*

Raimo Ilaskivi

Nostalgiaa Uuden Suomen ympärillä

Enpä taida sen laajemmin toistaa tällä palstalla jo monien kertomaa: Uusi Suomi tuli kotiini jo lapsuudesta alkaen. Se oli itsestäänselvyys porvarillista aatemaailmaa tunnustavassa.

Minun osaltani se oli paljon muutakin. Palailen kansanedustajavuosiini 1962-74. Silloin yhteyteni toimituskuntaan olivat läheiset. Pentti Poukan päätoimittaja-ajalta jäi mieleen elämäni ainoa "pitkä lounas" Hotelli Tornissa, jonka vuosikirjaan siitä kirjoitin jopa artikkelin. Klo 12 aloitimme, joskus 16-17 välillä raapustimme paperille yhteisvoimin Pankkiyhdistystä palvelleen Pekka Nyholmin kanssa seuraavan päivän pääkirjoituksen, jonka Poukka sitten henkilökohtaisesti juoksutti parin kadunkulman päässä olevaan toimitukseen palatakseen takaisin lounaspöydän ääreen jatkamaan maailman parantamista. Pitkälle iltaan lounas venyikin - taidettiin pieni iltapalakin syödä ennenkuin kotiinlähdön hetki koitti. Jäipä tapahtuma mieleeni, koska se oli omalta osaltani elämäni ainoa pitkä lounas.

Mutta eduskunnassa soi usein puhelimeni ja artikkelitoimittaja Matti Karjalainen pyysi, enkö voisi sanella huomista artikkelia; sanelun vastaanottaja odottaa ja puhelu siirtyisi sinne. Mistäkö aiheesta? Kyllä minä sen tiedän, kiire on eikä muita nopeita kirjoittajia ole paikalla. Vastasin sanelun vastaanottajalle ja pyysin soittamaan vartin päästä uudelleen, jota ehtisin hieman harkita. Joskus se sopi, joskus ei: teksti on saatava latomoon välittömästi. En tiedä, montako kymmentä tai paremminkin sataa artikkelia kansanedustajavuosinani näin, ihan tuoreeltaan  syntyi Uuden Suomen pääkirjoituspalstoille. Ja lisää niitä jodun lähettelemään myöhemminkin, tuolloin lähiten pankkialaa koskettelevia. Ei olluit siihen aikaan kaikkialla telefakseja tms.  nykyisistä sähköisistä  tiedonsiirtomenetelmistä puhumattakaan. Puhelin tai joskus lähetti tuota tehtävää palvelivat.

Se toimituksellisesta puolesta. Usein odotin hieman hermostuneena aamun lehden putoamista postiluukusta nähdäkseni, oliko saneluni mennyt palstalle sellaisenaan vai oliko sitä toimituksessa peukaloitu. Viimeksimainittua en yleensä havainnut. Palautetta mielipiteistäni - taikka Uusen Suomen - tuli harvakseltaan. Vitsoja ei juuri ollenkaan, porkkanat kehoittivat jatkamaan osittain räväköitäkin tekstejäni - palautteen antajien tietenkin tietämättä, ketä lähestyivät. Pääkirjoitukset kun olivat toimituksen tekstejä ilman kirjoittajan nimeä.

Mutta oli minulla yhteyksiä lehden hallintoonkin. Muutaman vuoden ajan kuuluin Uuden Suomen  hallintoneuvostoon. Se oli keskusteleva ja informaatiota kuunteleva elin, jossa pääomistajilla - muutamilla suuryrityksillä ja pankeilla - oli ehdoton sananvalta. Surullisia ne vuodet olivat. Talous oli kuralla, tukijat osoittautuivat yhä haluttomimmiksi jakaa uutta rahaa tappioiden katteeksi. Keskustelut heikon talouden syistä liikkuivat varsin laajalla alalla. Ilmoitusmyynti takkusi, varsinkaan henkilökohtaisia ilmoituksia ei haluttu kalastella päinvastoin kuin lähin kilpailija. Yhtiön johtokaan ei kritiikiltä säästynyt, se ei aina tajunnut että lehden painotalo eli jo tuolloin kovan kilpailun haasteessa. Yritysmaailma loittoni yhä kauemmaksi ilmoituspalstoilta, koska kontaktihinnat eivät pysyneet kilpailukykyisinä. Toimituksessa olevaa liikahenkilöstöäkin paheksuttiin, mutta saneeraukset jäivät. Ja niin tuli sitten Uuden Suomen loppu.

Kun tieto tästä tuli ja viimeisen lehden sisältöä punnittiin, kirjoitin alakerran, jonka otsikoin sanoin "Ei hyvästi vaan näkemiin."  Uskoin vahvasti siihen, että uudestisyntymisen aika vielä koittaisi. Enkä väärässä ollutkaan. Kun  sitten muutaman kokeiluajan jälkeen juhlistettiin  Kansallismuseossa järjestetyssä tilaisuudessa Niklas Herlinin perustaman lehden nettiasua, kaivoin laatikoitani ja löysin lehden viimeisen paperinumeron, jossa tuo alakertani oli julkaistu. Soitin Markku Huuskolle ja kysyin, voinko tuoda lahden mukanani. Kainalossani sen kuljetin ja kun vieraita ottivat vastaan sekä Niklas Herlin että Markku Huusko, ojensin sen ensiksimainitulle, lehden omistajalle. Liekö hänellä vielä tallella.

Nyt sitten uusi omistaja. Alma Media,  on tullut peliin mukaan. Olen iloinnut siitä, että uutiset ovat kertoneet lehden keskustelvan linjan jatkuvan. Itsekin olen kuulunut Puheenvuoro-palstalle kirjoittaviin, milloin useammin, milloin harvemmin. Mutta juuri tässä debatoivassa luonteessa lehden tulevaisuuden näenkin. Melkeinpä monopoliasemassa olevan suuren kilpailijan, Helsingin Sanomien  mielipidepalstat ovat mitä mielenkiintoisimmat, mutta tila on rajallinen eikä kommentointimahdollisuuksia juuri ole. Tätä markkinarakoa Uusi Suomi tarvitsee jatkossakin täyttääkseen omalta osaltaan sitä mielipideilmaisun tarvetta, joka on demokraattisen yhteiskunnan ja sen sananvapauden oleellinen ainesosa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

12Suosittele

12 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

En tiedä oliko Uusi Suomi varsinaisesti kokoomuksen pää-äänenkannattaja lehtiversioaikoinaan, mutta sellaisena sitä kuitenkin pidettiin. Sen kirjoitukset olivat usein kyllä rohkeampia ja suorasukaisempia kuin Kekkosen kolmannen kauden aikainen ilmapiiri salli kokoomuspuolueen kansanedustajille, ehkä Tuure Junnilaa lukuunottamatta.

Mieleeni muistuu tapaus, jossa Uusi Suomi joskus 70-luvun alussa oli julkaissut historiallisen katsauksen Baltian maista ja niiden ajautumisesta neuvostotasavalloiksi. Tuossa artikkelissa kuvailtiin kehitys juuri niin kuin se tänä päivänä kuvaillaan kaikissa medioissa ja historian koulukirjoissa. Mutta siihen aikaan se oli ulkopoliittisesti liikaa.

Ulkoministeri Väinö Leskinen, ilmeisesti Kekkosen/Neuvostoliiton painostamana, piti eduskunnassa tylyn ripityspuheen, joka oli suunnattu kokoomuksen eduskuntaryhmälle. Hän TV-ruudun mukaan jopa katsoi koko haukkumisensa ajan nimenomaan kokoomuksen sektorille. Puheessa kritisoitiin suhteiden vaarantamista ulkovaltoihin, ja niin edelleen.

En muista kuka kokoomuksesta piti vastauspuheen, mutta puheen sisältö oli suorasukaisen lyhykäinen: "Kokoomus ei omista Uutta Suomea".

Jukka Laine

Tuottava Puheenvuoro siirtyi vakavaraiseen Almaan. Mitään laajempia skenaarioita ei kannata miettiä. Kaikki on vapaaehtoista.

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Kiitos tästä. Puheenvuoro jatkaa. Lahjoittamanne lehti on toimituksessa.

Toimituksen poiminnat