Raimo Ilaskivi

Valheet, emävalheet ja tilastot

Hieman huvittuneena olen seurannut ajatustenvaihtoa taitetusta indeksistä ja sen korvaamisesta palkkaindeksillä. Kun työeläkejärjestelmämme luotiin, eläkettä pidettiin jatkopalkkana. Sen piti olla 60 prosenttia eläkkeellejäämispalkasta ja palkkaindeksin perusteella myös seurata tätä.

Toisin on käynyt. Eri vaiheitten jälkeen ollaan nyt taitetussa indeksissä, indeksi painottuu 20 prosentilla palkoilla ja 80 prosentilla elinkustannuksilla. Kauas on menty lähtökohdasta. Niinpä 10 eläkevuoden jälkeen eläke onkin enää noin 50 prosenttia ja 20 vuoden jälkeen jotakin 45 prosenttia eläkepalkasta. Elintaso alenee vastaavaa työtä tekevään nähden, sanovat sananselittäjät mitä tahansa.

Ja sananselitystä tarvitaankin - varsinkin nyt, kun epäkohdan korjaamiseen tähtäävä kansalaisaloite on saanut tarvittavan määrän allekirjoittajia ja etenee siis eduskuntakäsittelyyn. Siellä muuten veri punnitaan ja sananselittäjät joutuvat omaan kastiinsa seuraavia vaaleja ajatellen.

Eläkelaitosten palkkaamien lobbareiden työtahti on kiristynyt. Harva se päivä ETK tai TELA lähettävät medialle "todistuksiaan" siitä, että taitetun indeksin korvaaminen on tilastollisesti järjetöntä. Rahat eivätriittäisi, kerrotaan tilastojen perusteella, jotka ennakoivat kehitystä ihan vuoteen 2060 saakka, siis 45 vuoden päähän. Jos laskelmat olisivat oikeita, voisi vain ihallla niitä tehneitä matematiikkoja.

Mutta katsotaan historiaa, sehän kertoo, kuinka aiemmin on ennusteissa onnistuttu. Muistan hyvin, kuinka menneiden parin vuosikymmenen aikana on aina muutaman vuoden väliajoin kerrottu, että nyt on edessä  eläkepommi. Se räjähtää, koska maksetaan liian korkeita eläkkeitä, rahat eivät riitä. Rahastot kuivuvat. Kaikki tiedämme, kuinka on käynyt. Päinvastoin. Eläkelaitosten rahastot ovat kasvamistaan kasvaneet ja yltävät nyt jo 183 miljardiin, kolminkertaiseen summaan valtion budjettiin verrattuna ja lähes vuotuisen kansantulomme tasolle.

Jos näin huonosti on ennustettu menneinä vuosina, kuka sitten uskoo, että nykylaskelmat, joitten aikajänne on sitäpaitsi moninkertainen, olisivat oikeita. Tällaisten ennusteidenko varaan halu säilyttää taitettu indeksi perustuu? Näinkö paluuta palkkaindeksiin jyrätään?

Hermostuneisuus näyttää leviävän. Niille lobbareille , jotka puoltavat elälekaitoksiin kertyneen varallisuuden ja sen käyttäjien etuja, maksetaan reilusti; esimerkkinä vasemmistoliitosta toiselle laidalleeläkelaitosten lobbariksi loikannut Suvi-Anne Siimes 277 000 euron vuosipalkkoineen. Kannattaa tällä korvauksella sitten kertoa, että tilastot eivät valehtele, eivät ainakaan eläkepolitiikasta kertovat. Pakko on säilyttää nykyinen, vaadittu veisi perikatoon.

Lobbareitten palkat tulevat niistä varoista, joita eläkkeensaajiltakin kerätään - mutta niitä käytetään eläkkeensaajia vastaan. Ja viimeisin ase taisteluun onkin sitten iformaatiosodankäynnille tyypillinen. Jos omat rahkeet eivät riitä, palkataan avuksi viestintätoimisto. Sellaisen edustajahan Riitta Gullman oli haastatellut  Työeläkevakuuttajien ekonomistia Reijo Vannetta kokoomusta lähellä olevan Kansallisen Senioriliiton Patina-lehteen - tarkoituksena saman varojen riittämättömyyden sanan julistaminen. Sanomattakin selvää, että tämänkin viestintätoimiston eläkeläisten etuja vastustavista palveluksista maksavat - eläkeläiset!

Valheet, emävalheet, tarkoitushakuiset ja menneisyyden epäluotettaviksi vihjaamat tilastot  - siinä pohjaa. Pohjaa vallankäytölle, jota mittavat pääomaresurssit antavat. Pohjaa jopa sille, että näistä suomalaisten eläkevaroista Helsingin Sanomien mukaan peräti 40 miljardia euroa on siirretty veroparatiiseihin, suomalaisen verottajan ulottumattomiin ja tietenkin salassa toimien, uutisenhan vasta tutkiva journalismi paljasti.

Uusinta vaihetta odotan mielenkiinnolla. Se on nuorten ja eläkeläisten vastakkainasettelu, josta esimerkkejä on jo olemassa niin em. Patinan kuin TV1:n ohjelmankin puitteissa. "Jos te nykyeläkeläiset haluatte palkkaindeksin, se on poissa tulevilta, siis lapsitanne ja lastenne lapsilta." Saapa nähdä, kuinka tämä viestintäpoliittinen liike onnistuu. Että me vanhat todella haluaisimme heikentää lastemme ja lastenlastemme tulevaisuutta. Pysyminen taitetussahan rankaisisi aikanaan myös  jälkeen tuleviamme. Tämä voidaan estää ainostaan  sillä, että taitavat nykynuoret - tulevat eläkeläiset - osaavat tehdä eron tilastojen, valheiden ja emävalheitten välille.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

29Suosittele

29 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (38 kommenttia)

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

Näin eläkeläisenä on todettava, että on mainio blogi ylipormestari Raimo Ilaskiveltä!

Aamulehdessä oli tänään pääkirjoitus, jossa asiaa käsiteltiin. Siinä ihmetytti monikin kohta, mutta ennen kaikkea väite, että isot rahastot ovat tarpeen eläkeikäisten suhteellisen määrän kasvaessa. Miksi se kasvaisi? Nythän suuret ikäluokat ovat jo eläkeiässä olleet monta vuotta, ja alkavat vauhdilla menemään manan majoille. Mistä väitetty kasvu syntyisi?
Viisatkaa viisaammat!

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Eläkemenot kasvavat vielä vuoteen 2035 saakka. Ihan eläkkeiden nousun ja ikäluokkien kokojen perusteella.

Ja nyt on pian menetetty vuosikymmen sitä maagista kasvua joka oli ennustettu ja jonka piti osaltaan helpottaa tilannetta.

Haluan kuitenkin kiittää kaikkia hulvattoman korkeista eläkemaksuista jotka ovat isossa osassa tappamassa suomalaisia työpaikkoja.

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

Miten eläkeläisten ikäluokkien koko kasvaa vuoteen 2035, kun suuret ikäluokat ovat suurimmaksi osaksi olleet tuolloin jo vuosia haudassaan? Suurin syntynyt ikäluokka oli vuonna 1945. Syntyvyys maassamme ei ole ikäluokkaa kohden suuressa kasvussa. Jos ollenkaan.
Eli, onko suurien ikäluokkien mukamas aiheuttamasta "eläkepommista" ollut mitään merkkiä, tai tuleeko sellaista?

Eläkkeiden noususta Pekka en kysynyt.

Miten muuten on, kumpi ryhmä on suurempi: ennenaikaiselle eläkkeelle jäävät, vai ennen eläkeikää kuolleet? Vimeksi mainituthan eivät ehdi saada eläkettä ollenkaan vaikka ovat eläkemaksunsa vuosia maksaneet eläkerahastoon. Eläkerahasto on saamapuolella vahvasti.

Käyttäjän pasikayhko kuva
Pasi Käyhkö Vastaus kommenttiin #18

Pertti,
Asia on niinkuin kirjoitit. Vuoden 2010 lopussa eläkepommi jäi suutariksi. Tämän jälkeen eläkevarannot ja tuotot ovat kasvaneet huomattavasti enemmän kuin maksuvelvoitteet.

Pekka Heliste

Monessa maassa voidaan ylläpitää Suomea korkeampaa eläketasoa.

Rahstointi ei selitä eroa ja huoltosuhdekin tasoittuu 2030 jälkeen niin, että Suomen asema paranee oleellisesti

http://www.etk.fi/fi/service/etusivu/304/arkisto?c...

Jukka Laine

Kyse on kuitenkin kokonaisuudesta. Vuodesta 2008 on velkaelvytetty 50 miljardilla surkein tuloksin. Se olikin syömävelkaa. Julkistalous säästää vaihtotaseen heikentymisen (eläköitymisen myötä) ja luvattuja työpaikkoja ei syntynytkään.

Miten nuoremmille palkansaajille ja työntekijöille voidaan tämä kaikki perustella, kun eläkemaksut nousevat dramaattisesti,kun samalla veroja ja veroluonteisia maksuja kiristetään uusiin atmosfääreihin ja elintaso laskee työtätekevillä kaiken summana.

1980-luvulla oli velaton valtio, jolla suuri omaisuusmassa. Nyt on omaisuudet myyty ja eläkevarat ovat ainoa varallisuus ja nekin luottoluokituksen vakuutena. Ja nyt pitäisi käyttää hyvinvointiyhteiskunnan konkurssipesän loput varat eläkkeisiin. Mitä troikka mahtaa tuumia tästä.

Käyttäjän pasikayhko kuva
Pasi Käyhkö

Jukalla taitaa laskutaito olla poissa tai ainakin takkuaa.Eihän tässä ole tarkoitus eläkevarantoja kuluttaa vaan käyttää osa vuosituotoista eläkkeisiin.Ts poistaa indeksileikkuri.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Maksatatte ahneutenne työikäisten työttömyytenä järjettömän korkeilla eläkemaksuilla. Kiitos vaan kovasti.

On se perhana että ihmiset eivät osaa enää muuta kun vaatia lisää ja lisää, meni maalla kuinka persiilleen tahansa.

Käyttäjän juhanikahelin kuva
Juhani Kahelin

Jukka Rantala, Mikko Kautto tai Suvi-Anne Siimes estradille kertomaan "totuus".

Onko Suvi-Anne Siimeksen vuosipalkka 277 000 euroa? Tuolla palkalla eläjät pitäisi erottaa välittömästi ja koko Tela lopettaa.

Ihmettelen kun Arvopaperi-lehti hyysää Siimeksen vähintään kerran vuodessa esitelmöimään seminaariinsa. Varmaan Tela maksaa.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Onko Ilaskiven eläke 150 000e? Onko hän missään todellisuudessa maksanut edes murto-osan tuosta eläkkeestään. Aeimmin eläkkeethän määräytyivät uran loppuvuosien keskiarvon mukaan. Monet Ilaskiven kaltaiset kaverit käärivät siinä valtavan eläkepotin, josta eivät itse ole maksaneet juuri mitään. Lisäeläkkeet olivat myös yleinen käytäntö, joka myös maksatetaan toisilla.

Tällaiset eläkkeet pitäisi tietenkin leikata välittömästi pois. Kiljunen voisi siitä tehdä lakialoitteen.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Ilaskiven aivan oikeaan osunut kirjoitus ei käsittele sitä, minkä kokoinen eläke kullakin on vaan sitä, että saavutettu eläketaso säilyisi koko ihmisen eliniän. Minäkin olen ollut jo monia vuosia eläkkeellä valtion palveluksesta ja tiedän tarkalleen sen, että eläkkeeni ostovoima pienenee vuosi vuodelta ja eläkkeeni jää jälkeen sen ammatin (viran) palkoista, joista eläkkeelle jäin. Siis kysymys on vääryyden korjaamisesta ja eläketason säilymisestä.

Käyttäjän kimmosaarikko kuva
Kimmo Saarikko

Erinomainen ja tarpeellinen kirjoitus. Kirjoitin näistä epäkohdista täällä Puheenvuorossa, ja se on jaettu yli 3000 kertaa. Paine rehellisyyteen kasvaa. http://kimmosaarikko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1993...

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Mitä ilaskivi teki 90 luvun eläkepommi keskustelun suhteen? Kyllä silloin jo tiedettiin mitä tapahtuu. Mitään ei haluttu tehdä. Nämä sukupolvet piti päästää eläkkeelle nuorina ja halvalla. Maksut jäisivät toisille..

Kaikki alle 70v terveet eläkeläiset pitäisi tietenkin palauttaa takaisin työelämään. Päästäisiin hieman tasa-arvoiseen tilanteeseen tulevien eläkeleikkausten suhteen.

2015 eläkkeelle jääneiden eläke oli suhteessa palkkaan keskimäärin 53%. Tulevaisuudessa se tippuu jo lähdössä 40%.

Asioihin olisi pitänyt tarttua viimeistään 90 luvun alussa. Eläkeikää ja maksuja olisi pitänyt nostaa jo silloin nykyiselle tasolle.

ww.etk.fi/fi/gateway/PTARGS_0_2712_459_440_3034_43/http%3B/content.etk.fi%3B7087/publishedcontent/publish/etkfi/fi/julkaisut/tutkimusjulkaisut/raportit/lakisaateiset_elakkeet_pitkan_aikavalin_laskelmat_2013_7.pdf

Tämä kannattaisi lukaista heti alkuun.

Käyttäjän jariojala kuva
Jari Ojala

Laskukaavojen pohjana käytetään mitä erillaisimpia olettamia. Tuon linkin kopioimalla ja syöttämällä vaikka Googleen saa näkyviin aiemmin laskettuja elinaikaodotuksia. Luultavasti näitä on käytetty eläkelaskelmissa pohjana. Ei ole paljon meikäläiselläkään enää aikaa jäljellä, olen syntynyt 1957.

En saanut linkkiä toimimaan suoraan, joten nyt joutuu vähän "pelaamaan" tuon kanssa, sorry.

https://tilastokeskus.fi/til/kuol/2005/kuol_2005_2...

Edit. Näkyy aukeavan klikkaamalla suoraan tuonne alareunaan.

Käyttäjän usjussi kuva
Heikki Karjalainen

Kuinkahan monta esim. suuren ikäpolven eläkkeensaajaa saati vanhempia on jäljellä v.2026, 2036, 2046, 2056 ja 2061, jonne näiden matemaatikkojen harhaiset laskelmat yltävät.
Nyt 20-vuotiaat ovat 45 vuoden päästä eläkeläisiä, jos työkunto kestää.

Hyvä Ilaskivi ja ruusuja Kiljuselle !

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Tosiasiat ei tätä joukkoa paljon paina

Käyttäjän usjussi kuva
Heikki Karjalainen

Jp Lehto

Mitä tosiasioita kiellät niin Raimo Ilaskiven kuin Kimmo Kiljusen esityksistä ? On parempi panna faktaa esille kuin heittää tykkäämisiä.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto Vastaus kommenttiin #21

Kommentisi nyt 20v tulevasta eläkeiästä oli täyttä puppua.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto Vastaus kommenttiin #21

Ei Raimo tässä ainakaan mitään laskelmia esitä. Yleistä höttöä vain.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Nyt 20v täysi eläke tulee 71v iässä. 51 v päästä, jos lisäleikkauksilta vältytään.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Raimo Ilaskivi,
kiitos hyvästä kirjoituksesta.

Terveisin
Seppo Leskinen, valtion eläkeläinen
Haukipudas

Juhani Virtanen

Ilaskiven mukaan eläkeläisen elintaso alenee vastaavaa työtä tekevään nähden.

Niin pitääkin laskea. Työtä tekevien palkankorotukset perustuvat työn tuottavuuden kasvuun. Eläkeläisten tuottavuuden kasvu on tasan 0.

Pitää kuitenkin huomata, että eläkeläistenkin reaaliansiot kasvavat, koska palkkojen nousu huomioidaan indeksissä 20 % osuudella. Oikeastaan sekin pitäisi nollata ja korottaa eläkkeitä pelkän hintaindeksin tahdissa.

Ei sellaista sääntöä ole eikä kannata tehdä, että eläkeläiset saisivat samat korotukset kuin duunia tekevät.

Käyttäjän CarolusLinden kuva
Carolus Linden

Yksi käytännönläheinen aihe olisi laskea kuinka monta eläkkeensaajaa on oikeutettu saamaan toimeentulotukea. Koska toimeentulotuki ei ole tarkoitettu eläkejärjestelmän tukemiseen, voisi laskelman tuloksia käyttää eläkejärjestlmän puuteiden korjaamistarpeen perusteluna.

Eija Sipilä

Mitä vanhemmaksi ihminen elää, sitä enemmän tuloista menee palveluihin. Tarvitaan siivousta, sairaanhoitoa, jalkahoitoa, kauppapalveluita, taksia, lumenluontia, ruokapalveluita.... Näiden hinnat nousevat palkkakehityksen mukaan. Tuloista suhteellisesti menee vähemmän kulutustavaroihin kuin työiässä tai alkueläkevuosina. Sen vuoksi on huono juttu, kun palveluja paljon tarvitsevassa vaiheessa eläke onkin laskenut parikymmentä prosenttia alkuperäisestä kuudestakymmenestä prosentista tai enemmänkin. Milläs ostat palveluita? Taitettu indeksi on siis kurja juttu. Omakin eläkkeeni on jo seitsemässä vuodessa vankasti irtaantunut kollegoiden palkkakehityksestä. Kenen matematiikka on sitten oikein? Ovatko Kiljunen ja suuresti arvostamani Ilaskivi oikeassa, kuka heille on laskenut? He eivät ole matemaatikkoja. Mikä eläkelaitosten lobbareilla olisi motiivi pitää vanhuksia kyykyssä? Eläkelaitosten varat ovat kasvaneet mukavasti veroparatiiseissa. Entäs kun se estetään tai eläkelaitokset väkisin pakotetaan kannattelemaan suomalaisia vähätuottoisia tai riskialttiita kohteita? Ehkä se on se syy miksi "eläkelaitosten lobbarit" ovat huolissaan rahojen riittävyydestä, jos taitettu indeksi poistettaisiin.

Käyttäjän pasikayhko kuva
Pasi Käyhkö

Eläkepommi jäi suutariksi jo vuonna 2010.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Nimi pitäisi muuttaa eläkepommista eläkesyöväksi. Eläkeotteessa lukee eläkeikänä 70 vuotta ja eläkemaksut on hilattu sinne 25%:n palkasta. Suomalaisen työn eläkesyöpä on vienyt jo terminaalivaiheeseen.

Käyttäjän ollisaarinen kuva
Olli Saarinen

"Kun työeläkejärjestelmämme luotiin, eläkettä pidettiin jatkopalkkana. Sen piti olla 60 prosenttia eläkkeellejäämispalkasta ja palkkaindeksin perusteella myös seurata tätä."

Olisi hyvä tietää mihin tuo väite perustuu. Onko se niitä tunnettuja työmarkkinoiden välipuheita jotka on unohdettu kirjata sopimuksiin. Sopimuksiakin on sitäpaitsi myöhemmin muutettu. Joka tapauksessa olisi samalla pitänyt varmistaa riittävät eläkemaksut.

On totta, että eläkeindeksi on aluksi seurannut tarkemmin palkkakehitystä. Sen sijaan eläkkeeksi sovittin aluksi kunkin työsuhteen loppupalkka, ei viimeisen työsuhteen loppupalkkaa. Näin yhtä paljon ansainneet mutta erilaisen työhistorian hankkineet eläkeläiset saavat eri suuruista eläkettä vaikka ansiot olisivat identtiset. Vuoden 2005 jälkeen asia on korjattu tulevien eläkkeiden osalta.

Ilaskiven ikäpolvi ei vastannut huutoonsa. Loppupalkasta maksettava 60 prosentin eläke on niin kova lupaus, että se olisi vaatinut huomattavasti korkeammat eläkemaksut. Sekä työnantajat että työntekijäjärjestöt korottivat mieluummin palkkaa (ja samalla eläkepohjaa) kuin eläkemaksuja.

Jos Raimo Ilaskivi olisi eduskunnassa tai pankkiyhdistyksessä vaatinut aikoinaan korkeampia eläkemaksuja, olisi hänellä nyt kanttia valittaa mutta ei sittenkään oikeutta vaatia korkeampia eläkkeitä.

Laskennallisesti on osoitettu, että ennen vuotta 1950 syntyneet ovat saaneet kaksinkertaisen tuoton eläkemaksuilleen verrattuna 1960-luvulla syntyneisiin. Teollisuuspankin entinen johtaja Ilaskivi tietää, mikä ero on pitkillä obligaatioilla, kun toiselle maksetaan 2 prosentin ja toiselle 4 prosentin korko korkoa korolle.

Käyttäjän pasikayhko kuva
Pasi Käyhkö

Olli,

Esitäppä JÄRKEVÄ laskelma väitteellesi ettei nyky eläkevarannot ja niiden tuotot riitä jos indeksileikkuri poistetaan.Sitä ei ole vielä kukaan tehnyt.

Käyttäjän pasikayhko kuva
Pasi Käyhkö Vastaus kommenttiin #30

Järkevä laskelma? Epätosi.

Käyttäjän kiljunen kuva
Kimmo Kiljunen Vastaus kommenttiin #30

Jp Lehto, katsopa mitä tuo ETK:n aikasarja todella kertoo. Ensinnäkin siinä on kyse vain yksityisestä työeläkesektorista ja toiseksi 3,5 %:n rahastojen tuotto-oletuksella. Rahastojen reaalituotto oli 2010-15 4,6 %. Puolenkin prosentin tuotto-oletusero leipoo 50 vuoden päähän satojen miljardien eron rahastojen volyymiin.
Tämäkin ETK:n ennuste kertoo, että palkkaindeksillä rahastojen volyymi on kaksinkertainen nykyiseen nähden vuonna 2050. Taitettu indeksi antaa nelinkertaiset rahastot. Vuonna 2080 rahastot ovat taitetulla indeksillä ETK:n laskelmassa kooltaan 1 520 miljardia euroa ja kun julkinen sektori on mukana niin 2 410 miljardia euroa. Kuinka suuriksi aiot rahastot? Absurdia, eikö totta? Ja tällä pohjalla tehdään Suomessa vakavaa politiikkaa.

Käyttäjän Jari-JukkaAnnala kuva
Jari-Jukka Annala

Eläkeläiset eivät todellakaan ole yhdenvertaisia. Työkyvyttömyyseläkkeelle joutunutta rangaistaan jatketulla taitetulla indeksillä. 30-vuotiaana työkyvyttömyyseläkkeelle joutunut on 30-40 vuoden päästä takuulla sosiaalitoimiston asiakkaana, kun samaan aikaan hänen terveenä pysynyt kollegansa saa täyden eläkkeen. Sairastumisesta siis rangaistaan!

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Juhani Virtanen kirjoittaa: "Työtä tekevien palkankorotukset perustuvat työn tuottavuuden kasvuun. Eläkeläisten tuottavuuden kasvu on tasan 0."

Sivistysvaltioissa työpanoksensa loppuun antaneille varataan jälkikäteen maksettavalla palkalla eli eläkkeellä mahdollisuus jatkaa säällistä elämää joutumatta turvautumaan sosiaalipalveluihin. Nykymenolla köyhimmät eläkeläiset putoavat joukolla leipäkaupoista leipäjonoihin ja sossun luukulle.

Eläkeläiset ovat ajaneet asioitaan harvinaisen kohteliaasti – ja tehottomasti. He ovat enimmäkseen vaienneet ja tyytyneet siihen, mitä pöydältä tippuu.

Tuo eduskunnan eläkekeskustelu oli siitä karmea esimerkki. Yksikään puolue eikä yksikään edustaja nostanut esille vähävaraisten eläkeläisten pahinta epäkohtaa eli taitettua eläkeindeksiä. Se oli jo skandaalimaista.

Käyttäjän LeoPatrikainen kuva
Leo Patrikainen

Vanhusten eläkkeet eivät kata elinkustannuksia taitetun indeksin vuoksi. Se ei ole pääsyy, vaan lisäksi määritelmä 60 % eläkkeiden perusteiksi palkoista.
Vanhusten ongelmia hoidetaan asumistukien ja sossuavustusten avulla.
Niistä hallitukset ovat riidelleet jo vuosikymmeniä.
Riittävän eläketason määrittäminen ei ole ongelma, jolla eläkeläiset tulevat toimeen.
Valtavat 200 miljardin eläkerahastot otettava valtion huostaan ja määriteltävä eläkkeiden alarajat riittäville tasoille ja luotava myös suuruusraja.
Asumistuet ovat silkkaa yhteiskunnan rasitetta ja sossutuet sinänsä.
Yhteiskuntaa on yksinkertaistettava niin, luukulta luukulle politiikka saadaan loppumaan. Valtionvarainministeri sanoisi, tämä on asia numero yksi.

Energiapolitiikka, voi kamala. Asia numero kaksi.

Ja vielä kolme asiaa yhdennumeron alle: Finanssivalvonta, oikeuslaitos ja maatalous. Voi kamala. Asia numero kolme.

Mitä hallitus tekee. Valmistelee sodankäyntiä ennen näkemättömällä vauhdilla voittamatonta armeijaa vastaan. Voi kamala.

Jos nyt kuitenkin, nuo kolme asiaa ensin edes alulle.

Pekka Heliste

Pääsyy eläkkeiden ostovoiman heikkenemiseen ei ole taitettu indeksi vaan kustannusindeksi joka ei vastaa eläkeläisen kulutuskoria

Kustannusindeksi perustuu keskituloisen kulutuskoriin, joka on aivan erilainen kuin eläkeläisen. Keksiuloisella työssäkäyvällä on myös usein lapsia ja tulonsiirtoja

Keksituloisen tulo on n 3300 euroa kuussa, eläkeläisen n 1400 euroa

Eläkeläisellä kulut nousevat kun asuminen ja ruuuan hinta nousevat, keskipalkkaisella sen sijaan kulut laskevat ja kun palkatkin lasekvat niin eläkkeet laskevat

http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2016/01/0...

Kalervo Kyyrönen

Miksi kukaan ei koskaan puhu eläkekatosta määrättysumma kuukkaudessa eläkettä eikä mitään 10 000 tuhansien eläkkeitä.Kyllä nämä hyvintienanneet ovat kerinneet kerryttää sitä omaisuuttaan jo tarpeeksi ettei osaa eläkkeettä tarvitse sijoitella etelänauringon alle

Kalervo Kyyrönen

Siimeskin on siirtynyt punakaulusporvariksi ei laule enää vanhasta virsikirjasta virttä 440. Jos vääryys vallansaapi se huutaa Taivaaseen jne.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset