Raimo Ilaskivi

Presidentille kuuluu kaikki

Presidentinvaalien keskustelussa yksi jos toinenkin ehdokas korosti ihan vakavissaan, että erilaiset sisäpoliittiset kysymykset eivät kuulu presidentin toimivaltaan eikä niistä täten tulisi keskustella. Valtiopäivien avajaisten jälkeen muutama kansanedustaja lauloi samaa virttä. Presidentin puheessa oli kohtia, joissa otettiin kantaa maan talous-, sosiaali-, työllisyys- ja sisäpolitiikkaan. Näitä ei olisi tullut kosketella - jälleen presidentin päätösvaltaa koskeviin rajoituksiin viiaten.

Oikein ja aivan erityisesti väärin. Oikein, jos puhujat tarkoittivat nimenomaan presidentin päätösvaltaa ja sen käyttämistä. Mutta väärin - ja tämä onkin tärkeintä - kun ei tajuta, että keskustelu ja päättäminen ovat kaksi eri asiaa. Presidentiltä on varsin yksimielisesti vaadittu arvojohtajuutta. Mitä sillä tarkoitetaan? Kannanottoa erilaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin, jotka askarruttavat niin kansaa kuin päättäjiäkin; hallitusta ja eduskuntaa.

Ja niitten kirjo on todella laaja ja moniulotteinen. Eivät nämä kysymykset rajoitu yksinomaan presidentin päätettävissä oleviin, lähinnä ulkopoliittisiin  asioihin. Niitä ilmenee milloin missäkin ajankohtaisessa ongelmassa, jotka nousevat keskustelujen puheenaiheiksi ja joista presidentti saattaa saada jopa kansalaiskirjeitä, voi tai haluaa hän sitten niihin suoranaisesti vaikuttaa tai ei. Mutta ne saattavat kyllä johtaa tasavallan presidentin taholta julkisiinkin kannanottoihin.Ne saattavat täten heijastaa niin arvojohtajuutta kuin mielipidevaikuttamistakin. Esiintyihän vaalikeskusteluissa muutaman kerran jopa pohdintaa siitä, miksi presidentti ei virkakautenaan ollut ottanut kantaa asiaan, josta jotkin kansalaiset olivat huolissaan.

Presidentti ilmoitti valtiopäivien avajaispuheessaan myös halustaan keskustella entistä enemmän kansanedustajien ja puoluejohtajien kanssa. Hän totesi voivansa tarjota tätä varten keskustelufoorumin, jossa ajankohtaisia kysymyksiä voitaisiin puntaroida.  Tämä ehdotus otettiin eduskunnassa mielihyvin vastaan. Ei tällöin pohdittu, mistä asioista voitaisiin keskustella puhumattakaan siitä, että olisi heti ryhdytty harkitsemaan, tulisiko keskustelujen aihepiiriä rajoittaa, olisiko sensuurimieliala päästetty valloilleen.

Mitä siis presidentille kuuluu? Päättäjänä se, mistä laki kertoo. Mutta muutoin presidentille kuuluu ihan kaikki. Kansalaiset odottavat, että hän keskustelijana, arvojohtajana ja mielipidevaikuttajana luotsaisi valtakuntaa raiteille, joilla se hänen mielestään olisi turvallinen ja hyvinvoiva kansankoti kaikille yhteiskuntaryhmille; köyhiä ja työttömiä unohtamatta, nuorten ja vanhusten huoliin ratkaisuja etsivä ja eri yhteiskuntaluokkien välistä sopua ja yhdenvertaisuutta korostava. Tämä puolestaan on mahdollista vain silloin, kun presidentille suodaan se sama keskustelu- ja puhevapaus, jota itsekukin suomalainen pitää omalta osaltaan itsestäänselvyytenä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

17Suosittele

17 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (28 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Puit sanoiksi sen, mitä itsekin ajattelin, kun kritiikki Niinistön avajaispuheesta alkoi vyöryä.

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala

Huhtasaarelle nauroivat, kun hän puhui sisäpolitiikasta presidentin tenteissä. Häntä kutsuttiin siksi jopa epäpäteväksi.
Hän olikin aivan oikeassa :)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Sisäpolitiikasta puhuminen ei kuitenkaan ole pätevyyden merkki, vaan kyse on myös siitä mistä puhuu ja miten.

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala

Tarkoitus oli vain huomauttaa, että kun Huhtasaari puhui haluavansa nostaa sisäpolitiikan osaksi presidentin tehtäviään, niin hänet teilattiin.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #4

Teilausta ei olisi tapahtunut, jos hän olisi korostanut haluavansa toimia arvojohtajan roolissaan myös keskustelijana sisäpolitiikan asioissa, mutta kun hän antoi ymmärtää vaikuttavansa suoraan sisäpolitiikkaan ikäänkuin perustuslain kirjaimen vastaisesti, hänelle oli pakko todeta, että varsinaista valtaa hänellä ei tulisi presidenttinä olemaan niissä kysymyksissä.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen Vastaus kommenttiin #6

Näin minäkin ymmärsin. Valtaa lisää ..hajottaa mm. eduskunta jne. Puhutaan aivan eri asioista kuin arvojohtamisesta. Huhtasaari saa kasvaa vielä pitkän tovin ennenkuin hänestä tulee keskustelujen koollekutsuja ja vetäjä.

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala Vastaus kommenttiin #7

Huhtasaari halusi vain palauttaa oikeuksia, joiden menetystä mm. Mauno Koivisto harmitteli.

" Presidentin pitää toimia valtakunnan isänä ja isäntänä ja ottaa kantaa. Hänen tuleekin pitää yllä yhteiskunnallista keskustelua, Huhtasaari sanoi STT:lle"

Noh, nyt kun Niinistö on plagioinut Huhtasaaren idean, niin siitä vain! :)

Huhtasaari on sitten ens kerralla parempi.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #9

Mauno Koivisto oli itse primus moottor presidentin valtaoikeuksien karsijana.

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala Vastaus kommenttiin #10

"Mauno Koivisto oli itse primus moottor presidentin valtaoikeuksien karsijana."

Mutta tunnusti tehneensä virheen siinä ;)

Käyttäjän MattiJuhani kuva
Matti Loikkanen Vastaus kommenttiin #12

Kekkosen aikana Suomen sekä sisä- että ulkopolitiikka olivat tiukasti kääritty presidentin henkilöön - demokratia ei oikein toteutunut missään. Suomen "demokratiaa" maailmalla kutsuttiin suomettumiseksi.

Koivisto teke oikein kun karsi presidentin valtuuksia, mutta taisi mennä vähän liian pitkälle. Koivisto piti myös sisäpolitiikan nyörit suomalaisten omissa käsissä, mutta ulkopolitiikassa suomettuminen jatkuu vieläkin. Ylipormestari on oikeassa, presidentti ei ole pelkkä mallinukke.

Jocke Rantanen Vastaus kommenttiin #20

Oletko aikalainen?

Itse olen ja olen kyllä vahvasti sitä mieltä että Kekkosen presidenttikaudella maassa vallitsi kohtalaisen hyvä demokratia. Jopa parempi kuin nykyään.
Kekkonen toki johti ulkopilitiikkaa ja silloin tarvittiin juuri hänenlaistaan miestä. Siitä kertoo jo se että hän sai aikaan ETYJ:n jota edelleen suuresti arvostetaan.
Hän piti venäläiset loitolla eikä suostunut venäläisten ehdottamiin yhteisiin sotaharjoituksiin mm.
Toisin kuin nykyään ollaan yhteisissä sotaharjoituksissa, tosin ei Venäjän kanssa. Onneksi.

Termi Suomettuminen on saksalaisten lehtimiesten keksimä.
Sillä tarkoittivat sitä että suomalaiset olivat pakotettuja olemaan NL:n ystäviä toisen maailmansodan jälkeisessä epävakaassa Euroopassa. Että suomalaisten oli reaalipolitiikassa otettava huomioon NL:n edut.

Oliko se jollain tavoin vähemmän diktatuurista kun "Koivisto piti sisäpolitiikan nyörit omissa käsissään"?

Joku on joskus sanonut että ihmisiä ja ihmisten tekemisiä pitää arvostella niiden olosuhteiden mukaan joissa heidän aikanaan elettiin ja oltiin. Ei nykyajan tai tulevan ajan.

Jocke Rantanen Vastaus kommenttiin #10

Koivisto oli parlamentarismin kannattaja ja näki sisältäpäin Urho Kekkosen toiminnan.
Ehkä se ei kaikilta osin ollut parlamentarismin kanssa yhteneväinen. Mutta Urho Kekkonen oli myös vahva persoona.
Vastaavaa meillä ei ole ollut poliittisessa johdossa hänen jälkeensä.

Jocke Rantanen Vastaus kommenttiin #7

Vähän niin kuin piru raamattua.
Hän ja muutkin halusivat nostaa asian esille.

Se että presidentin valtaoikeuksia pitäisi lisätä oli sitten eri asia.

Mitä valtaoikeuksia pitäisi lisätä ja mitä ei, kuinka presidentin vaikusta pitäisi lisätä, olisi pitänyt nousta vaalikeskusteluissa esille.
Media ja jotkut ehdokkaat pitivät tiukasti kiinni vain Nato-höpinöistä ja armeijan hankinnoista. Kerta kerran jälkeen.

Niitä asioita joista kansa olisi ollut kiinnostunut, eli asioista jotka koskkettavat jopkaist aknaslaista, niitä ei nostettu esille koska olisi helposti noussut esille se mitä Niinstö oli tehnyt menneen kuuden vuoden aikana ja mitä ei.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #11

Tietysti lain kirjainta noudatettiin, mm. poikkeuslain säätämisessä, kun viisi kuudesosaa eduskunnasta kalasteltiin perustuslain vastaisen poikkeuslain taakse, jotta se voitiin saada voimaan kiireellisenä. Tuo kalastaminen edellytti mm. Vennamon puolueen hajottamista. Demokratiaahan se on, kun pykäliä noudatetaan ...

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

Tavallinen kaduntallaaja on tämän aina ymmärtänyt näin. Tietenkin ainut demokratiaa edustava henkilö hallinnossamme on presidentti. Hänet on valittu suoralla vaalilla. Hän edustaa kansaa paremmin kuin eduskunta ja puoluekoneistot.

Olisi outoa jos presidentti ei saisi ottaa kantaa ihan mihin lystää. Suun tukkimista vaativat pykäläpirkot, säädössepot, pulunnussijat, poliitikot ja toimittajat ovat niitä samoja, jotka haluavat vaientaa kansalaistenkin sananvapauden mm mediassa. Keksitään sensuurileimoja kuten populismi tai rasismi ja vihapuhe, joilla tukitaan suut ja katkotaan kynät.

Jättäkää presidentti rauhaan saamarin sensorit ja päällepäsmärit.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Varo Hämäläinen! Tuli juuri moderaattorilta minulle varoitus asiattomasta sisällöstä, siinä kun oli yksi kirosana.

Jocke Rantanen

Miksi tätä "presidentille ei kuulu" lausetta viljeltiin ennen vaaleja?

Yksinkertaisesti vaalitaktisista syistä.

Maassa on moni asia rempallaan, onaktiivimallia, sotea sinne ja tänne, turvapaikanhakukriisi, rasisimia suuntaan jos toiseenkin, joidenkin mielestä poliisi ei toimi oikeudenmukaisesti ym.

Nämä haluttiin pitää pois keskustelusta koska valittu presidentti ei koskaan puuttunut näihin asioihin. Hän ei koskaan sanonut että otetaan nyt se aktiivimalli uudellen käsittelyyn ym.
Sanottiin että ei presidentti voi edes tällaista päättää.

Tämä on tietysti muodollisesti totta mutta jos valtakunnan presidentti sanoo jotain niin sitä kuunnellaan. On pakko kuunnella koska suoralla vaalilla valittu presidentti on yhtä kuin kansa.
Samalla saatiin muiden ehdokkaiden esiintuomat asiat vaiettua vaalikampanjan aikana.

Miksi et Raimo, tullut tällaisella tekstillä esille jo heti kampanjan alussa?

Käyttäjän raimoilaskivi kuva
Raimo Ilaskivi

Hyvä kysymys - miksi en tullut esiin jo kampanjan alussa. Harkitsin, että keskustelu on silloin ehdokkaitten välistä, heidän näkemyserojaan luotaavaa, eikä ulkopuolisen sekaantuminen tästä näkökulmasta olisi ollut oikein. Mutta nyt, kun ihan valtiopäivien avajaisissa ja nimenomaan kansanedustajien toimesta asia taas otettiin esiin, siihen on tilaisuus ja syy puuttua - varsinkin presidentin tulevasta roolista taas keskusteltaessa.

Jocke Rantanen

Raimo, kuka on ulkopuolinen Suomen valtion presidentin vaalissa?
Ei ainakaan yksikään Suomen kansalainen.

Nyt peesaat puoluetoveriasi ja pyrit nostamaan presidentin valtaa kun se on jo turvallisissa käsissä.

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Kuuluu tai ei, presidentin maininta velalla elämisestä oli paikallaan. Kansa kun ei L Anderssonin eikä edes J Sipilänkään johdolla asiaa ymmärrä.

Käyttäjän raimoilaskivi kuva
Raimo Ilaskivi

Hyvä Jocke Rantanen - käsitätkö tahallaan väärin? Ulkopuolisella tarkoitan tietenkin niitä, jotka eivät olleet presidenttiehdokkaita eli ulkopuolisia näiden kesken käymässään vaalitaistelussa.

Jocke Rantanen

En vaan aivan oikein.
Miksi ei nimeämäsi "ulkopuoliset" eli sinä tai minä tai kuka tahansa olisi voinut ottaa esille näitä asioita?

Kun ne jotka yrittivät, vaiennettiin nimenomaan sillä että "ei kuulu presidentin toimivaltaan".

Nyt kuuluu. Miksi?

Juha Koponen

..Suomi ei tarvitse presidentti instituutiota. Kekkosen aika oli törkeää demokratian alasajoa.Presidentti on Suomessa kuin Itä-euroopan hallitsija.
Nuo "keskustelut" ovat pliisuja kommenteja, tosin Niinistö on saanut asioille jotakin sisältöä, kesäkeskusteluilla jne.
Pääministeri ja eduskunnanpuhemiehet riittäisivät Suomessa demokratian ja edustamiseen.
Nämä soosiaalisen median keskutelut ovat sitä NYT demokratiaa, mikä harmittaa monia...

Irja Röntynen

Jocke Rantanen: Sauli Niinistö sai vahvan mandaatin kansalta yli puoluerajojen! Hänellä on se "tunto" jota kansa odottaa häneltä. Kyllä hänellä on se mahdollisuus ja tahto nyt laajentaa Arvojohtajan agendaa.

Me jotka äänestimme häntä, odotamme häneltä sitä vahvaa vaikuttamista, jota selvästi hän on reppuunsa kerännyt
näinä vuosina. Siitä vuodesta 1987 asti, jolloin häntä äänestimme Varsinais-Suomen vaalipiirissä.
Sanokoot toiset mitä haluavat. Nostan hattuani hänelle siitä, että hän ei ole halunnut korottaa palkkaansa siitä 2006 vuodesta, jolloin Halosen ensimmäinen kausi loppui!

Väliäkö näistä arvostelijoista: Karavaani kulkee ja koirat haukkuu!

Käyttäjän MarttiHaapa kuva
Martti Haapa

Ei sisäpolitiikka kuulu presidentin toimivaltaan. Puhumisen oikeus ja toimivalta ovat eri asioita. Vaaleissa yritettiin ovelilla sanan valinnoilla väittää, että sisäpolitiikka kuuluu presidentin toimivaltaan. Mielestäni sitä väärää väitettä yritettiin suitsia ja aivan oikeutetusti.

Käyttäjän lueskelija kuva
Teuvo Valkonen

Tässä yx yhteiskunnan toisen kerroksen väen edustajan, sen alemman, näkemys presidentin työnkuvasta ja vähän muustakin.
Valtaoikeuksia sisäpoliittisiin päätöksiin presidentillämme ei suuremmiten ole? Vaikutusvaltaa varmaan on viljalti. Ja jos on kyse presidentti Niinistöstä, niin sitä suuremmalla syyllä hänen vaikutusvaltansa korostuu. Ottaen huomioon hänen luonteensa "pomona" ja kokemuksensa yhteiskunnallisen päätöksenteon eri sektoreilTa.
Laki ei kait kiellä presidentiltä keskusteluoikeutta yhteiskunnallisten asioiden tiimoilta kannanottoineen? Hänellä on m.m. äänestysoikeus vaaleissa. Kuin myös minulla. Äänestyskopissa ollaan samalla viivalla suomen kansalaisina perusoikeuksineen?
Se vaan on niin, että meillä taitaa olla yhteiskunnallista painoarvoa vähän eri tavalla keskustelunkin suhteen.

Minulle on suotu kohdallani useiden vuosikymmenien (melkein 8) ajalta kokea, asua ja elää tässä jäykkäniskaisten, sisukkaiden ja tuppisuisten, joskus tosi eripuraisten suomalaisten miesten, naisten ja lapsien ajoittain lumen ja hallan vaivaamien korpien, soiden ja järvien keskelle luomassa yhdessä maailman ykköskaartiin lukeutuvassa maassa, Finlandiaksi kutsutussa. Ei voi kuin todeta, että meillä on ollut hyvä "herraonni". Nykyistä pressaa unohtamatta.

Suistaako Eu tai maailman laajuinen globalisaatio kylmine kilpailukykyineen ja markkinatalousvoimineen tämän "piskuisen" kansakunnan identiteetteineen "suohon"? Sen historia tulee kertomaan tuleville sukupolville. "Herraonnestakin" se on paljolti kiinni.

Käyttäjän NiiloMkel kuva
Niilo Mäkelä

Presidentille kuuluu kaikki, mutta hän edustaa rahoittajiansa joten on vaikea nähdä tasapuolisuuden toteutuvan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset