epärealistinen kuvitelma. Mutta Suomessa se oli ns. optio, johon virallisesti nojattiin.

Ja nyt se on korvattu Nato-optiolla. Mitä se muka tarkoittaa? Että Hornetit lennetään tosi tilanteeessa Norjaan ja toivotaan, että tien pätkiä löytyy kylliksi laskeutumisille. Ja tosi kummaa on, että Kokoomus ja demarit hyväksyvät tämän tilanteen ja ovat lisäksi valmiit samaan aikaan satsaamaan rahaa YK:n virkoihin. Onko kaikki 1939 kokemus unohtunut?

Käyttäjän perttivaananen kuva

Tuomiojakin haaveilee 1000 suomalaisesta rauhanturvaajasta samalla, kun Suomen omaa puolustusta ajetaan alas.

Käyttäjän juhamakkonen kuva

Väänänen: Kieltämättä Tuomiojan visio kuulostaa kalliilta suhteessa puolustusmenojen leikkauksiin. Turvallisuusneuvoston jäsenyyden kustannuksista pitäisi olla kuitenkin vertailutietoa kun siellä ollaan jo kahteen otteeseen oltu (1969-1970 ja 1989-1990).

Käyttäjän tuulaholtta kuva

Tässä Kirvun "pojan" ja puolustusministerinä toimineen Juho Niukkasen Talvisodan puolustusministeri kertoo -kirjasta poimittuja tietoja:

Ennen vuotta 1937 Suomessa oli toiminnassa v.-25 alkaen Valtion patruunatehdas Lapualla, v.-26 alkaen Valtion ruutitehdas Vihtavuorella ja v. -27 alkaen Valtion kivääritehdas. Edes sotilasjohdossa ei ollut elintä, jonka tehtävä olisi ollut huolehtia siitä, että puolustusvoimien käytössä olisi ollut ajanmukaista teknologiaa (mm. ilmansuojelukysymyksen osalta) ja varusteita eikä valtion koneistossa elintä, joka olisi vienyt näitä asioita eteenpäin.

Asia lähti etenemään vasta -37, kun eduskunta hyväksyi lait, joiden perusteella puolustusvoimien organisaatio uusittiin ja sinne määritettiin uudet virat. Samalla puolustusministeriössä valmistettiin perushankintaohjelmaehdotus, jota tarkastamaan asetettiin komitea, jonka tehtävänä oli tarkastaa tilanne mm. asianmukaisen vaatetuksen osalta. Ohjelman toteuttamisajankohdaksi oli määrätty vuodet 1938-1943, eikä sitä voitu viedä loppuun Neuvostoliiton aloittaman hyökkäyssodan vuoksi.

Perushankintaohjelman mukaisesti 30-luvun lopulla rakennettiin mm. uusia kasarmeja ja parannettiin majoitusoloja myös vanhoilla kasarmeilla. Samoin perustettiin useimmat puolustusvoimien teollisuuslaitokset ja hankittiin niiden tarvitsemat maa-alueet sekä parannettiin aseteknologiaa (esim. kranaatinheittimet). Myös Valtion tykkitehtaan ja sen yhteyteen tulevan Valtion ammuspuristamon kalliotunneleiden louhintatyöt aloitettiin -37.

Ennen sotaa myönnetyt varat kuluivat puolustuslaitoksen perusparannuksiin ja investointeihin.

Käyttäjän 98765sp kuva

Synnyin noin 9kk ennen talvisodan syttymistä. Julma vihollinen ei hyökkäämättömyys sopimuksesta välittänyt? Tänä päivänäkään puolustusvoimamme ei voi hengähtää.
Prioriteetti asiat ovat päättäjiltämme täysin hukassa. Nyt luotetaan EU:n tuomaan suojaan, eli nolla-linjaan. Omat puolustusvoimamme ollaan valmiit "myymään" viimeiseen mieheen? Valitettavasti.

Käyttäjän antsu kuva

Avartava blogi jälleen. Tällaiset ovat mukavia lukea, sillä olen senverran nuorempi, että olen ollut armeijassa -70 luvulla ja niukkaa oli silloinkin. Kuulin sen esimiehiltäni ja se sanottiin suoraan, että emme voi viedä suunniteltua koulutusohjelmaa, koska määrärahoja ei ole.

Joukko-osastomme panssarivaunu oli sodanaikainen, jossa torni ei enää kääntynyt. Putki osoitti taaksepäin, joten sen ohjaaminen halliin sujui ongelmitta, paitsi kerran. Seinässä iso reikä.
Harjoitukset meni siihen, että osa porukasta mm. minä korjasin tuota laitetta milloin missäkin. Kerran supan pohjalla, kun vetoakseli piti vaihtaa sen katkettua.
Helikopteritorjuntaa harjoiteltiin taivaalle katsellen, kun Utti oli vieressä. Kukaan ei huomannut siinä vesisateessa, että aivan eteemme oli ajettu traktori ja peräkärry, johon oli kiinnitetty pahvilappu HEKO. Helikopteri siis. Minulta pääsi nauru ja kouluttajamme suuttui minulle silmittömästi. Sekin harjoitus meni pilalle ja minä sain poistumiskieltoa.

Ammuntaharjoituksetkin olivat vain hyvin lyhyitä. 150 metriä ja 300 käytiin nopeasti. 2-3 kohdistulaukausta ja sitten ammuttiin 15-20 laukausta ja siinä kaikki.

Ruokaa oli sentään riittävästi. Silti oli aina nälkä, sillä erilaisiin metsissä rypömisharjoituksiin oli aina varaa. Samoin kuin armottomaan juoksuttamiiseen. Sitä oltiin aina nälkäisiä ja hoikkia poikia. Likkoja ei huolittu. Jotain opittiin, mutta ei tarpeeksi, sillä kertausharjoitukset olivat peräti neljästi, kunnes ikä tuli vastaan.
Olen ilmeisesti sotilasurani huipulla, mutta ylpeä siitä.

Tuossa 80-luvun alussa tuo mainittu traktori perävaunuineen yhä edelleen esitti helikopteria Suomen armeijassa! Ja sama T-54 jyristeli männikössä. Torni tosin oli korjattu.

Ammuksia oli vähän enemmän, mutta juoksemista tuskin vähempää.

Käyttäjän antsu kuva

Sama rautamurikkako vielä? Torniahan mekin korjasimme ja onnistuttiin, kunnes tuo mainittu vahinko sattui. Se T-54 oli minun aikanani oikea ekomalli. Moottori oli valtava V 12 ja pakoputkista lensi lieskat sytyttäen keväällä aina pusikot tuleen. Sitä rahattiin mukana siitä huolimatta, että polttoainetta kuskattiin erillisellä tankkiautolla, jos mentiin jonnekin kauemmas. Perässä piti kulkea partio, joka sammutti metsäpalon alut ja sen torni jumittui lähes joka kerta korjauksen jälkeen eri asentoon. Luulen tuon yksilön olleen joku keräilyerä monesta eri härvelistä.

Silloin en muistanut kenenkään edes puhuneen, että uusia tai käytettyjä uudempia pitäisi jostain hankkia.

Noihin Petrin muistelemiin 70-luvun säästötalkoisiin olisin lisännyt, että seuraavalla vuosikymmenellä lopullinen säästölinja iski myös tarjolla olevaan ruokaan, sen määrään sekä laatuun. Laihduin yli 20 kiloa alokasaikana ja söin kaiken mitä sain sekä tuhlasin vielä kaikki päivärahani Sotilaskoti-sisarien leipomiin herkullisiin Berliinin munkkeihin. Joku alokkaista valitti ruoan laadusta varuskunnan päällikön kuullen ja saimme viettää yhden iltavapaan kuunnellen talousmajurin piirtoheitinkalvosulkeisia, joissa meille laskelmin esitettiin, että meillä ei voi olla nälkä. Silloin ajattelin, että samapa tuo. Tietääpähän sitten miltä oikeissa olosuhteissa tuntuu, kun nälättää niin että näköä haittaa.

Käyttäjän antsu kuva

Muistelmiin niin. Miksipä ei. Minulla ei ollut varaa tuohonaikaan laihtua paljoa, sillä en tiennyt oliko selkä vai vatsa kipeä. Pituuskasvu oli pysähtynyt ja kaikki vaatteet vaikutti siltä, kuin olisi kissa kuollut tai purjekanngas kietaistu ympärille.
Totuus kuitenkin oli se, että eihän se ruoka nyt mitään Michelin rvintolaan courmettia ollut. Mutta se nälkä teki sen, että sitä söi vaikka raakaa hernesoppaa, kunhan sai jotain. Sotkuun meni sitten vielä päivärahat ja kotoa saivat lähetellä rahaa vielä lisäksi.

Koulutus oli yhtä odottelua, ryynäämistä. Ainainen puheenaihe oli, että mitä mieltä tässä satessa makaamisessa taas oli, kun mitään muuta ei tapahtunut, kuin se, että saatiin putsata rynkky ja vaatteet oli tuvassa/teltassa haisemassa. Opittiin sitten sekin, että lintsattiin aina kun voitiin. Yritystä oli vaikka mihin. Muutama lähti kesken pois, mutta ei niitä montaa ollut. Nykyään kaiketi jo kolmannes lopettaa.

Kaikkea sitä koulutusta varjosti niukkuus. Meille sattui vielä sellainen talvi, että luntakaan ei satanut kuin nimeksi. Hiihtäminen jäi yhdeksi urheaksi yritykseksi, jonka seurauksena kouluttaja katkaisi molemmat suksensa heti alkuunsa ja hukkasipa vielä puukkonsakin, jota sitten me kaksi etsittiin useempi tunti, kun erehdyttiin taas ajattelemaan ääneen.
Se ei kuitenkaan estänyt ottamaan suksia mukaan paljaaseen metsään ja joskus jopa yleiselle paikalle, jossa satiin kuulla siviileiltä pilkkahuutoja suksien vuoksi.

Jo silloin olisi aikaa voinut lyhentää aivan hyvin paremmalla suunnittelulla. Jotkut kapiaiset väitti, että odottelu on myös koulutusta.
Se on seikka johon ei mitään järkevää vastausta ole tullut, kun kysyin miksi? Jokainen osaa odotella, kun on tarvis, ei sitä harjoitella tarvitse.

Se mitä tulee vastikään kohun nouseesta kouluttajan puheesta, jossa puhuttiin rumia, niin se oli tuolloin aivan normaalia ja jokapäiväistä.
Ei se tarpeellista ollut, mutta eihän me tiedetty muuta kuin sen kuuluneen ikäänkuin perinteeseen. Ei siitä olisi tullut mieleenkään kannella, koska ne jutut olivat vain juttuja saada tylsään hommaan edes jotain nostetta, eikä niillä tarkoitettu yhtään mitään. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Mitä nyt olen kuullut nuorilta kotiutuneilta juttuja, niin vieläkin puhutaan mitä milloinkin ja tehdään tekoja, joita voisi tulkita simputukseksi. Heti on joku älypää valittamassa, joten siinä asiassa on kantahenkilökunta saanut olla tarkkana. Turhat tulitikkujen hautaamiset yöllä on katoavaa ruotuväkiperinnettä. Nuoret ovat niin herkkiä, että ei se ihme, että Smedsin Tuntemattomassakin hakattiin pyykinpesukoneita. Muutoinhan se olisi voinut luulla, että isämme ja vaarimme tappoivat oikeita ihmisiä taatessaan maamme itsenäisyyden.
Samat tyypit kuitenkin pelaa tietsikalla "tapa kaikki" pelejä yötä päivää.
Niitä ei saa kiusata enää mitenkään 100 metriä kauemmas ei kasarmilta jakseta enää edes kävellä. Huutaminen on myös täysin kielletty, siitäkin saa traumoja.

On kuitenkin niitäkin, jopa naisissa, jotka haluaa kuunnella ja ihmettelee tätä nykymenoa. Heistä kaiketi voisi rakentaa sen ammattiarmeijan, niin ei tarvitsisi näitä herkkäsieluja viedä metsään nuotiolle, kun siellä ei netti toimi.

Käyttäjän Aapok kuva

Mikset Raimo siirtyisi persuihin? Siellä odotetaan jo kaltaistasi jäärää. On meillä muitakin rahareikiä kun pistää miljoonia rautaromuun. Tykinruoka riittää vallan hyvin pelotteeksi itänaapurille.

Käyttäjän antsu kuva

Kun tälle linjalle taas lähdettiin, niin en malta olla kysymättä, että oletko itse kenties Perussuomlaisten riveissä jo?

Minusta Raimo Ilaskivi osoittaa tässäkin harvinaista valtiomies osaamistaan ja kertoo tietoa joka oli ainakin minulle outoa.

Perussuomalaissa ei ole yhtään niin kokenutta politiikantekijää kuin hän on.
Sikäli hän voisi takoa teille järkeä ja malttia päähän määrättömästi.

Käyttäjän Aapok kuva

Ilman muuta. Persun kielenkäyttö, wanha-Aatun räiskyvä luonne ja äiti-Amman maailmaa syleilevä maailmankatsomus yhdessä henkilössä. That's me!

Käyttäjän pekkalampelto kuva

Minua asevelvollisena joukkueen johtajana huolestuttaa ajatella, että mahtaakohan tämän maan nuorista miehistä todella olla tätä maata puolustamaan. On nimittäin nämä nuoret miehet aivan eri puusta veistetty kuin 1939-45 taistelleet miehet - paljon pehmeämmästä.

Nuorten miesten kunto on kuralla ja isänmaallisuus kyseenalaista. Elämä on ollut helppoa ja kulttuuri on 100x individualistisempi kuin oli 30-40-luvuilla. Yksikään Euroopan maa ei ole ollut kertaakaan täysimittaisessa sodassa toisen maailmansodan jälkeen. Jos nyt joku Euroopan teollistunut maa joutuisi täysimittaiseen sotaan esim. Venäjää vastaan, niin en tiedä pystyttäisiinkö minkään Euroopan kansan nuoret miehet mobilisoimaan nopeasti vastaamaan isänmaansa kutsuun, vai vajoaisiko maa sittenkin sekasortoon.

Summa summarum: tämän päivän joukkopsykologia voi olla varsin erilaista kuin 70 vuotta sitten. Voi se tietenkin olla paljon samanlaistakin.

Käyttäjän moro kuva

Raimo Ilaskiven avaus on ajankohtainen.
Hän on puolustuksesta huolissaan,- ja niin kuuluukin.

Minä kerron, mistä johtuu puolustusvoimien alasajo.

Se johtuu kokoomuslaisesta politiikasta, jossa varakkaat vapautetaan verotuksesta.

Jos ei nyt kokonaan, niin sen verran kuitenkin, että armeijaan ei ole varaa.

Se raha, joka puolustusvoimille tarvittaisiin, on valunut veroalennnusten kautta niihin taskuihin, joita varten armeija itse asiassa on perustettu.

Voin sanoa teille arvoisa Raimo Ilaskivi, suomalaisten pienituloisten rahoilla puolustusvoimia ei pystytä pitämään yllä.

Me emme kykene puolustamaan teitä rikkaita, ellette te kustannuksiin osallistu.

Jos asiaa tulkitaan reaalisesti, tehdyn politiikan perusteella, te rikkaat ette todellisuudessa edes halua tätä maata puolustettavan.

Käyttäjän jpvuorela kuva

Äärimmäisen täysjärkinen kirjoitus, Tyry. Ylipäänsä: Suomen talous on eurooppalaisittain huippukunnossa nytkin. Miten ylivoimainen se olisikaan, jos rikkailta vaivauduttaisiin pyytämään edes ne verot, jotka he mielellään mksaisivat?

Uskon Puolustusvoimiemme johdon valmistelleen tosiasioihin sopivan strategian. Siihen sisältyy "priorisointi": Pohjoinen Suomi jätetään puolustamatta, ehkä myös osia Keski-Suomesta. Koko annettua tehtävää ei pystytä suosittamaan, koska valtio ei anna tarvittavia resursseja.

Priorisointi tuttua myös muilla hallinnon aloilla: kun varoja ei riittävästi ole hoitaa kaikkia vanhuksia, jätetään osa ilman hoitopaikkaa.

Käyttäjän MarkkuPerttula kuva

Miltä tuntuu Raimo Ilaskivi, että "kykypuolue" Kokoomus ajaa armeijan alas ja tuhoaa maanpuolustustahdon?
Uusi aselaki oli reserviläisille isku vyön alle. Moni on jo sanonut, että heille riitti.
Kari Suomalaisen piirtämä kypäräpäinen pappi ei enää kuvaa kokoomusta.
Uskonto on hylätty. Tilalle on tullut maahanmuutto ja ilmastonmuutosuskonto.
Isänmaa on myyty vieraille pelureille ja kypärätkin on jo romutettu.

Käyttäjän pekkasaukkonen kuva

Mitä ilmeisemmin, tuo kysymyksesi ja viestisi todellisuus on niin osuva, ettei tämä 'muisteleva -herra' kykene siihen vastaamaan. Liekkö saanut vaikka sydämmen -ahdistuksia tai jotain sinnepäin. Tai ehkäpä hänen ajatukset, ovat niin kiinni niisä 'Niukkasen' -budjeteissa, ja kun niillä kaiken kukkuraksi tuli se "torjuntavoitto". Voi, raukkaa.

Käyttäjän MarkkuPerttula kuva

Niin ja vielä kristinuskon tilalle Kokoomus, rkp ja vihreät ovat luoneet eräänlaisen homouskonnon.

Lienee ollut niin että Suomi käytti 1930-luvulla asemenoihin suuremman osan bruttokansantuotteestaan kuin muut läntiset demokratiat. Pienen maan bruttokansantuote oli tietysti pieni, mutta vähiä rahoja ei myöskään kohdistettu oikein. Panssarilaivojen kaltaiset virheinvestoinnit söivät mm. ilmavoimien hankintamahdollisuudet vuosiksi. Ilmavoimien tai panssariaselajin merkitystä ei päättävillä tahoilla ymmärretty jne.

Suurimmat tolloudet tehtiin tunnetusti kuitenkin ulkopolitiikan alueella: vaikka Suomi olisi käyttänyt sen 100% bruttokansantuotteestaan aseostoihin (mikä on tietysti mahdoton tilanne), Neuvosto-Venäjän suhteen oltaisiin oltu alivoimaisia. Molemminpuolista epäluuloisuutta ruokittiin Suur-Suomi -uholla kenties pienen mutta sitäkin äänekkäämmän vaikuttajaryhmän taholta. Metsä kyllä vastasi niin kuin sinne huudettiin. Stalinin Venäjä oli hirmuinen diktatuuri mutta lopulta sen kanssa pystyttiin elämään kun Suomen valtion johtoon saatiin riittävästi viisautta.

Paasikiven sanoja tästä kaikesta ei ole vaikea saada käsiinsä painetussa muodossa. Valitettavasti varsin monilta Ilaskiven puoluetovereilta vaikuttaa puuttuvan historiaa kohtaan niin kiinnostus kuin ymmärryskin. "Peruuttamalla ei pääse eteenpäin" - eli menneitä ei saa muistella, niistä kun voisi vaikka oppia jotain.

Tuo panssarilaivojen hankinta oli todella 1930-luvulla hyvin tunnetun asetekniikan kehityksen valossa omituinen asia. Ne oli rakennettu lähinnä puolustamaan itseään - ilmahyökkäyksiä vastaan. Samalla rahalla olisi saatu jopa oma lentokoneteollisuus.

Niistä olisi hauska saada hankintapäätöksen selvittävä historiikki. Jollakin tavalla ne kuvastivat halua olla mukana sen tapaisessa operaatiossa NL:oa vastaan, jota vastaan Stalin voi toimia poliittisesti, vaikkei se enää ollut teknisesti tai resurssien kannalta mahdollinen.

Terijoki mm. oli ollut paikka, josta käsin brittien mt-veneet osallistuivat NL:n laivaston raskaiden alusten satamaan upottamisiin.

Käyttäjän MarkkuPerttula kuva

Japani käytti muistaakseni 1930-luvulla 90% budjetistaan armeijaan.
Sota Kiinassa kulutti valtavasti resursseja.

Käyttäjän Aapok kuva

Jos velkakriisin keskellä suurimmat huolenaiheet joillaikin kansalaisilla ovat poliisin ja armeijan riittävät resurssit, kertoo tämä aika paljon ko. henkilöiden maailmankuvasta.

Käyttäjän tuulaholtta kuva

Mistähän mahtanee johtua, että vasemmistopiireissä hyväksytään tasavallan presidenttiä myöten suurvalta-Venäjän mittava asevarustelu ”normaalina puolustusvoimien uudistamisena” ja Venäjän infran rahoittaminen suomalaisin verovaroin, mutta karsitaan ”kovalla kädellä” omien puolustusvoimien resursseja ja moititaan joka ikisestä omien puolustusvoimien "normaalista uudistamispyrkimyksestä?"

Aika kultaa muistot, 30-lulla puolustusmenot olivat kymmeniä % budjetista, suurimpia pääluokkia.
Lisäksi tyällisyysbudjettii sisältyi suuri erä puolustuslaitteiden rakentamiseen

Ongelma oli aivan toinen, kuten Mannerheimin muistelmista selviää.

Suomessa ei keytty tuottamaan tarvittavaa materiaalia.Esim verkaa tehtiin niin vähän, että asepukuja ei saatu tehtyä riittävästi, rahasta ei ollut pulaa vaan tehdaskapasiteetista eikä kukaan halunnut investoida lisää

Ei ollut myöskään koulutettua henkilökuntaa, puuttui insinöörejä, rakennusmestareita, koulutteuja asentajia etc.

Ulkomailta ei saatu hankittua sillä vienti oli vähäistä eikä valuuttaa ollut.

Sotamateriaalin ostaminen oli vaikeampaa kuin nyt, sillä vieraita valtioita ei haluttu aseistaa

Suurin syyllinne materiaalipulaan oli oikeiston pyrkimys pitää työväestö kouluttamattomana, koulutettua työvoimaa ei ollut

Niinpä tehtiin mitä saatiin eli rahat tuhlattiin pnassarilaivoihin, laivateollisuutta kun oli

Käyttäjän hhaili kuva

Venäjään valtiona voi luottaa vain siinä, että se ennenpitkää rikkoo varmasti kaikki tekemänsä sopimukset. Esimerkkinä vaikka maittemme välinen hyökkäämättämyysopimus, josta huolimatta Venäjä/Neuvostoliitto hyökkäsi kimppuumme v 1939. Uskon että tämä toistuu heti kun Venäjä katsoo voittavansa poliittisesti enemmän kuin häviävänsä.

Ainoa mahdollisuutemme on olla aina sotilaallisesti Venäjää vahvempi. Nyt meillä on liian vähän omia aseita ja joukkoja, joten ainoa tie on liittoutua vahvemman kanssa. Toivottavasti poliitikoiltamme löytyy vihdoin suoraselkäisyyttä tunnustaa nämä asiat.

Jos Venäjä olisi todellinen ystävämme sillä ei olisi lainkaan joukkoja rajamme takana. Miksi sillä on joukkoja mm Alakurtissa ja Kannaksella? Jos Venäjän sotilastiedustelu on yhtään ajajn tasalla niin Venäjän johto tietää, että Suomi ei koskaan hyökkää Venäjälle. Kyseiset joukot on siis tarkoitettu hyökkäämääm Suomeen.

Jaa, että Venäjä rikkoo kaikki sopimuksensa? Stalinin johtaman Neuvosto-Venäjän kanssa solmittu rauhansopimus siis rikottiin. Olisi mielenkiintoista kuulla tästä tapauksesta lisää.

Heikkokin Venäjä on Suomelle aina liian vahva - viholliseksi. Ystävät kannattaa etsiä läheltä ja viholliset (jos niitä pitää olla) kaukaa. Nämä opetukset eivät ole vanhentuneet, mutta aina löytyy Suomesta sellaista väkeä joka ne haluaa unohtaa. Mikään ei vedä vertoja sille uljaalle äänelle joka syntyy kun otsaluun lyö vasten aitoa Karjalan mäntyä.

Käyttäjän tuulaholtta kuva

Raimo P. :"Stalinin johtaman Neuvosto-Venäjän kanssa solmittu rauhansopimus siis rikottiin. Olisi mielenkiintoista kuulla tästä tapauksesta lisää."

Venäjä on 27.11.1909 ratifioinut Haagin maasodan lakeja ja tapoja koskevan sopimuksen, jonka mukaan ”Perheen kunniaa ja oikeuksia, yksityisten henkilöiden henkeä ja yksityistä omaisuutta, samoinkuin uskonnollisia vakaumuksia ja uskontojen harjoitusta on kunnioitettava. Yksityistä omaisuutta ei saa takavarikoida.”

Sen sijaan Venäjä ei ole allekirjoittanut Stalinin hallinnon allekirjoittamaa Pariisin rauhansopimusta, mutta kunnioittaa sen voimassaoloa ”ikään kuin olisi Neuvostoliitto”, eikä hyväksy pakkoluovutetuilta alueilta paenneiden yksityishenkilöiden omistusoikeutta heidän alueelle jääneisiin omaisuuksiinsa.

Venäjä ei voi kuitenkaan luottaa siihen, ettei Suomen kautta hyökätä esim joku kolmas valtio.Ja ettei Suomi tarjoa reittiä tälle.
NATO-uskovaiset vain vahvistavat tätä näkemystä

Ja kolmas osapuolihan sai Suomen maa-alueen käyttöön hyökkäysotaa varten II Maailmansodan aikana, joten pelko on aiheellinen. Eikä Suomi edes yrittänyt estää tätä

Samoin I maailmansodan aikaa saksaliset nouisvat Suomessa maihin ja uhkasivat Pietaria

Käyttäjän tuulaholtta kuva

Tässä listaa siitä. kuka vaati ja otti mitäkin Moskovan rauhan aikana. Lisäksi on hyvä muistaa se, että myös Neuvostoliitto miinoitti jo rauhan aikana Suomen valtiolle kuuluvia Hangon aluevesiä, joihin sillä oli vain hallinta- mutta ei omistusoikeutta ja loukkasi MBR-2 –koneillaan Suomen ilmatilaa ainakin 59 kertaa vuoden -41 ensimmäisen vuosipuoliskon aikana.

1940
12.3.- Suomen ja Neuvostoliiton välisen talvisodan päättävä Moskovan rauhansopimus allekirjoitetaan.
21.3. Molotov torjuu Ruotsin, Norjan ja Suomen välisen puolustusliiton.
2.6. Neuvostoliitto vaatii Suomelta kaikkien suomalaisten Karjalasta ja Hankoniemeltä pois siirrettyjen valtiollisten ja yksityisten laitosten palauttamista Nl:lle .
14.6. Neuvostoliitto ampuu alas säännöllisellä reittilennolla Tallinnasta Helsinkiin olleen matkustajakone Kalevan. Viron miehitys alkaa.
17.6. Neuvostojoukot olivat miehittäneet kaikki Baltian maat.
23.6. Neuvostoliitto vaatii Suomelta Petsamon nikkelikaivoksen toimiluvan siirtämistä Nl:lle.
27.6. Neuvostoliitto vaatii Ahvenanmaan demilitarisoimista tai varustamista yhdessä Nl:n kanssa.
28.6. Neuvostoliitto miehittää Molotov-Ribbentrop sopimukseen kuulumattoman Pohjois-Bukovinan
8.7. Neuvostoliitto vaatii Suomelta Moskovan rauhansopimukseen kuulumattoman joukkojen kauttakulkuoikeuden rajalta Hankoniemelle.
1.8. Molotov ilmoittaa puheessaan, että on odotettavissa uusia aluevaltauksia.
Elokuu -40: Nl:n Hangon sotilastukikohdan komentaja Belousov laatii suunnitelman, jossa Hangon tukikohdan ensimmäinen tehtävä on luoda puna-armeijalle lähtöalue hyökkäykselle Suomeen.
Syyskuu -40:
10.9. Neuvostoliitto laatii Ahvenanmaan valtaussuunnitelman.
18.9. Neuvostoliiton strategiset hyökkäyssuunnitelmat uusitaan. Uusitun suunnitelman mukaisesti päävoimat tullaan keskittämään Brest-Litovskin suunnalle.

Marras-joulukuu -40
12.-13.11. Molotov palauttaa Berliinissä Hitlerin mieleen hyökkäämättömyyssopimuksen etupiirijaon. Molotov vaatii oikeutta valloittaa Suomi. Hitlerin kanta on kielteinen.
25.11. Molotov ilmoittaa Moskovasta Hitlerille, että Neuvostoliitto ei luovu vaatimuksistaan.
27.11.40: Neuvostoliitossa valmistuu suunnitelmakartta, johon on kuvattu joukkojen ryhmitys ja hyökkäyssuunnat Suomen miehittämiseksi.
6.12: Nl esittää uhkavaatimuksen, joka johtaa Ruotsin kanssa suunnitellun puolustusliiton kariutumiseen.
19.12 Neuvostoliiton ilmoitettua, että se vastustaa vakavasti Tannerin, Kivimäen, Mannerheimin tai Svinhufvudin valintaa presidentiksi tehtävään valitaan Risto Ryti.

Vuodenvaihde 40/41: Neuvostoliitto sanoo irti kaikki Suomen kanssa tehdyt kauppasopimukset syyttäen Suomea siitä, ettei se ole täyttänyt Moskovan rauhansopimuksen velvoitteita.

1941
Tammikuun puolivälissä Nl:n apulaisulkoministeri Vyšinski ilmoittaa Paasikivelle Moskovassa neuvostohallituksen kärsivällisyyden Petsamo-kiistassa olevan lopussa ja vaatii vastausta 23.1. mennessä. Vyšinskin mukaan sotilaallinen ratkaisukaan ei ole poissuljettu.
14.5. Nl:n pääesikunnan ohjeet täydennettynä 15.5. hyväksytystä suunnitelmasta poimituilla täydennyksillä hyökkäyssuunnitelman operatiivista toimeenpanoa varten jaetaan läntisille sotilaspiireille ml. Leningrad ja Baltia.
25.-30.5. Nl:n operaatiosuunnitelmien toimeenpano alkaa. Suomen rajoilla olevien neuvostojoukkojen määrä nousee 21 divisioonaan.
28.5- Heinrichsin johtama sotilasvaltuuskunta palaa neuvotteluista ja esittelee neuvottelujen tulokset Mannerheimille ja Rytille.
2.-6.6 Saksan ja Suomen sotilaallista yhteistyötä suunnitellaan Helsingissä ja Kielissä käytännön tasolla, asialistalla ovat Saksan joukkojen keskitykset Suomeen, lentokenttien luovutus Saksalle, lentotoiminta, laivastotoiminta, Suomen liikekannallepanon ajankohta, yms.
14.6. Saksalaisten ja suomalaisten sotilasneuvottelujen tulokset hyväksytään tasavallan presidentin ja hallituksen kokouksessa. Suomi hyväksyy sotasuunnitelmat sillä ehdolla, että Nl ja Saksa eivät pääse sovintoratkaisuun. Osapuolten päätyessä sovintoon, Suomi haluaa vakuutuksen itsenäisyydestään mikäli mahdollista vuoden 1939 rajoilla, ja taloudellista tukea.
15.6. Heinrichs ilmoittaa valtioneuvoston päätöksestä Suomen mukana olosta Barbarossassa Saksalaisille. Ennen Barbarossan aloittamista Suomi haluaa vielä varmistuksen siitä, että mikäli sovintoratkaisu syntyy, sen 14.6. pyytämä vakuutus on voimassa.
25.6. Neuvostoliiton koneet aloittavat suurpommituksen Suomen alueelle ilman sodan julistusta.
ja pääministeri Jukka Rangell toteaa Suomen joutuneen jälleen sotaan: "Neuvostoliitto on uudistanut hyökkäyksen, jolla se yritti kukistaa Suomen kansan vastustusvoiman talvisodassamme 1939-1940."
10.7. Suomalaisten päähyökkäys alkaa ja etenee seuraavasti: 7.8. Kiestinki, 29.8. Viipuri, 1.-2.9. Kannaksen vanha raja, 7.-15.9. Syväri, 11.9. Rukajärvi, 1.10. Petroskoi (Äänislinna), 4.12. Hanko, 6.12. Karhumäki, 9.12. Poventsa, minkä jälkeen siirrytään asemasotaan.
________________________________________
(KareliaFrorum 11.3.2007, ote/ nimimerkki ”Viikate” ja Tuula Hölttä)

Käyttäjän hhaili kuva

Hokema itsenäisestä puolustuksesta ei saa aikaan itsenäistä puolustusta. Puolustusvoimien materiaalinen valmius ei ole lähelläkään sitä, mitä itsenäinen puolustus vaatii. Puolustusmäärärahat ovat olleet nälkärajalla koko sodanjälkeisen ajan, joten ihmettelen mistä tämä itsenäinen puolustuskyky on syntynyt. Puolustusmäärärahoja leikataan jälleen, toimintoja supistetaan, kertausharjoituksia jää pitämättä. Sotamateriaalimme riittää kahden ehkä kolmen viikon sotaan. Mistä hallitus aikoo nopeasti loihtia uudet tykistön kranaatit sekä ilma- ja merivoimien ohjukset. Oman tuotannon aloituskin kestänee kauemmin, ja kaikki ohjuksethan ovat tuontitavaraa.

Valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteon mukaan Suomen puolustuskyky mitoitetaan siten, että koko maata puolustetaan. Samaan aikaan puolustusvoimien sodanajan vahvuus ollaaan pienentämässä 250000 sotilaaseen.

Valtioneuvoston esittämä yhtälö on mahdoton. Esitetyllä puolustusvoimien vahvuudella ja vajailla kalustohankinnoilla ei koko maata kyetä puolustamaan ilman ulkopuolista apua. Vertailun vuoksi todettakoon, että jatkosodan loppuvaiheessa Suomen armeijan vahvuus oli yli puoli miljoonaa ja saksalaisia sen lisäksi noin kaksisataatuhatta.

Käyttäjän hhaili kuva

Upseeriliitto teki maalis-huhtikuussa 2010 jäsenilleen kyselyn Nato-jäsenyydestä. Tulosten mukaan kaikista upseereista 55,5 % kannatti Natoon liittymistä, mutta kenraali-eversti-tason upseereista peräti 74,3%.
Siis upseerit, jotka ovat vastuussa Suomen puolustuksen käytännön toimista kannattavat Nato-jäsenyyttä. He eivät siis ilmeisestikään usko poliitikkojen liturgiaan itsenäisestä puolustuksesta, koska he tietävät puolustuskyvyn todellisen tilanteen. Tälle todellisuudelle poliitikot ummistavat silmänsä ja syöttävät kansalle väärää mielikuvaa Suomen puolustuskyvystä.

Julkinen salaisuus on se, että Pauli Järvenpään ja kumppaneiden ajoista korkeimpiin upseerivirkoihin ei ole Suomessa ollut asiaa väärällä poliittisella kannalla eli muilla kuin Natoon haluavilla. Selvää siis on, että Naton kannatusprosentit prinssieversti-osastolla tulevaisuudessa kasvavat. Ulko- ja puolustusministeröiden virkamieskunnan vaihtaminen kokoomusvetoisiksi on ollut vuosikymmenien projekti, mutta pitkäjänteisen työn jäljet toki näkyvät nykyään puhtaan ideologian kyllästäminä kannanottoina.

Nämä 2000-luvun stalinistit ovat 1970-luvun vastineitaan paljon paljon pidemmällä paimentaessaan Suomea vieraan suurvallan alaisuuteen. Ilmansuunta on eri, ideologinen palo yhtä vahva, mahdollisuudet käytännön toteutukseen toisenlaiset. Alexander Stubbin erityisavustajan Jori Arvosen kumarrusmatkasta USA:n suurlähetystöön voi lukea lähinnä liikuttuneena: http://yle.fi/uutiset/teemat/wikileaks/2011/02/wikileaks_yhdysvaltojen_l...

Käyttäjän tuulaholtta kuva

Hannu H :"Jos Venäjä olisi todellinen ystävämme sillä ei olisi lainkaan joukkoja rajamme takana."

Joukkojen lisäksi rajan takana on Iskander-ohjuksia, joiden kantomatka ulottuu Helsingin, Tampereen ja Turun tasolle asti. Dosentti Markku Salomaan mukaan ohjuksilla voidaan ampua myös ydinräjähteitä.

Minä kun olen kuvitellut, että Suomen rajan takana on venäläisohjuksia jotka lentävät Turkuakin kauemmas. Ja ilman dosentti Salomaata olen käsittänyt että niillä voidaan ampua myös ydinräjähteitä.

Käyttäjän tuulaholtta kuva

Kun hyväksyt tuon asian itsestäänselvyytenä ja arvostelet puolustusvoimien nykyisen johdon käsityksiä, taidat kuulua heihin, jotka uskovat 70-lukulaisten tavoin, että ”Amerikkalaisen imperialismin ja sen liittolaisten taantumuksellinen hyökkäyshenkinen politiikka sai aikaan uuden maailmansodan todellisen vaaran, sodan, jossa olisi käytetty ohjus- ja ydinaseita sekä muita joukkotuhovälineitä.- - Se, että Neuvostoliitolla [nykyiseltä nimeltään Venäjän federaatiolla/th] on ohjuksia ja ydinaseita, on maailmanrauhan parhaana takeena ja ankarana varoituksena hyökkääjille ja sotaseikkailijoille” (Kommunistinen internationaali, historiallinen katsaus, Moskova 1973)

Höltälle: turha yrittää käyttää kommunisti-leimakirvestä minuun sen vuoksi etten purematta niele tämänkertaista Nato-uskovaisten vuoroylistystä täällä. Maailmassa on enemmän sävyjä kuin äärimmäisyysihmiset ja ainoan totuuden omistajat haluavat uskoa tai kuvitella, anteeksi vain.

Venäjä on valitettavasti ydinasevalta, jolta löytyy ohjuksia kaikille kantomatkoille. USA on valitettavasti ydinasevalta jolta niitä löytyy myös (ja joka käyttää aseisiin vuosittain enemmän rahaa kuin muu maailma yhteensä), eikä senkään kalustoa varsinaisiksi rauhanohjuksiksi voi kutsua. Tai Kiinan, tai Ranskan. Nämä ovat tällä hetkellä itsestäänselviä asioita. On aivan eri asia, pitäisikö maailman olla näin rakentunut. Ja on erittäin naiivia kuvitella, että Venäjä erityisesti vähentäisi aseistustaan Suomen rajalla sen kunniaksi, että Suomessa pienet mutta vaikutusvaltaiset tahot yrittävät ujuttaa maata vastoin kansan enemmistön tahtoa Naton jäseneksi. Näin Venäjän ilmeisesti Höltän mielestä pitäisi toimia. On kuitenkin epäiltävissä että tämäkään ei riittäisi Hölttää vakuuttamaan.

Jos mennään tuonne alkuperäisen aiheen suuntaan, Suomen ongelma ennen toista maailmansotaa ei ollut liittoutumattomuus vaan epäuskottava puolueettomuus. Sen uskottavuuden rakentaminen on ollut työlästä, mutta romutettavissa se on suhteellisen helposti.

Höltälle puolustusvoimien johto on ilmeisesti taho, jonka käsityksiä ei voi eikä saa arvostella. Mielenkiintoista ja kuvaavaa.

Käyttäjän tuulaholtta kuva

Raimo P. :"Venäjä on valitettavasti ydinasevalta, jolta löytyy ohjuksia kaikille kantomatkoille."

Suurvallat ovat valitettavasti ydinasevaltoja ja myös asetuotantonsa myyjiä, jotka rikastuvat myymällä aseita maailman köyhille maille, joissa niiden tuottamilla aseilla köyhien maiden kansalaiset tappavat toisiaan.

Koko sodanjälkeisen ikäni suurvaltojen "halkaistujen atomien ytimien" uhan alla eläneenä olisin toivonut, että suurvallat lopettaisivat jo tuon tuhoaseilla uhkailun, jolla kylmän sodan aikana voitiin tuhota maapallo jopa viiteen kertaan, ja jolloin niin Neuvostoliitto/Venäjän kuin USAnkin ohjukset oli suunnattu niiden "vanhojen rajojen" ulkopuolelle kuten esimerkiksi Suomeen.

Epäilen, että tässä Suomen puolustusvoimien alasajossa on kysymys "tien avaamisesta" Venäjälle kuten akateemikko Jorma K. Miettinen Karjala tulevaisuudessa -seminaarissa kertoi: Yhdysvallat on avoimesti tunnustanut suunnitelman ottaa maapallo haltuunsa avaruudesta käsin vuoden 2010 jälkeen. Kysymys on maapallon ehtyvien energiavarojen haltuun saamisesta ja myös Kiinalla ja Neuvostoliitolla on kehitteillä omat vastaavat suunnitelmansa.

Tässä tilanteessa Suomi tulisi liittoutumattomana yhdessä Ruotsin kanssa muodostamaan sotilaallisen tyhjiön, jonka kautta Venäjän olisi halutessaan helpompi pyrkiä ottamaan hallintaansa Pohjois-Atlantin luonnonvarat kuin esimerkiksi entisen Königsbergin kautta, jota Nato-vallat ympäröivät."

Käyttäjän jussina kuva

Kiitokset kokoomusveli Raimo puheenvuorostasi.

Tämä nykymeno en ERITTÄIN huolestuttavaa.

Imperialistinen roistovaltio Venäjä valmistautuu parhaillaan hyökkäämään jälleen Suomen kimppuun - valloittaakseen koko Suomen, avan kuten Vapaussodassa, Talvisodassa ja Jatkosodassa.

Suomen typerät päättäjät ovat ihan itse päättämässä, ettei Suomea kannata puolustaa Venäjän hyökkäyksiltä. Mistä ihmeestä meille on siunautunut tällaisia päättäjiä, jotka eivät ymmärrä yhtään mitään historiasta eivätkä nykyisyydestä?

Olin aiemmin puheenjohtaja Jyrki Kataisen hyvin lämmin kannattaja. Hän nosti Kokoomuksen kannatuksen sille tasolle, että Kokoomus on nyt johtava hallituspuolue. Mutta mihin se johtajuus on johtamassa maanpuolustuksen sektorilla on kertakaikkiaan pöyristyttävää.

-----

Suomi on hyvä maa, paras meille suomalaisille. Suomea kannattaa puolustaa.

Jos päästämme venäläiset miehittämään Suomea, niin takaan ja alleviivaan, ettei se eelämä tule olemaan herkkua ihan siitä riippumatta taistelemmeko vastaan (kuten minä viimeiseen veripisaraan saakka) vai alistummeko.

Kun puolustusvoimien komentaja ehdottaa varuskuntien sulkemista on veronmaksajien tartuttava asiaan heti, sillä nurkkapoliitikot puolustavat oman seudun varuskuntia kuin maakuntatyöntekijät virkojaan.

Itse helsinkiläisenä luopuisin oitis Santahaminan varuskunnasta, sinne vie niin kapea tie ja silta, että vihulainen pommittaa kulun heti poikki niin että Kauppatorille on kilpailtava maihinnousuvarustein.

Olen itsekin kärsinyt 70-luvun alkupuolen ammuspulasta, en kertaakaan ampunut sarjatulta rynnäkkökiväärillä vaikka se oli henkilökohtainen aseeni. Olisi pitänyt kuitenkin tosipaikasta selvitä. Sen sijaan päivät oltiin tarkkaan paikalla, jotta henkilökunta sai palkkansa ja YYA uskottavuutensa.

Veteraanien rahat eivät tähän kuulu, kyllä niitä ainakin liitoilla on pääkohtaisesti kosolti tallessa.

Käyttäjän erkkioa kuva

HIENOA RAIMO ILASKIVI!

Olin 1990-luvun alussa pyytämässä sinua myös Keskustapuolueen presidenttiehdokkaaksi ja sain koko Kepun vihat päälleni. Olin silloin aikaani edellä. Miten hyvä Suomi olisikaan, jos olisi jo silloin päästy eroon sosialistipresidenttien alennustilakaudesta Suomessa, joka vain koko ajan sortaa suomalaista ihmistä ja lisää perheiden ja lasten ja naisten pahoinvointia ja ihmisten varattomuutta!

Muistat kai 1930-luvun lopulta, että nimenomaan sosialistit olivat silloinkin vastustamassa asemäärärahoja, jolloin suomalaiset ampuivat vain kertatulta "pystykorvilla", vaikka vastaan rynni 50-kertainen ylivoima.

Nyt luovutaan jälkaväkimiinoista, että veljien on helpompi niin halutessaan kävellä yli rajan Suomeen.

Käyttäjän JuhaVuorioOulu kuva

Luin hiljattain Erkki Nordbergin melko uuden kirjan arviosta ja ennusteesta Suomen puolustuskyvyksi vuodelle 2039, eli talvisodan alkamisen satavuotistilanteelle.

Nordbergin ennuste oli aika järkyttävä. Nykymenolla puolustuskykymme on tuolloin pikemminkin vuoden 1918 tasoa kuin vuoden 1939.

Kannattaa vilkaista Turjalaisen kirjoitus myöskin aiheesta:
http://turjalainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/
Miehitys saattaa tulla yhtä äkkiä kuin Georgiassa.

Jos emme pidä todellisesta puolustuskyvystä kiinni niin kynnys laskee käyttää aluettamme hyväksi.

Valitettavasti vain juuri Kokoomus vihervasemmiston apupuolueineen on ajamassa puolustuskykyämme alas.

Käyttäjän JuhaVuorioOulu kuva

Luin hiljattain Erkki Nordbergin melko uuden kirjan arviosta ja ennusteesta Suomen puolustuskyvyksi vuodelle 2039, eli talvisodan alkamisen satavuotistilanteelle.

Nordbergin ennuste oli aika järkyttävä. Nykymenolla puolustuskykymme on tuolloin pikemminkin vuoden 1918 tasoa kuin vuoden 1939.

Kannattaa vilkaista Turjalaisen kirjoitus myöskin aiheesta:
http://turjalainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/
Miehitys saattaa tulla yhtä äkkiä kuin Georgiassa.

Jos emme pidä todellisesta puolustuskyvystä kiinni niin kynnys laskee käyttää aluettamme hyväksi.

Valitettavasti vain juuri Kokoomus vihervasemmiston apupuolueineen on ajamassa puolustuskykyämme alas.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja