Sitä saa, mitä tilaa!

Helsingin tuleva pormestari Jan Vapaavuori käytti äsken kriittisen ja huomiota herättäneen puhenvuoron maan politiikan suuntaviivoista. Hän mm. arvosteli hallituksen ja erityisesti keskustapuolueen suhtautumista kaupunkeihin yleensä ja pääkaupunkiin erityisesti. Ei Helsinki kilpaile maan muitten kuntien kanssa vaan Tukholman, Tallinnen ja  Euroopan muitten kaupunkien. Tästä näkökulmasta maassa tarvittaisiin todellista ja modernia kaupunkipolitiikkaa, jossa korostettaisiin talouden vetureitten, keskeisten kaupunkien elinvoiman ja kilpailukyvyn tärkeyttä.

Ei Vapaavuoren vahva puheenvuoro vaille kritiikkiä jäänyt, sen pystyi jo etukäteen ennustamaan. Niinpä erityisesti keskustalaiset ministerit mutta myös eräät muut kolleegansa avasivat sanaisen arkkunsa. Voiko heidän kritiikkiinsä yhtyä, on mielipidekysymys. Muttamonissa niistä heijastui vanha näkemys, jonka mukaan maata edelleen olisi rakennettava vanhojen keskustalaisten näkemysten varassa, ei niinkään muuttuvia olosuhteita taustana pitäen.

Sitä saa, mitä tilaa. Vanha sananparsi, joka keskustalaistenkin olisi syytä pitää mielessään. Kaupunkipolitiikan sijasta puolue keskittyi maakuntauudistuksen läpivientiin taustaselityksenä soteuudistuksen joustava toteuttaminen. Maakunnat keskusta sai, mutta entä muuta? Gallupnumerot ovat jo pitkään heilahdelleet pääosin alaspäin, ja tuoreimman mittauksen mukaan ne nyt sitten  osoittavat lähes samaa lukemaa kuin nykyistä hallitusta Juha Sipilän johdolla rakennettaessa. Pelastajan vetovoima hiipui hetki hetkeltä, ja tulokset nimenomaan maan kasvukeskuksissa eivät yltäneet lähellekään asetettuja tavoitteita. Näin kävi mm. Helsingissä, jossa puolueella kuitenkin oli muutama valovoimainen ehdokas,  kuten esim.  pääkaupungin historian ja nykyisyyden tunteva professori Laura Kolbe.

Samanaikaisesti myös soteuudistus näyttää ontuvan, sanovat sitä ajavat poliitikot mitä tahansa.  Asiantuntija toisensa jälkeen osoittaa epäkohtia sen käytännön toteuttamisessa. Näitä on tuotu esiin mm. television ajankohtaisohjelmissa. Miten nykyiset yliopistollisten keskussairaaloiden ympärille rakennetut piirit voidaan korvata, miten kustannusarviot pitävät paikkansa, osoittautuvatko laskennalliset säästöt silloin, kun kaikki on valmista, lisäkustannuksia vaativiksi eli tulokseltaan miinusmerkkisiksi, miten kansalaisten valinnanvapaus käytännössä toteutuu, pääsevätkö yksityiset terveysalan yritykset rahastamaan vaiko olemaan vain renkaina monimutkaisissa hoitoketjuissa, ovatko kaikki toimenpiteet myös perustuslain mukaisia jne jne jne. Jos tällaisessa määrässä kysymyksiä vastaukset eivät vieläkään ole kristallinkirkkaita ja vastaanpanemattomia, miten uudistus  voi toimia? Paljastuuko lampaan nahan alta hampaat irvessä tuijottava susi? Onhan valmistelulle ollut sitäpaitsi tyypillisä kiire ja joskus jopa hätäisyys, satojen paksujen lausuntojen läpiluku noin vain viikonlopun aikana.

Keskusta on siis menettänyt kannatustaan samanaikaisesti kun erityisesti kokoomus ja vihreät ovat sitä lisänneet. Ne ovat puolueita, joitten toimintakenttänä on nimenomaan asukasluvultaan vahvasti kasvaneet kaupungit ja asutuskeskukset eli tulevaisuuden Suomi. Maakunnat, joissa keskustan voima vielä näkyy, edustavat puolestaan auringonlaskun alueita. Ovatko keskustan strategit ja poliittinen johto katselleet vain peruutuspeiliin käsittämättä, että tie aukenee edessäpäin! Eli toistaen: on saatu sitä, mitä on tilattu. Puoluepoliittisessa laskelmoinnissa on unohdettu valtakunnan etu, ja se puolestaan on anteeksiantamatonta.

Euroopan laidalla olevan mutta koulutuksen ja tiedon tasoltaan keskeisen Suomen poliitikkojen olisi täten kyettävä luomaan uusi ja puoluepoliittiset päämäärät unohtava kokonaisohjelma.Kasvu on muualla voimakasta, mutta me vielä kiistelemme siitä,  yltääkö se meillä edes lähelle samaa tasoa, ovatko jonkun yksityisen tutkimuslaitoksen ennakoinnit oikeampia kuin esim. valtiovarainministeriön.

Onko meillä täten varaa unohtaa kikysopimus ennenkuin sitä on käytännössä juuri päästy edes soveltamaan? Onko nyt jo aika alkaa puhua merkittäviin prosenttilukuihin perustuvista palkankorotuksista, jotka kuitenkin ovat kilpailukyvyn eräs keskeinen perustekijä. Ja – ennen kaikkea muuta – kykeneekö maan ja sen elinkeinoelämän johto noudattamaan edestä johatamisen politiikkaa, muistamaan, että annettavalla esimerkillä palkkamaltin suhteen on juuri nykyisen kaltaisissa olosuhteissa arvaamattoman suuri merkitys. Vanhan ajan patruunat sen muistivat, mutta tajuavatko tämän kvartaalitalouden lukujen tuijottamiseen keskittyneet nykypolven edusmiehet ja -naiset?

 

 

 

raimoilaskivi
Kokoomus Helsinki

Ylipormestari, dosentti emeritus Raimo Ilaskivi (s. 1928) on tehnyt pitkän uran kansainvälisenä ja kansallisena vaikuttajana. Valmistuttuaan hän toimi 1950-1970-luvuilla erilaisissa pankkimaailman johtotehtävissä, mm. Suomen Pankkiyhdistyksen, Suomen Teollisuuspankki Oy:n (nyk. Nordean kiinnitysluottopankki) ja Helsingin Arvopaperipörssin toimitusjohtajana. Ilaskivi on ollut kansanedustajana sekä ryhmän puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja vv.1962-75, Euroopan parlamentin jäsen 1996–1999, Helsingin kaupunginjohtaja 1979–1991 ja kokoomuksen presidenttiehdokas vuonna 1994.
Ilaskivi väitteli tohtoriksi vuonna 1958. Aiheena oli Valtiontalouden automaattinen vastavaikutus suhdanteiden vaihtelussa. Seuraava tieteellinen ns dosenttipätevyysteos käsitteli Suomen Pankin rahapolitiikkaa. Hän toimikin kansantaloustieteen dosenttina Helsingin Yliopistossa kahdenkymmenen vuoden ajan. Eläkkeelle siirryttyään han on ollut kansainvälisen, ekumeenisen, Afrikan Paavin ja Alexandrian patriarkan suojeleman Konstantinus Suuren Ritarikunnan (Ordo Sancti Constantini Magni) kansleri ja viimeksi varasuurmestari vuoteen 2022 saakka.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu