Raimo Ilaskivi

Uhrin ansiosta lippu liehuu

Tänään, Veteraanipäivänä, monet muistot taas palaavat mieleen. Otsikon olen lainannut lipputankoihin kiinnitettäväksi tarkoitetusta laatasta, jonka teksti on paljon puhutteleva - toivottavasti myös tämän päivän nuorille. "Uhrin ansiosta lippu liehuu".

Isäni oli kolmen sodan, vapaussodan, talvisodan ja jatkosodan veteraani. Kun aamulla vein kukkia hänen haudalleen, tapasin sisareni, joka siellä oli miehensä kanssa samalla asialla. Muistelimme hetken menneitä, tällä kerralla myös mielenkiintoiseen löytöön liittyvää.

Puolustusvoimat avasi pari päivää sitten nettiin kuva-arkiston sotien tapahtumista, 150 000 valokuvasta koostuvan. Selasin sitä monia hakuvaihtoja käyttäen, ja lopulta yksi kuva sieltäkin löytyi, Lunkulaan sijoitetunja sieltä Äänislinnaan siirtyneen  hävittäjälaivueen  esikunnasta, jossa isäni palveli tiedustelu-upseerina. Hänet oli helppo tunnistaa; sama ilme kuin mm. niissä suojeluskuntaupseerin puvussa   - yhdessä lottaäitini kanssa otetuissa - kuvissa, joita kotialbumeihin on liimattu.

Tänään on vietetty veteraanipäivää, moni erilaisin juhlallisuuksin. Kun isäni siirtyi tuonpuoleiseen, elettiin vielä niitä aikoja, joina veteraani oli melkeinpä kirosana.  Miksi  menitte sinne? Ei ollut veteraanihautoja,   joilla nyt kunnioitetaan isänmaan puolesta taistelleita. Yhä edelleen vuosittain maksamme hautapaikkamaksua siitä pienestä isänmaan palasesta, jota hänkin kolmen sodan aikana puolusti ja johon hänet Hietaniemessä on haudattu. Aikanaan emme edes tienneet, että hänelle olisi kuulunut sija Kaartin hautausmaalla, johon veljensä on haudattu; veli, jonka kanssa he yhdessä  lähtivät vapaussotaan kaartin riveissä maata palvellen.

Minä kuulun siihen ikäpolveen, joka juuri ja juuri säästyi kutsusta sotaan. Työvelvollisuus ja mukanaolo Suojeluskunnan poikaosastossa, sotilaspojissa, antoivat kuitenkin kokemusta siitä, mitä kotirintama sotatoimialueella joutui kokemaan. Sen piti kestää, jotta rintama kestäisi. Minun sukupolveni osallistui sitten myös sotakorvausten maksamiseen, maan jälleenrakentamiseen, siirtoväen asuttamiseen. Nykyisen kaltaista sosiaaliturvaa ei ollut, piti tulla toimeen omillaan. Piti suorittaa opinnotkin niin nopeasti kuin mahdollista, että pääsisi leipään kiinni. Mutta näin luotiin pohjaa tämän päivän hyvinvointivaltiolle. Kysymykseksi jää, pitääkö se enää riittävästi huolta veteraaneista ja vanhoista, eläkkeellä olevista senioreistaan.

Kovin moni näkee Suomen nykyisen turvallisuuspolitiikan toisessa valossa kuin ne, jotka muistavat vuoden 1939 tapahtumat. Oli kyllä hyökkäämättömyyssopimus, mutta ei siitä apua ollut. Olivat Kansainliiton, nykyisen YK:n edeltäjän julkilausumat Suomen puolesta, mutta nekin kaikuivat tyhjille korville. Kun nyt puolustusvoimien määrärahoja karsimistaan karsitaan, palaavat mieleen ns. niukkasbudjetitkin ennen talvisotaa. Varustelua laiminlyötiin.

Suomen kansa enemmistö sanoo ei Natolle. Tällä hetkellä se korostaa Pohjoismaista puolustusyhteistyötä ikään kuin armeijaansa supistava Ruotsi, Natomaat Norja ja Tanska tai aseeton Islanti olisivat tiukan paikan tullen todellisina meidänkin rauhamme takeina. Siksi joudumme ikäänkuin pakon sanelemana lukemaan Suomenlinnan muuriin hakattua lauselmaa hieman toisin kuin mihin se on tarkoitettu: Jälkimaailma, seiso tässä lujana omalla pohjalla äläkä luota vieraan apuun.

Mutta entä jos oma voima ei riitä? Euroopan Unioni perustettiin aikanaan Euroopan Hiili- ja Teräsunionin puitteissa rauhan takeeksi. Mitä läheisimmät kaupalliset siteet ovat, sitä enemmän myös poliittiset tavoitteet kytkeytyvät tosiinsa. Vanhat riitapukarit Saksa ja Ranska ovat nyt ratkomassa erimielisyyksiään neuvottelupöydissä, ei juoksuhaudoissa. Kun Suomi kansanäänestyksen pohjalta liittyi EU:n jäseneksi, juuri turvallisuuden haku oli äänestyksessä eräänä keskeisenä motiivina. Tällä hetkellä se onkin eräs maamme kansainvälisen turvaverkon ehkäpä tärkein kivijalka.

Tämänkin lehden blogeissa EU-jäsenyyttämme on  pidetty tapana luopua siitä itsenäisyydestä, joka asein on lunastettu. Aivan erityisesti ja osin syystä on paheksuttu niitä menoja, joita kriisimaitten tukeminen on aiheuttanut. Mutta entäpä jos kaikkea tätä pidetään hintana siitä, että rauhantila Euroopassa on vakiintunut? Entäpä jos vertaamme näitä kustannuksia siihen, mitä yksikin sota olisi rahallisesti maksanut, henkisistä, fyysisistä ja aineellisista tappioista puhumattakaan! Sillä yhtenäinen Eurooppa on joka tapauksessa nykyisellään paljon vahvempi rauhan linnake kuin olisi maa, joka erillisenä pyrkisi oman turvatilansa takaamaan?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

9Suosittele

9 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (12 kommenttia)

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Nykyinen Kokoomus ja veteraanien perintö? Kysymys jota me kaikki voimme pohtia tykönämme!

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala
Tuula Saskia

Kokoomus olisi voinut kunnioittaa veteraaneja jollakin näkyvällä tavalla. Pormestarille kiitos!

Tuula Saskia

Ilaskiven blogista olisi kannattanut lukea myös näkemys EU:sta.

Arto Pesonen

Kiitos Raimo Ilaskivelle hienosta kirjoituksesta.
Veteraanipäivän päätteeksi, pidätelkää kyyneleitänne...

http://www.youtube.com/watch?v=HtW2wRwU-HM&feature...

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Itku tosiaan pääsee tuon biisin vuoksi, mutta liikutusta ei moinen sentimentaalisuus aiheuta.

Käyttäjän JaakkoKorpi-Anttila kuva
Jaakko Korpi-Anttila

Kaikki kunnia veteraaneille.

Mielenkiinnolla seuraan vuodesta toiseen, kuinka veteraanipäivänä ei sanallakaan sivuta sotaleskien ja -orpojen kuormaa. Voisin kuvitella, että heidän kohdallaan 'sota' alkoi, siinä kohtaa kun virallisesti sankarihaudat suljettiin ja aika harvalle jäi jokapäiväisen taakan alla aikaa ja voimaa valittaa tai pohtia kunnolla edes sitä, miten selviän tästä päivästä saati mitä sodassa tapahtuikaan.

Käyttäjän raimoilaskivi kuva
Raimo Ilaskivi

Ihan oikea huomio - sitä hieman vielä täydentäen. Naisten asemaa niin kotirintamalla miesten töissä kuin lääkintä-, ilmavalvonta-, muonitus- jne lottina ei myöskään ole riittävästi julkisuudessa korostettu. Omalla tavallaan mielenkiintoista on myös se, kuinka Ruotsiin viedyistä sotalapsista on tehty elokuvaa, tutkimusta, kirjoitusta, heidän vaikeuksiaan yllättävällä tavalla korostaen. Kotiin varsinkin sotatoimialueille jääneet sotalapset on unohdettu lähes kokonaan. Kuitenkin he joutuivat kokemaan sodan läheltä, pommitukset, ruokapulan jne. Ruotsiin viedyt saivat ongelmiensa vastapainoksi kuitenkin nauttia rauhasta ja yltäkylläisyydestä.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Niinpä niin. Sota oli sen ajan sukupolvien yhteinen asia, jonka klaaraamiseksi tarvittiin joka ikistä. Ei voi olla etulinjaa ilman ammuskuljetuksia ja muonitusta, noin esimerkkinä.

Huonoa tuuria oli syntyä Eurooppaan parikymmentä vuotta ennen maailmansotaa, mutta osansa kullakin.

Merja Heikka

Muusta olen samaa mieltä. EU rauhan tuojana, sitä en ihan ymmärrä. Mielestäni EU uhkaa rauhaa, tai siis tämä "yhteinen" rahapolitiikka. En tosin usko vihan puhkeavan kansojen välille, mutta sisäiset levottomuudet ovat jo tätä päivää.

Merja Heikka

Mie olen ihmetellyt sitä, että miten ihmeessä jälleenrakennus tapahtui niin nopeasti, ja sen ajan menetelmin. Olen syntynyt 13 vuotta sodan päättymisen jälkeen, ja minusta lapsuudessani kaikki olla huristeli jo mallikkaasti Alatornion peräkylilläkin. Oli kunnallinen terveydenhuolto ja isot sairaalat, postiauto, pankkiauto ja linja-auto kulkivat kylillä. Kansakoulu oli rakennettu talkoovomin, ja keskikoulunkin isännät älysivät saada kuntaan. Kurjuudesta ei tietoakaan. Nelostiekin on ollut aina olemassa, mitä muistan. :)

Jos nykyisin elintaso nousisi ja edistys edistyisi samaa vauhtia, niin kohta me matkustelisimme avaruusbusseilla pitkin taivaanrantoja.

Tietysti sota tekee hyvää taloudelle, mutta kumminkin minusta jälleenrakennuskin oli ihme, jos oli Talvisotakin.

Toimituksen poiminnat