Tekoja työllisyysnousun tueksi!

Valtiovarainministeriön tuore katsaus sisälsi odotetun. Kasvu jatkuu, mutta pitkäjänteisesti, ohi hetken nousun, selvästi heikkenevänä. Lähivuosille kirjataan pienemmät nousuprosentit muin mihin on totuttu. Selityskin on selvä: Vientikysyntä heikkenee, koska maailmantalouden tilan odotetaan kehittyvän jossakin määrin epäsuotuisammin kuin aiemmin. Suomen kasvu lepää täten entistä selkeämmin kotimaisen kulutuskysynnän varassa, joka puolestaan riippuu ensisijaisesti  kansantalouden kokonaistulonmuodostuksesta.

En puutu ministeriön ehdotuksiin nyt tarvittavista toimenpiteistä. Osaan yhdyn, mutta se, mistä toivoisin enemmän keskusteltavan, on mielestäni vähintäänkin yhtä tärkeää. Ja se on kysymys, kuinka kotimaista kulutuskysyntää parhaiten voitaisiin ylläpitää, koska se on kasvun jatkon turvaamisen kannalta keskeistä.

Ensin lähtökohtaan. Kansainvälisiin suhdanteisiin ja vientikysyntään emme me voi vaikuttaa. Ainoa, jota voimme  tehdä, on pitää huolta vientimme kilpailukyvystä. Ja se tällä hetkellä tärkeintä onkin. Vaalitaiston temmellyksessäkin tulisi välttää ehdotuksia, jota tavalla tai toisella lisäävät kustannuksia. Jokainen vaalitaistelua seuraava voi todeta, missä tämä on havaittu ja täten menetelty tai mistä ovat löydettyvissä  ne helppoheikit, joitten mielestä ääniä kalasteltaessa kaikki keinot ovat sallittuja-

Ja sitten kotimaiseen kulutuskysyntään ja sen erään  "villakoiran ytimeen." Niin yksi jos toinenkin korostaa nyt työllisyyden kasvattamisen ja 75 prosentin työllisyysasteen saavuttamisen välttämättömyyttä. Ihan oikein. Mutta eivät ne uudet, kysyntää luovat työpaikat puhumalla synny. Tarvitaan kysyntää, joka niitä luo. Eli vastausta kysymykseen, kumpi on ennen, kana vaiko muna! Minusta työpaikat syntyvät vain, jos kysyntää – mitä se sitten onkin ja mihin suuntautuu – kotimarkkinoilla on riittävästi. Heitän esiin erään keskeisen keinon ja perään periaatetta lisäksi.

Keskeisenä  kulutuksen pullonkaulana pidetään köyhyysrajan alapuolella olevien eläkkeensaajien vähäisiä kulutusmahdollisuuksia. Oikein. Ja lisäksi muittenkin eläkeläisten kulutusmenojen kasvua rajoittavat valtion poliittiset toimet, joista tärkein on ns. taitetun työeläkeindeksin ylläpito ja sen korvaamisen estäminen paremmalla. Eläkkeensaajien kysynnän reaaliarvo palkansaajien vastaavaan verrattuna täten hitaasti mutta varmasti alene.

Puututaan tähän. Katsotaan yksinomaan taloudellisia faktoja ja unohdetaan kateus,  kysymys euro-  vaiko prosenttikorotusten erosta jne. Eli nostetaan kaikkia työeläkkeitä tietyllä prosentilla johon teknisesti päästään muuttamalla taitettu indeksi 50/50- eli puoliksi palkkaindeksiksi soveliaan jälkeenjääneisyyskorotuksen yhteydessä. Prosentteihin en puutu – ministeriön virkakoneisto pystyy ne laskemaan kunhan vaan tavoite asetetaan. Ja se on poliitikkojen tehtävä. Tämä nostaa ensi vaiheessa työeläkkeensaajien tuloja. Mutta näistä peritään puolestaan marginaalivero. Ja tämä verotuksen lisätuotto ohjataan sitten köyhyysrajan alapuolella oleville eläkkeensaajille.

Kokonaisvaikutus on eläketulojen nousu, joka suuntautuu ensisijaisesti kotimarkkinoille ja juuri täten luodaan ne uudet työpaikat, joita suhdannekasvun ylläpitämiseksi tarvitaan. 200 miljardin eläkepääomiin ei edes tarvitse koskea. Niiden tuottoon osittainen puuttuminen riittää rahoitusongelman ratkaisuksi. Eläkeyhtiöitten sijoitusmahdollisuusksia toimenpide kyllä hivenen rajoittaa. Mutta kun 70 prosenttia varoista jo nyt suunnataan kansainvälisiin kohteisiin, niin vaihtoehto – kotimaisen kysynnän elvyttäminen – on sekä taloudellisesti että moraalisesti parempaa. Keino ei sitäpaitsi maksa valtiolle senttiäkään vaan päinvastoin parantaa sen kassatilannetta.

Ministeriö korostaa tarvetta pyrkiä ylläpitämään tasapainoa valtiontaloudessa. Suhdanteita tasaavan finanssipolitiikan näkökulmasta tämä ei vältämättä ole oikea linja. Kysynnän kotimaassa hiipuessa alijäämäinen budjetti sitä elvyttää, ja näin tulisi laskukautta torjuttaessa menetelläkin. Nousu- ja korkeasuhdanteessa on sitten ylijäämäisen eli velanmaksun mahdollistavan budjettipolitiikan aika. Budjetin rakentajilta ja poliittisilta päätöksentekijöiltä edellytetään kummassakin tilanteessa oikeaa harkintaa, oikeanlaatuisten menojen priorisointia elvytyspolitiikassa ja soveliaiden menojen karsintaa suhdanteiden ylikuumenemista estettäessä. Kaikki nämä ovat kuitenkin kysymyksiä, joista meikäläisessä finanssipoliittisessa keskustelussa ei juuri puheenvuoroja näy käytettävän.

 

 

raimoilaskivi
Kokoomus Helsinki

Ylipormestari, dosentti emeritus Raimo Ilaskivi (s. 1928) on tehnyt pitkän uran kansainvälisenä ja kansallisena vaikuttajana. Valmistuttuaan hän toimi 1950-1970-luvuilla erilaisissa pankkimaailman johtotehtävissä, mm. Suomen Pankkiyhdistyksen, Suomen Teollisuuspankki Oy:n (nyk. Nordean kiinnitysluottopankki) ja Helsingin Arvopaperipörssin toimitusjohtajana. Ilaskivi on ollut kansanedustajana sekä ryhmän puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja vv.1962-75, Euroopan parlamentin jäsen 1996–1999, Helsingin kaupunginjohtaja 1979–1991 ja kokoomuksen presidenttiehdokas vuonna 1994.
Ilaskivi väitteli tohtoriksi vuonna 1958. Aiheena oli Valtiontalouden automaattinen vastavaikutus suhdanteiden vaihtelussa. Seuraava tieteellinen ns dosenttipätevyysteos käsitteli Suomen Pankin rahapolitiikkaa. Hän toimikin kansantaloustieteen dosenttina Helsingin Yliopistossa kahdenkymmenen vuoden ajan. Eläkkeelle siirryttyään han on ollut kansainvälisen, ekumeenisen, Afrikan Paavin ja Alexandrian patriarkan suojeleman Konstantinus Suuren Ritarikunnan (Ordo Sancti Constantini Magni) kansleri ja viimeksi varasuurmestari vuoteen 2022 saakka.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu