Veljeä ei jätetä?

Kriisi synnyttää luonnollisesti mittavan keskustelutulvan. Mitä tehdä, jotta selvittäisiin. Mistä luopua, ettei kävisi vielä huonommin. Riittävätkö rahat vai onko turvauduttava kenties massiiviseenkin lainanottoon. Löytyykö sopu päättäjien kesken vai käydäänkö taas poliittista suunsoittoa ja kädenvääntöä hätätila ja päätösten saannin tärkeys unohtaen, jotta oma puolue tai etupiiri menestyisi.

Kriisi – olkoon se sitten sotilaallinen tai taloudellinen – nostaa esiin myös vanhan viisauden: Veljeä ei jätetä – samassa veneessä kun ollaan. Mutta miten on nyt? Jätetäänkö sittenkin, jotta oma nahka pelastuisi, samalla myös paljon puhutun solidaarisuuden unohtaen.

Kysymys aktualisoitui Finnairin ja sen henkilöstöryhmien ympärille. Yhtiön johtohan teki muutama aika sitten radikaalin ehdotuksen palkkojen määräaikaisesta alentamisesta, jotta lomautuksilta ja irtisanomisilta vältyttäisiin. Ehdotus ei saanut kannatusta, vaan se tyrmättiin. Nyt on sitten aikaa kulunut ja se toinen vaihtoehto realisoitunut. Yhtiö ilmoitti monen muun tapaan joutuvansa sekä lomauttamaan että irtisanomaan henkilöstöään, eikä edes ihan vähäisessä määrin. Mediasta tiedusteltiin lentoemäntien ja stuerttien puheenjohtajalta, miten suu nyt pannaan. Vastaus oli mielenkiintoinen: Hyvä oli, ettei palkkoja alennettu.

Tulkitaan vastausta. Se kertoo, että solidaarisuudesta ei ole puhetta. Veli jätetään, kun kriisi kulminoituu. Parempi että itsellä on töitä – niillä, joita irtisanominen tai lomautus ei koske – kuin että kaikilla samaan joukkoon kuuluvilla, jopa samaan kassaan jäsenmaksuja maksaneilla olisi. Kaukana on nykypäivästä talvisodan henki!

Olisiko tulkittava, ihan rautalangasta mallia vääntäen, asian ydin. Kun kysyntä vähenee, työtäkin tarvitaan vastaavasti vähemmän. Jos sitä ennen riitti aiemmin palkkaehdoin kaikille, uudesta, pienentyneestä palkkapotista on vähemmän jaettavaa. Ja se voidaan jakaa joko siten, että kaikki saavat hivenen vähemmän tai osa entisen verran ja loput jäävät ilman. Tämä sama kysymys tulee lähiaikoina esiin lukuisissa muissakin yhteyksissä – yhä useammassa firmassa, yhä lukuisammilla työpaikoilla. Ja kaikkialla joudutaan tekemään sama kysymys: Kahmitaanko itselle vai jaetaanko solidaarisesti tasan.

Toisenlaisissa olosuhteissa on meneteltävä toisella tavalla kuin toisenlaisissa. Tämän totuuden opetti minulle, silloiselle pääministerin sihteerille, aikanaan 1950-luvun lopun virkamieshallituksen pääministeri Rainer von Fieandt, joka Suomen Pankin pääjohtajasta pääministeriksi muututtuaan joutui nopeasti tarkistamaan kantaansa keskuspankin luotonannosta valtiolle. Ihan samanlaista muuttuneitten olosuhteitten huomioon ottoa tarvitaan nytkin. Jaettava on kutistunut, runsauden sarvi ehtymässä. Vienti ei vedä, kansaa vaaditaan kuluttamaan. Mutta silti kansantuotteen kehitysennusteiden ennakoidaan saavansa eteensä yhä suuremmat miinusmerkkiset luvut. Tyhjästä on täten paha nyhjäistä.

Kriisiä ei tule suurennella, se on riittävän vaikea muutoinkin. Mutta laman ylittämiseksi on rakennettava silta yhteisvoimin, ja siinä tarvitaan kaikkia ainespuita. Toivottavasti saadaan myös hyviä esimerkkejä, joista parhaita ovat tietenkin johtoportaan asettuminen samaan veneeseen työntekijöitten kanssa; ahneuden ajan on oltava ohi kaikissa ryhmissä.

raimoilaskivi
Kokoomus Helsinki

Ylipormestari, dosentti emeritus Raimo Ilaskivi (s. 1928) on tehnyt pitkän uran kansainvälisenä ja kansallisena vaikuttajana. Valmistuttuaan hän toimi 1950-1970-luvuilla erilaisissa pankkimaailman johtotehtävissä, mm. Suomen Pankkiyhdistyksen, Suomen Teollisuuspankki Oy:n (nyk. Nordean kiinnitysluottopankki) ja Helsingin Arvopaperipörssin toimitusjohtajana. Ilaskivi on ollut kansanedustajana sekä ryhmän puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja vv.1962-75, Euroopan parlamentin jäsen 1996–1999, Helsingin kaupunginjohtaja 1979–1991 ja kokoomuksen presidenttiehdokas vuonna 1994.
Ilaskivi väitteli tohtoriksi vuonna 1958. Aiheena oli Valtiontalouden automaattinen vastavaikutus suhdanteiden vaihtelussa. Seuraava tieteellinen ns dosenttipätevyysteos käsitteli Suomen Pankin rahapolitiikkaa. Hän toimikin kansantaloustieteen dosenttina Helsingin Yliopistossa kahdenkymmenen vuoden ajan. Eläkkeelle siirryttyään han on ollut kansainvälisen, ekumeenisen, Afrikan Paavin ja Alexandrian patriarkan suojeleman Konstantinus Suuren Ritarikunnan (Ordo Sancti Constantini Magni) kansleri ja viimeksi varasuurmestari vuoteen 2022 saakka.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu