Etelässä mellakoidaan - meillä viilipyttyinä!
Viime päivien uutiset eurorintamalta ovat olleet mielenkiintoisia - joskaan ei ensikertaisia. Kreikassa marssitaan, Espanjassa osoitetaan kaduilla mieltä. Säästöohjelmat ovat liian tiukkoja, EU koettaa alistaa näitten maitten kansalaiset ikeen alle, väittävät. Ja niinpä sitten taas, ties´monennenko kerran, protestoidaan.
Mutta hei, onko tässä jokin pahasti vialla? Eikö meidän, maksajien pitäisi pikemminkin olla kaduilla, osoittaa mieltä ja kertoa vastalauseita? Mehän maksumiehiä olemme, etelän maitten yli varojen eläneitten kansalaisten laskujen maksajia! Me olemme kuitenkin olleet hiljaa kuin viilipytyt; purnausta on korkeintaan nähty lehtien palstoilla sekä kuultu olutterassien parlamenteissa.
Etelässä osoitetaan mieltä siksi, että joutuvat tyytymään entistä hieman vähempään, hieman rajatumpaan velalla elämiseen. Nytkin Brysselissä on lievennetty Espanjan säästövaatimusten ehtoja: 3 prosentin budjettialijäämään täytyykin päästä vasta vuotta alkuperäistä suunnitelmaa myöhemmin; velkaantuminen, Huittisten hullun miehen tiellä kulku saa edelleen jatkua. Vyötä ei tarvitsekaan kiristää ihan niin paljon kuin sovittiin. Ja samanaikaisesti piikki on auki myös pankkituen, niitten pääomittamisen osalta. Rahaa siirtyy pohjoisesta etelään - se on ihan varmaa.
Suomalaistenkin tyyneys ja tyytyminen poliittisten korkean tason päättäjiensä toimiin on todella mielenkiintoista, pohjoisesta kansanluonteesta kertovaa. Kun uutisia Brysselistä kerrotaan, uudet tukimiljardit ovat saaneet siunauksensa yhden ministerin kannanoton turvin, eduskunnan suuren valiokunnan antamien valtuuksien puitteissa tosin. Mutta suuri sali ei tilanteesta kovinkaan paljon tiedä saati olisi euron tarkkuudella päättänyt. Tähänastisten lupausten ja maksujen kokonaismäärästäkin esitetään toisistaan jopa suuruusluokaltaan poikkeavia kantoja. Ja kun sitten joskus tulevaisuudessa lopullisia esityksiä käsitellään, ne on hyväksyttävä pilkkuakaan muuttamatta.
Euro on siis suunniteltu pelastettavaksi hinnasta riippumatta. Ja huvittavinta on, että ne, jotka pelastetuiksi tulevat, ovat niitä kovimpia protestoijia. Ei täten olekaan ihme, että täällä kolmen A:n maitten piirissä on vihdoinkin alettu vaatia vertailevia laskelmia siitä, paljonko eurosta irtautuminen maksaisi ja paljonko siinä pysyminen. Kaikki tuskin ovat havainneet, että tässä ovat vastakkain myös korkean tason vaihtoehdot: itsenäisten valtioitten säilymien tai liittovaltioon siirtyminen. Komission puheet solidaarisuuden välttämättömyydestä, eurobondeista, pankkiunionista ja pankkivalvonnasta kertovat selvää kieltä siitä, mikä on komission pyrkimys ja sen vallantavoittelun aste!
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Kannattaako Ilaskivi mellakontia etelän tapaan.
Kenties media tosissaan tykkäisi jos perussuomalainen vetäisi kokoomuksen edustajaa nyrkillä naamaan niin että veri lentäisi, suorassa aamu-TV:n lähetyksessä, kuten Kreikassa tapahtuu.
Minun mielelstäni suomalaisten rauhallinen järkevyys on ihailtavaa. Kenties juuri siitä syystä meillä menee paremmin kuin etelämaalaisilla, vaikka ei hyvin menekkään.
Jos oltaisiin vielä enemmän viilipyttyjä niin voisi mennä vielä paremmin.
Luulis että demariäänestäjä vetää omiaan nyrkillä naamaan. Sen verran iso petos on menossa. Tässä tuorein demarilehti ja siinä taas kerran vakuusasiasta.
http://www.demari.fi/politiikka/uutiset/7014-urpil...
Nyt kun viimeöisen neuvonpidon tulos tiedetään niin luulis demareita äänestänyttä harmittavan. Miten on mahdollista puhua vuodesta toiseen yhtä ja tehdä toista kansan siitä rankaisematta?
Vesa: Arvon vertaus Kreikkaan on oikeastaan mainio, mitä viimeiseen lauseeseesi tulee. PASOK teki samalla kaavalla töitä Kreikan "vaurastumisen" eteen, kuin Suomen S.O.S.dem Suomen "vaurastumisen" eteen.
Kovasti muistuttavat toisiaan nämä kaksi maata ja puoluetta.
Valitettavasti S.O.S.demin tie on yhtenevä PASOKin kanssa ja minä en pidä uusinnoista !
Nähtävästi tää menossa oleva meiniki/petos ei ole vielä kyllin suurta.
Kyse nimittäin onkin 'demokratian' petoksesta, jossa kansalaisia kaikkialla, ei vaan Suomessa, vedetään -median avulla- kölin alta, niin että 'musta on valkoista ja valkoinen on mustaa'. Selväjärkiset tämän kyllä ovat aina huomanneet ja tienneet.
Roman Sholz ? sanoi että 97 % maailman kansoista on täysiä idiootteja.
En tiedä onko prosenttimäärä täysin oikea mutta ei se kauaskaan vippaa
kun katsoo vaikkapa jalkapallon mm.otteluita joissa sadattuhannet katsojat stadionilla ja sadat miljoonat televisoiden ääressä menettää täysin itsehillintänsä kun jokin pelaaja saa sohrattua sen pallon sinne keppien väliseen verkkoon.Minussa se ei herätä kovinkaan kummallisia tunnekuohuja
mutta kun katson sitä mylvivää stadionia ja kaduilla tappelevaa fanilaumaa niin aina palaa mieleeni toveri Sholzin ja hänen edesmenneen maanmiehensä A Hitlerin sanat ja täytyykin ihmetellä sitä että mistä ne 3 prosentin viisaat nauttivat sillä aikaa kun nämä idiootit
riehuvat stadioneilla ja sitten kaduilla ja kapakoissa.Onko meidän talouden hoito myöskin kyseisten idioottien käsissä ? Näyttää olevan tuloksista päätellen ja onhan meillä oma tennarimisteri ja oppositiojohtaja joka kulkee keäkuumallakin villainen kaulaliina kaulassa kun siinä sattuu lukemaan jonkun englantilaisen pölvästilauman nimi jota hän kannattaa vaikka ei itsekkään ymmärrä miksi.Sinun Raimo on turha ihmetellä miksi suomen kansa niin rauhallisesti ottaa etelävaltioiden ryöstöretken tänne pohjolaan.Tämä kansa hukuttaa tunteensa nyt viinaan
sillä järjen on villinnyt eräs savolainen paskanpuhuja johon kaikki hampaattomat mummotkin itsensä samaistavat ja luottavat että eläkkeet tuplaantuu ensi kuussa kunhan ensin saadaan kreikan eläkeläisille kunnialliset korotukset.Siihen aikaan kun sinä ja pj.Rihtniemi touhusitte kokoomuksessa niin äänestin ja luotin teihin mutta nykyinen kokoomus saa minut pahoinvoivaksi kun kuulenkin sanan kokoomus.
Tämä TV-episodi tapahtui KKEn (kommunistien) Kaneliksen ja erään kultainen sarastus puolueen Kasidiariksen välillä. Sarastusta ei voi verrata PSiin !
Tietysti voi olla että retostelet jollain toisella tapahtumalla. Laita linkkejä tai yksilöi paremmin. Muuten uutisointisi liukuu S.O.S.Dem tyypilliseen vääristelyyn.
Kiitos
Linkki tarkoittamaani tapahtumaan:
http://www.youtube.com/watch?v=eVH9LlgLSLU
Mahtaako olla sama jonka näit kympin uutisissa ?
Toivottavasti viikonloppuna Tampereella kuulemani lause "meissä kaikissa suomalaissa asuu pieni Bobrikov"ei pidä paikkaansa.
Arvo Kuusela, oletkos kuullut mitä te kerran päätittekään Forssassa?
Onneksi Ilaskivi ei ole enää Kokoomuksen vallankahvassa. Kannataisi pysyä vaan eläkkeellä ja vaikka kalastella, kun ei tarvitse enää ääniä kalastella.
Joo sais sitten Hannukin kalaa! Kyllähän kissa tuoreen kalan päälle ymmärtää.
Yhteisvaluutasta ja yhteisestä keskuspankista on sovittu jo Maastrichtin sopimuksessa. Se oli jo alkuaan EUjäsenyyden seurauksena tiedossa. Tähän asti ei ole tapahtunut mitään sellaista, mikä ei ollut ennakkoon tiedossa tai ennustettavissa.
Olit itse aktiivisesti ajamassa Suomea EUn jäseneksi. Kaduttaako rehellisesti, mitä tuli tehtyä, vai onko kirjoittelusi vain tekopyhää selittelyä?
"Mutta hei, onko tässä jokin pahasti vialla? Eikö meidän, maksajien pitäisi pikemminkin olla kaduilla, osoittaa mieltä ja kertoa vastalauseita? Mehän maksumiehiä olemme, etelän maitten yli varojen eläneitten kansalaisten laskujen maksajia! "
Väärin, etelän maitten kansalaiset eivät ole vastuussa johtajiensa toilailuista.
Miksiköhän IMF ei ole kansalaisten mukana pelastamassa näitä Espanjan pankkeja ?
Kun lueskelee talouselämän eri julkaisuja, ei tarvitse jäsenkirjaa ymmärtääkseen, että vallastahan EU:ssa taistellaan ja Suomi taitaa yhä uskoaa "solidaarisuuteen". Esim:
http://www.talouselama.fi/uutiset/liveblogi+euron+...
Mielestäni Ilaskiven blogi on selkeä, hyvin argumentoitu ja tosiasioihin pohjautuva. Turha ideologinen haahuilu, arvovaltaan vetoaminen tai salaiseksi julistaminen eivät tiukkaankaan kritiikkiin kuulu. Kiitos blogistille!
Suokaa anteeksi, mutta joskus on tullut mieleen sekin, että voisipa presidentti hajottaa eduskunnan uusien vaalien pitämiseksi. Jos maamme edustajat jatkavat tähän tyyliin vielä kolme vuotta EU:ssa, tulos voi olla laiha.
"Se kansa kaikki kärsinyt ja onnehensa tyytynyt..." ei oikein toimi EU:ssa, kun isot pojat laittavat ns. ison vaihteen päälle:)
Saari: "voisipa presidentti hajottaa eduskunnan uusien vaalien pitämiseksi"
Tuo jos mikä olisi tarpeen ja heti.
Raimo elät maassa jossa on maailman tyhmin kansa.
Oletko, Maria, ihan vakavissasi? Äänestäjät eivät siis ole vastuussa äänestämispäätöksestään?
Mihin sitä "temokratiaa" sitten tarvitaan? Antaa eliitin tapella keskenään, ja vahvin voittaa - vähän niin kuin Afrikassa(???).
Ana: olin paikan päällä katsomassa sitä hirveätä rahanmenoa kun autiomaihin rakennettiin upeita autoteitä, asuntoalueita ilman vettä.
Millä rahalla? EU-tuilla, pankkien 1-3 prosentin koroilla jne.
Kansa on iso osasyyllinen kuten tapahtui Suomessa 90-luvun alkuvuosina.
"johtajat" olivat samanlaisia kuin Suomessa "silloin".
Missä olit? Tämä on siis asiallinen täsmäkysymys: missä Euroopan maassa rakennettiin teitä ja vedettömiä asuntoalueita autiomaihin?
Rahan jakaminen jo 1990-luvulla nykyisille eurokriisimaille on totta.
Sen kertoo myös Suomen EU-liittymislaki kohdassa Aluepolitiikka, sivuilla 49-52.
Rahaa annettiin siksi, että ko maat täyttävät euron kriteerit.
Samojen kriteerien täyttämiseksi nillä on nyt apuna Jutan ja Jyrkin EVVR ja EVM.
Kotisivullani on skannaukset Suomen liittymislain Aluepolitiikka-kohdasta.
Ks. http://koti.mbnet.fi/jorjaa/kuntauudistus.php
Tässä on yksi esimerkki:
Iltasanomat 11.7.2012 06.06:
"Tästä piti tulla Espanjan vaurauden symboli - 1,1 miljardin euron aavelentokenttä seisoo tyhjillään"
Uutisen linkki:
http://www.iltasanomat.fi/matkat/art-1288483026583...
Uutisen video:
http://www.youtube.com/watch?v=m9uMcLtcns8&feature...
Etelän-maiden kansalaiset eivät ole oikein ikinä vastuussa mistään.
Sehän se ongelma on.
Ana kyllä ovat vastuussa ainakin osittain.
Demokratiassa on ain vaikeampaa purkaa jotain etuja kuin mynötää niitä lisää Joten kyllä kansa on vastuussa siinä mielessä että on äänestänyt sellaisia päätäjiä jotka eivät ole tehneet oikeita päätöksiä ennen kuin on ne tehtävä pakon edessä kriisi tilanteeessa.
Kiitoksia kaikille kommenttini huomioimisesta. Ovatko vanhainkodeissa olevat vanhukset vastuussa siitä, että Suomessa vanhustenhoito on nykyisessä tilanteessa tai omaishoitajat siitä, että heidän tukensa on niin pieni? Moni täällä on sitä mieltä, että ovat koska ovat äänestäneet kuten on äänestetty. Vaikka äänestäisi "oikein" ainahan ei mene kuten halusi. Esimerkiksi, kuinka moni äänesti eduskuntavaaleissa perussuomalaisia, koska heillä oli tosi hyvä sosiaalinen vaaliohjelma? Arvan, että moni, mutta ovatko he nyt vastuussa nykyisen hallituksen tekemisistä?
Ilaskivi syyttää myös niitä, jotka eniten maksavat eurokriisin seurauksista: siis vaikkapa kreikkalaiset ja espanjalaiset nuoret, joiden tulevaisuus on nyt hyvin synkkä. On erikoista, että ihmisten, joiden pitäisi olla huolissaan myös heikompiosaisten kohtaloista, keskittyvät syyttelemään heitä. Keskitetään huomio niihin, jotka tekevät päätöksiä.
Kyllä se on Kataisen vihersosiaalipunakokkeli -hallitus joka on päättänyt upottaa Suomen samaan suohon Etelän-Vetelien kanssa ja nytkö asiaa valkenee Ilaskivellekin?
Ensinnäkin kannattaa muistaa, että nämä "tuet" aloitettiin Vanhasen hallituksen aikaan 2010, Kataisen ollessa VM.
Toiseksi kannattaa muistaa, että nykyinen, tuhoisa, talouspolitiikka aloitettiin Mauno Koiviston valtaannousun jälkeen, Sorsan viimeisen hallituksen toimesta. Politiikka on ollut johdonmukaista, ja sitä on jatkettu hallituksen kokoonpanosta riippumatta. Tilanne on huonontunut tasaisesti. Vain VMn virkamiehistö on ollut suunnilleen sama koko ajan. Kuka siis johtaa Suomea? "Kunnia" niille, joille se kuuluu.
"Raimo Ilaskivi
Me olemme kuitenkin olleet hiljaa kuin viilipytyt; purnausta on korkeintaan nähty lehtien palstoilla sekä kuultu olutterassien parlamenteissa."
Onko tässä verhottu toive, että suomalaistenkin pitäisi ottaa anarkistisemmat otteet käyttöön.
Valtion virastojen ikkunoiden kivittäminen oli hyvä paikka aloittaa.
Joltain kadun pätkältä kaikki pysäköidyt autot tuleen nääs, olisia kanssa hyvä.
Kauppojen ryöstelyä.
Noin yleisesti ottaen kaikenlaista vahinkoa....
Noo', odotetaan. Eiköhän aika tule vielä...
Hyvä Yaller, porvarihan on roisto. Ainakin nykyisten esimerkkien valossa. Sitä paitsi porvari on nykyisin myös eräänlainen sosialisti. Voitot yksityistetään, tappiot sosialisoidaan.
Älä viitsi teeskennellä tyhmää.
Sinä pystyt parempaankin.
Mutta ethän tietenkään voi myöntää, että Ilaskivi on pohtinut oikeaa asiaa.
Suunnattu Tyrylle.
Markku Tyry, muistahan Forssan kokouksen päätöksenne.
Älkää huolestuko: se meni perille, useimmille, uskon.
Olen itsekin ihmetellyt kansalaisten hiljaisuutta.Tosin US:n puheenvuoro on poikkeus, mutta sitä ei oteta vakavasti, koska hyvät analyysit usein katoavat hauskojen seksi-, viina- ja homokommenttien joukkoon.
Allekirjoitan kommenttinne ihmettelyt täysin.
Mutta meidän on pakko suunnata katseemme hallitukseen. Ja eduskuntaan.
Alan asiantuntijat varoittelevat, mutta Katainen ja Urpilainen toimivat kuin yksinvaltiaat.
Onko eduskunta antanut heille nuo valtuudet suomalaisten kustannuksella?
Te, Raimo Ilaskivi, tunnette eduskunnan toimintaa paremmin kuin me.
Onko siis eduskunta eli suomalaiset antanut näille kahdelle auktorisoinnin eli oikeuden päättää näistä miljoonista ja miljardeista?
Ymmärtääkö eduskunta, mitä se päättää?
Voisitteko kertoa?
PS. On vahinko, jos ihmiset eivät ymmärtäneet ansiokkaan bloginne ironista sisältöä.
Kuuntelin Kataista livenä 2.7. (UPIn jälkilöylyt eduskunnassa). Sekä Katainen että suuren valiokunnan puheenjohtaja Kumpula-Natri (sd) kehuivat moneen kertaan kuinka hyvin hallituksen ja suuren valiokunnan yhteistyö sujuu. Korostivat sitä että perustuslain mukaisesti nimenomaan suuri valiokunta päättää eduskunnan kannan EU-asioissa. Kehuivat myös että tällainen parlamentarismi toimii Suomessa parhaiten koko Euroopassa. Jotenkin se tuntui kornilta: muutaman hengen porukka tosiasiassa suunnittelee ja päättää EU-asiat, siis jopa eduskunnan virallisen kannan, puhumattakaan kansalaisista.
Juha Sipilän ja muidenkin ehdotelmat (myös Cameron Britanniassa) kansanäänestyksistä (olkoot puoluetaktiikkaa tai ei) kuulostavat kiinnostavilta. Britannian EU-keskustelua alkaa seurata aina vaan kiinnostuneempana. Tervettä järkeä kenties.
Kurjuus ei mene tasan. Eniten menettävät konkurssin tehneet ja työttömiksi joutuneet.
Pitäisikö etelässä ottaa kaikki tyynesti vastaan? Ei tietenkään.
Eivät ne siellä meitä vastaan mieltään osoita, vaan pankkiireita ja omia johtajiaan.
Kukaan ei todellisuudessa tiedä mitä pitäisi tehdä.
Eri tahot marssittavat esiin "asiantuntijoita" jakelemaan lausuntojaan, yleensä vastakkaisia toisilleen.
Tavallinen kansa ei voi mitenkään tietää mitä pitäisi tehdä.
Rahat palautuvat pohjoiseurooppalaisiin pankkeihin. Pelastamme suurpankkeja. Näin suomalainen velalla ostettu unelma, ylihintainen omakotitalo ei vaarannu. Täällä ihmiset ovat velkaantuneita eikä kaduille lähdetä ennenkuin ulosottomies kantaa tavarat sinne.
Mistä Sinä tämän tulkinnan kehitit?
Taidat nyt puhua ihan muusta asiasta kuin pankeista.
Mitkä rahat palautuvat pohjoiseurooppalaisiin pankkeihin?
Kommenttisi ei avaudu .
Eli mitä voimme tästä päätellä. Kansa ei mitään muutosta halua. Tyytyväisiä ilmeisesti ovat. Tekojahan täytyy katsoa eikä mitään mussutuksia. Turha valittaa, kun on jo housussa..
Maria Rajakari tuoreena poliitikkona, joka ei ole edes kunnanvaltuustossa tässä sitten kantaakin kaikkien syntitaakan..ai niin kun ja jos KD sitten tekee jotain hyvää, minuahan ei lasketa mukaan..
Siitä on aikaa jo, kun esimerkiksi Hakaniemen tori oli täynnä mielenosoittajia. Viimeisin suurin mielenosoitus oli Esko Ahon hallitusta vastaan edellisen laman aikana. Olin eduskuntatalon edessä mielenosoituksessa, joka koski Suomen velkavastuita. Oli yllättävän vähän väkeä. Siellä toiset ihmettelivät, miksi ihmiset eivät vaivaudu osoittamaan mieltä, silloin kun asioita voidaan muuttaa. Tässä on kyse eräänlaisesta harhasta, ihmisillä menee hyvin, eikä kenenkään arkielämään isomman mittakaavan ongelmat näy vielä. Sitten kun ongelmat alkavat näkymään ja kolahtavat laajemmin keskiluokkaan, niin eduskuntatalon edusta täyttyy ihmisistä. Silloin Suomella on aivan ylimitoitetut velkavastuut. Siinä vaiheessa taitaa useampi Euroopan unionin jäsenvaltio todeta, etteivät maksa velkoja vaan leikkaavat niitä yksipuolisesti.
Niinpä, uusi sota vaan Suomeen, niin palautuisivat kristillisetkin arvot kohdilleen, kummasti panee ihmisen nöyräksi, kun asiat eivät enää olekaan niin hyvin. Tosin ne, jotka olisivat katsoneet asioita kauaskantoisesti ja halunneet välttää pahan, joutuvat siitä kärsimään..
Hyi helkkari tuollaista puhetta.. Mene itse sotimaan jonnekkin,jotta palautat kristilliset arvot mieleesi.
"Niinpä, uusi sota vaan Suomeen, niin palautuisivat kristillisetkin arvot kohdilleen, kummasti panee ihmisen nöyräksi, kun asiat eivät enää olekaan niin hyvin."
Anteeksi kuinka?!
"ne, jotka olisivat katsoneet asioita kauaskantoisesti ja halunneet välttää pahan, joutuvat siitä kärsimään"
Kuten sinä?
Minkälaista sotaa Rajakari ajatteli: sisällis-, pyhää-, talvi-, etnistä-, maailmansotaa vai jotain muuta mukavan iloista ja vekkulia? Mikä olisi Rajakarille sopiva uhrilukumäärä; 64 miljoonaa? Millainen ihminen päästää suustaan tuollaisen kommentin? Ihminen, joka kutsuu itseään kristityksi, luulisi omistavansa koko elämänsä rauhalle ja siihen pyrkimiseen. Rajakari toivoo sotaa?! Vain ja ainoastaan siksi, että oppisimme NÖYRYYTTÄ? OIKEASTI: WTF??????!!!!!!!!!!
En muista, miten Raimo Ilaskivi aikoinaan suhtautui niihin, jotka ehdottivat että Suomi olisi jäänyt muiden pohjoismaiden tavoin euron ulkopuolelle katsomaan, tuleeko tästä harjoituksesta mitään. Kokoomuksen virallinen linja oli aika nuiva tällaista ajattelua kohtaan. Nyt tiedämme, miten olisi kannattanut tehdä.
Raimo Ilaskivikin on varmaan samaa mieltä siitä, että se talous- ja rahapolitiikka, jolla nostimme 90-luvulla itsemme ylös talouskriisistä, olisi epäilemättä toiminut myös uuden vuosituhannen puolella? Tuolla lounaisessa rajanaapurissa kelluvaan valuuttaan perustuva rahapolitiikka ainakin pelitää hyvin edelleen. Ja taisi siitä olla apua myös finanssikriisistä ja sitä seuranneesta lamasta toipumisessa.
Rotujen erilainen luonne on tabu; siitä ei saa puhua, eikä sitä saa tutkia, vaikka kaikille on täysin selvää, että se on fakta.
Koirarotujen luonne tiedetään ja hyväksytään, mutta ihmiset yritetään tunkea samaan muottiin, maksoi mitä maksoi.
Että kreikkalaiset ja espanjalaiset ovat sitten erilaisia koiria kuin suomalaiset ja hollantilaiset, vai?
Täällä näistä vakuuksista
http://www.taloussanomat.fi/sivu.php?page_id=1
Ainakin SDP:n kannattajien olis syytä rientää mielenosoitukseen. Heitä on raskaasti petetty omien toimesta viimeisen vuoden ajan. Muuthan sen jo tiesivätkin.
"Espanjan valtiovarainministerin mukaan vakuussopu Suomen kanssa syntyy pian. Hänen mukaansa vakuudet kattavat vain "pienen prosenttiosuuden" Suomen lainatakauksista."
Hyvä Raimo!
Kokoomuslaistenkin on jo aika tuoda kissa pöydälle. EU'n Ranska/Italia/Espanja klikki juhli Pyrrhoksen voittoa viime viikolla, ei tuollaista mustamaalausoperaatiota voi enää pohjoisen euroopan veronmaksajat katsoa.
Samaten pyrkimys liittovaltioon on tuhoon tuomittu ajatus jos EU'lla on avuntarvitsijat vallassa ja maksajat orjinaan. Kansanäänestys yhdessäkään AAA maassa ei menisi läpi.
Ilaskivi puhuu asiaa. Talousmies on talousmies vaikka vuosia on mittarissa. Kumpa Katainen kuulisi ja ottaisi onkeensa!
Hiekka tiimalasissa valuu kaiken aikaa.
Niin juuri.
Eikö nykyjohto välitä mistään?
Jos peruskokoomuslaiset, kuten Ilaskivi kummastelevat, puolueen johdon tulisi reagoida.
Miksi kansalaiset eivät kysy päätösten perusteita?
Miljardeja heitellään sinne ja tänne.
Kenen luvalla?
Eurooppa on kuiviin imetty Ruhrin alue, missä osakepapereita keskenään siirrellkään.
Suomen tulevaisuus on nähdä, että osaamistamme tarvitaan ryssänmaalla, kaukoidässä ja Etelä-Amerikassa.
Tulevaisuutemme toki vaatii, että nykyinen hallitus ei vähennä opetukseen kohdistettuja varoja millään alueella.
Kaikella kunnioituksella, Kokoomusta ja muita hallituspuolueita äänestäneiden on turha enää mussuttaa. :) Puhua toista, ja tehdä (äänestää) toista, ei sellainen ole rehellistä toimintaa.
Puuttuu vain kommentti siitä, mikä on suomalaisten passiivisuuden syy: kaljakuppiloissa typerät metsäläiset notkuvat. No, tiedän kyllä, ettei Ilaskivi asjattelisi näin matalasti suomalaisista, vaikka sieltä Helsingistä taitaakin olla ;). Vain äänestämisellä voi vaikuttaa, niin kauan kuin vielä voi. Kaikki muu on turhuuksien turhuutta, ja osuu vain omaan nilkkaan.
Minua surettaa eniten tämän kaiken lopputulema, itsenäisyytemme menetys. Mitä se sitten tuo tullessaan. En pidä seuraa edes kovin hyvänä. Eteläisissä osavaltioioissa ei osata elää ihmisiksi, vaan eletään kuin siat vatukoissa.
PS. Raimo Ilaskivi on kumminkin ihan OK.
---------------------------------------
Miksi valitsitte yksimielisesti ja ilman vastaehdokkaita Kataisen puolueenne johtoon. Kataisen, joka on vihkiytynyt "vastuunkantoon", tukemaan Euroopan pankkeja viimeiseen tappiin asti "hyvinvointivaltion pelastamiseksi", ja liittovaltion aikaansaamiseksi. En ole katkera, mutta kuitenkin...
Viime eduskuntavaalit olivat viimeisen vaikuttamisen paikka. Itse olen jo sopeutunut ajatukseen, liittovaltioon. On viisasta sopeutua asioihin, joihin ei voi vaikuttaa. Mitäpä se minua haittaisi varsinaisesti, liittovaltio. Säälittäähän se kumminkin.
---------------------------
Minua nolottaakin kirjoittaa näin, koska olen lukenut ylipormestari Ilaskiven blogeja kauan, vaikka en ole kommentoinut, ja tiedän että hän on viisas mies. Ei rajoittunut.
Olen vähän vihainen.
Jos nyt sanon vielä senkin, että Katainen ei minusta ole ihan *****, ja Urpilainen ei mielestäni ole kovin ******, eikä varsinkaan tajua peruskoulunopettajana edes talouden alkeita. En itsekään juuri tajua taloudesta, vaikka olen olevinaan hallintotieteiden maisteri ja siinä sivussa saanut kauppatieteiden kandinkin opintoviikot lopputyötä vaille. Ja olen kyläkaippiaan tyttärenä vielä aina ollut hieman taloudesta kiinnostunut, ja ikääkin on. Tiedostan siis sen, että aihepiiri on sellainen, että siijen ei kriittisenä aikana peruskoulunopettajan kyvyillä tunkeuduita pintaa syvemmälle.
Ihmetyttää tämä kaikki pöljyys. Ja ottaa päähän, että yleensä avasin netin.
----------------------
Ja kaipa ne on oikeassa, ettei isänmaalla ole mitään merkitytä, se on vain yksi artikkeli muiden joukossa. Sitä on Hitleristä seuraava, jos jotain mutisee.
JA täysin väärä henkilö tälle purkautumiselleni, vivistymätöntä ja pölhöpopulistista (en osaa enää muodostaa lauseitakaan kunnolla, mutta viesti varmaan selvä, se tärkeintä). Ilmeisen turvallinen kohde kumminkin, vähän niinkuin isälleen mököttäisi. Miksi, oi miksi!
Kirjoitin facebookin kautta, joten en saa tätä pois.
Kiitos! Tuli ihan lämmin ailahdus, ja samalla säkähdys, kun huomasin, että sinivärillä on vastattu.
Pitää puolustautua minunkin. Emmehän me päättäneet EU-äänestyksessä kuin vapaista rajoista itsenäisten valtioiden välille, en mie ainakaan. Vapaista rajoista taas täällä Tornion puolessa on vain hyvää sanottavana. :) Äänestin itsekin EU:n puolesta, kyllä juu. Ja lännen kyytiin lähteminen ei tuntunut huonolta ajatukselta siksikään, kun itäinen naapuri on ollut mitä on ollut.
Jokin petos tässä kumminkin on käynnissä. Miten ihmeessä me olisimme liittovaltiossa laillisesti, jos äänestimme vain itsenäisten kansakuntien vapaasta liikkuvuudesta. Siksi olen vihainen. Ja tietysti siksikin, että en usko Välimeren kansojen kulttuurin muuttuvan direktiiveillä ja valvonnalla yhtään miksikään. Suomalaiset joutuvat ikuisiksi maksumiehiksi, siis he jotka yleensä joutuvat. Tai siihen asti kunnes liittovaltio hajoaa. Ei siitä mitään tule, mahdoton yhtälö. Sen sanoo jo maalaisjärkikin.
En mie teitä mitenkään syytä tai pidä edes osallisena asiaan. Jotenkin vain vaistokin sanoo sen.
Olen melko varma siitä, että jos kansanäänestys olisi pidetty siihen EMU:uun liittymisestä, niin ihmiset olisivat tajunneet sen, että ei erilaisten kansakuntien kannata perustaa yhteistä kukkaroa ja hallitusta.
Miekin olisin ehkä sen tajunnut kumminkin. Ja meidän peräpohjolan tosijunttimme aivan varmasti olisivat. Äitinikin äänesti jo EU:ta vastaan. Ja kun päätös EU:sta tuli hän kommentoi sitä: "kohta niitä alkaa tännekin tulla ulkomaalaisia". Se oli meistä tosi huvittavasti kommentoitu. Isänikin sanoi, että kyllähän meillekin vinttikamareihin mahtuu asumaan monta. Nykyisin ei enää naurata sekään. Olisi pitänyt siinäkin asiassa äitiä uskoa. Tosi syvissä vesissä asuu kansakunnan viisaus.
Kiitos tästä säikhäyksestä, ja hyviä vointeja. Kaunista kesää kaikesta huolimatta. Eihän meillä kumminkaan sota ole, ja vielä on mahdollisuus muutokseenkin. Kunhan tutkisivat nyt sen, kumpi vaihtoehto tuottaisi vähemmän vahinkoa suomalaisille: ero eurosta vai liittovaltio. Liittovaltioon meno on kyllä sellainen tie, että sitä ei voi arvioida, luulen mie. Minusta kyllä tuntuu, että jonkinmoinen tutkimus tulee, mutta vain siitä, mitä ero eurosta maksaisi. Toista tietä ei kukaan voi laskea, koska sen hintana on vapauden ja demokratian menetys. Ihmettelen, miten järkevät ihmiset voivat kannattaa eri kansakunnista koostuvaa liittovaltiota. Se on jokin ideologinen höttö, ei mitään realismia siinä ole. Se synnyttäisi vain kansallismielistä terrorismia, ja siitä johtuvaa ihmisten kyttäystä. Kohta me vihaamme poliiseja ja euroarmeijaa. No, nyt meni taas...pölhöpopulismiin. Mutta kun ajatus kulkee siihen suuntaan, minkäs mahdat.
Oli tarjoitus sanoa vain, että kiitos.
Minulle, kuten ilmeisesti teillekin, kyse oli lähinnä turvallisuuspolitiikasta.
Kuinka paljon meitä sopii kepittää nyt?
Hyvä Merja,
hän , jos kuka. Ilaskivi kenties kommentoikin.
Ainakin pyydän.
Miksi järjen ääntä kuulee vaan vanhemmilta ja toisaalta nuoremmilta kokoomuskannattajilta. Pölhöidealismiko vienyt yhden sukupolven.
Olen monissa yhteyksissä ilmaissut, että suomen kansan pitäisi lähteä marssille (olen valmis), mutta kuten aloittaja ilmaisee - meillä ollaan viilipyttyinä. Vaihtelevalla mielenkiinnolla olen Raimo Ilaskiven blogeja lukenut - joskus vastannutkin, niin olen pitänyt lukemastani.
Mun mielestäni voisivat hänen mieliset vanhemmat herrat "lyödä viisaat" päät yhteen ja saada jonkinlaista järjestystä suomen nykymenosta - kun uskon, että ei suomen nykymyyminen/rahanjakaminen ole suomen edunmukaista.
Vaikka jotkut sanovat, että vanhemmat politiikot ovat jo menneen talven "jääriä", niin uskon "boveria" löytyy moneen asiaan?
He ovat myös useimmat niin isänmaallisia, että surren katsovat nykymenoa ja miettivät, että tämänkö takia on kädet vereen kastettu - antaa kansakunta seuraavan hallintaan ja hyvinvointi tuhota?
Niin, suomalaisilla on asiat "liian" hyvin, mitä se sitten tarkoittaakaan laajemmin tarkasteltuna.
Varakkailla/rikkailla ei ole mitään hätää, kun heillä on omat kanavansa, miten asiansa järjestää - ja ovat varmaan jo järjestäneet.
Köyhät/vähävaraiset, ei heilläkään elämä suuremmin muutu - kun vähään ovat tottuneet, eipä siinä uudet mullistukset suuremmin tilannetta muuta. Tämä porukka on useimmiten myös marssille lähdössä.
Suomen "suurin" veronmaksajapolvi - keskiluokka, uinuu ruususen unta, että ei tässä ole mitään hätää? Nyt ollaan EU:n ytimessä - kansainvälisessä pyörityksessä, niin mitäpä niistä marssiajatuksistakaan - kun työpaikka vielä on ja palkka juoksee.
Populistit puhuu hauskoja ;). Naapurin vähän köyhempi kaveri kehoitti kunnolla perehtymään näihin velka-asiohin, mitä suomessa harjoitetaan ja ryhtiliikettä ottamaan.
Vaan mitäpä tekee se vähän varakkaampi, naureskellen heilauttaa kättään ja sanoo lähtevänsä viikonloppu tankkaukseen, kun mökille on porukkaa taas tulossa vähän "pörräämään".
Että kyllä kovin täytyy tapahtua, että "kaikki" suomen kansalaisten kerrokset saadaan marssille lähtemään?
Kyllä sitä vielä täälläkin säpistään, niin että räkä ja senkka lentää.
Mutta vasta kun joku katkaisee televisiosta pari sarjaa.
Sitten on unimuumien enää kyllä turha varautua tai kuvitella toimivansa systemaattisesti.Se aika meni jo. Unimuumit on tässä se hiljainen enemmistö.
Suursmurffit taas toivottavasti nostellaan 'kiltisti' alas korkeuksistaan, kun SE sirkus saapuu.
Hyvää kesän jatkoa. Jossain palaa - nuoleeko jo savunkiehä maamme ilmaa?
Äläs ny Severi. Jospa nuo osaisivat vielä peruuttaa.
Suomalaisilla on nuoripari neuvottelemassa ja italialaisilla sun muilla on kovaksi keitetyt vanhat liipparit.
Mutta jospa nuorikin oppisi. Ja suomalaiset eivät halua liittovaltiota. Ja mikäli Katainen ja Urpilainen aikovat jatkossakin asua Suomen kamaralla, olisi aihetta laittaa peruutusvaihde päälle ja vähän äkkiä. Ei ole vara henkilökohtaiseen ylpeyteen silloin kun on kovemmat panokset piipussa.
Itsenäisyyttä ja vapaan maan perustuslakia ei saa uhrata, muuten tulee tupenrapinat. Muuten miekin alan poltella autonrenkaita.
Ja kun mie alan, siinä jää arhinmäkeläisetkin toiseksi! Kunhan varoitin näin ylipormestarin palstalla.
Merja Heikka:
>>Itsenäisyyttä ja vapaan maan perustuslakia ei saa uhrata, muuten tulee tupenrapinat. Muuten miekin alan poltella autonrenkaita.<<
Suomen perustuslain EU-sopeutus tehtiin Mauno Koiviston määräyksistä jo 17.1.1992, joulukuussa 1993 ja joulukuussa 1994.
Jäsenyysneuvottelujen aikaan oikeusministerinä ollut Hannele Pokka kertoo kirjassa Porvarihallitus, kuinka Koivisto pyysi Linnaan puhutellakseen häntä. Hän nimittäin oli iltakoulun kokouksen esityslistaan 27.2.1992 nimennyt esityksen perustuslakikomitean perustamiseksi.
Koivisto oli sanonut Pokalle: Onpa meillä nyt niin reipas oikeusministeri!
Pokka palasi Linnasta helpottuneena, ettei Koivisto pahasti sanonutkaan. Mutta myöhemmin tajusi, ettei vast'edes pidä lähteä tällaisiin toimiin Koiviston tietämättä.
Mutta Koivistolla olikin jo ollut valmiit suunnitelmat perustuslain EU-mukauttamiseksi.
Olen koonnut ilmeisesti Suomen kattavimman Suomen perustuslain EU-mukauttamisen historian ProMerit.netin blogiini:
http://keskustelu.promerit.net/index.php/topic,152...
Kannattaa lukea ja ihmetellä.
Tutkimustani perustuslakiin tehdyistä muutoksista on vaikeuttanut se, ettei ennen jäsenyyttä olevia Suomen lakeja ole löytynyt kuin kirpputorilöytöinä.
Sopeuttaminen oli kyllä tiedossa. Kaksi sitaattia:
1.
Ilta-Sanomat Tiistaina 19. Joulukuuta 1989:
”Suomen kujanjuoksu Eurooppaan alkaa
Nyt neuvotellaan eduskunnan päätösvallan rajoittamisesta
Bryssel (IS)
Ulkoministeri Pertti Paasio (sd) ja ulkomaankauppaministeri Pertti Salolainen (kok) ilmoittavat tänään Suomen halusta luopua osasta kansallista päätösvaltaa.
Suomi haluaa 17 muun Länsi-Euroopan maan kanssa sopimuksen, joka samankaltaistaa maiden hallintoa ja taloutta.
Yhdenmukaistamissopimus allekirjoitetaan jo vuoden päästä.
- Kyseessä on Suomen itsenäisyyden ajan merkittävimmistä sopimuksista, toteaa Salolainen.”
2.
Nykypäivä 1.11.1991, sivu 4:
VALTIOSÄÄNTÖ
”Salolaisen mukaan Suomen valtiosääntö on museotavaraa.
Suomi on Euroopan valtiosääntömuseo, Salolainen laukoi. Hän painotti, että Suomessa on saatettava eurokuntoon talouden ohella myös parlamentarismi, valtiojärjestelmä ja työmarkkinajärjestelmä.”
--
Salolainen ja Paasio eivät huseeranneet omin päin ulkopolitiikkaan liittyvissä asioissa. Heidän toimillaan oli Mauno Koiviston siunaus tai jopa määräys.
Pertti Salolaista pidän demaridesanttina, joka soluttautui Kokoomuksen puheenjohtajaksi.
Jorma Jaakkola, tuo tuntuu minusta surulliselta, että presidentti Koivisto oli se alkuunpanija. Olen kyllä tiennyt, että hänen aikanaan Suomi liittyi EU:hun. On vaikea myöntää, että "kierot" kepulaiset ovatkin puolustaneet muita pontevammin perustuslakia (tosin olen aina Pokkaa jotenkin arvostanut), kumminkin ja minun ihalemani Koivisto ei olekaan arvostanut Ståhlbergin perintöä. Noin siinä käy, kun annetaan pirulle pikkusormi ja ajatellaan, että kaikki keinot ovat soveliaita, jos OMASTA mielestään on oikeilla teillä. Varmaan Koivisto ajatteli niin. Jospa hän oli kyllästynyt siihen devalvaatio-ralliin.
Perustuslakien yli on kävelty. Eikö niissä säädetä, ettei niitä presidentin päätöksillä mulkkailla, eikä normaalienemmistöillä. Se, että olemmekin ykskaks liittovaltiossa, jossain on tapahtunut jotain maanpetoksellista. Mutta onko asia niin, että jos tarpeeksi korkea instanssi maanpetoksen tekee, vain arvostelijat joutuvat tyrmään.
Ahaa, MIE siis olenkin syyllinen, kun äänestin Koivistoa. Ei tämä mikään vitsi ole.
MieKIN siis olen syyllinen. Jepjep.
Merja Heikka!
Kirjoitit:
"..., tuo tuntuu minusta surulliselta, että presidentti Koivisto oli se alkuunpanija.
... Jospa hän oli kyllästynyt siihen devalvaatio-ralliin.
MieKIN siis olen syyllinen. Jepjep."
Merja!
Et ole syyllinen.
Onhan se surullista, kun kansa tajuaa tulleensa petetyksi. Mutta media oli se, joka teki Koivistosta presidentin, siis loi kansalaisille tiettyä mielikuvaa.
Jo kesäkuussa 1966 Suomen Kuvalehti kertoi, että Koivistosta tulee presidentti.
Kotisivullani oleva Koiviston CV kannattaa lukea. Koiviston toiminta yhteiskunnan muuttamiseksi oli systemaattista jo 1950-luvulta lähtien.
Koivisto meni keittiön kautta Suomen Pankkiin ja valtiovarainministeriöön.
Koivisto toimi taustalla näkymättömällä kädellä ohjaten ja harjoittaen tarkoitushakuista väärää politiikkaa.
Suuret devalvaatiot olivat nimenomaan Koiviston toiminnan ansiota.
Ståhlbergiläisen perustuslain määrävähemmistösäädösten purku oli sosiaalidemokraattien haaveena itsenäistymisen alusta lähtien. Demarit halusivat vallankumouksen ovelasti kynällä, kun kommunistit halusivat suorempia keinoja.
Lue A-neloselle tekemäni tiivistelmä US-blogistani
http://jormaajaakkola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/110...
Koiviston CV:
http://koti.mbnet.fi/jorjaa/Koiviston_cv.php
Jorma Jaakkola, tuo oli uusi tieto minulle, että sosialidemokraattien tavoitteena on aina ollut määräenemmistösäädösten purkaminen. Voihan herran pieksut!
Luen nuo linkkinne, kunhan nukun yön yli ensin. Tässäkin tiedossa on kyllä sulattelemista.
Internationalismihan se aina on tietysti ollut sosialistien tavoitteena, vaikka ei niinkään kansan parissa vaan poliittisilla filosofeilla.
Ihan kiinnostavaa, että nyt jotkut keskustalaiset ja kokoomuslaiset kauhistelevat sitä, miten heidän porvarihallituksensa aikanaan sopeutti Suomen lainsäädäntöä tulevaa EU-jäsenyyttä varten.
Olisiko Unioniin pitänyt liittyä sopeutumatta ja valmistelematta?
Mauno Koivistosta tuli vuonna 1966 ensimmäinen sosiaalidemokraattinen valtiovarainministeri vuosikausiin. Tietenkin media heräsi povaamaan hänen presidenttiehdokkuuttaan. Kannatin itsekin Koivistoa Kekkosen seuraajaksi jo koululaisena.
Pitäisikö presidenttiehdokkaiden jotenkin pääsääntöisesti putkahtaa esiin vasta kuukausi ennen vaaleja, vai mistä ajatuksesta tämä kaiken suunnitelmallisuuden vastustaminen kumpuaa?
Anteeksi Raimo Ilaskivi, että kirjoitan näitä Teidän blogissanne. Mieluummin tekisin sen omassa blogissani http://jormaajaakkola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/110...
mutta en harrasta siellä yksinpuhelua. Keskustelua ei ole syntynyt. Saamani kommentit ovat olleet kiitoksia.
Merja Heikka kirjoitti:
"Jorma Jaakkola, tuo oli uusi tieto minulle, että sosialidemokraattien tavoitteena on aina ollut määräenemmistösäädösten purkaminen. Voihan herran pieksut!"
Tietenkin demarit halusivat määrävähemmistösäädösten purkua, sillä määrävähemmistösäädökset estivät demareiden hamuaman vallankumouksen.
Määrävähemmistösäädökset kirjoitettiin Valtiopäiväjärjestykseen siksi, ettei Suomen perustuslakia voida muuttaa heppoisin perustein.
Mauno Koivisto järjesti 1990-luvun laman tarkoituksella voidakseen purkaa määrävähemmistösäädökset eli että valta siirrettiin eduskunnalta hallitukselle.
Sisäpiiriin kuulumaton Sirkka-Liisa Anttila oli 17.1.1992 vähällä kaataa hallituspuolueiden johdon ja demareiden johdon syksyllä 1991 tekemän sopimuksen.
Demarit (sisärenkaaseen kuulumattomat) olivat pudota penkiltä kuultuaan Anttilan puheenvuoron, ettei hän näe tarpeellisena lakiesityksen voimaansaattamista kiireellisenä.
Määrävähemmistösäädösten purusta ei käytetty eduskunnassa yhtään asiaan liittyvää puheenvuoroa.
Seuraavan päivän Hesari kertoi episodin yksityiskohtaisesti.
On nettikirjassani.
Muistaakseni Sulo Aittoniemi kiusasi Anttilaa ja Erkki Pulliainen oli haistavinaan palaneen käryä ja sanoi, ettei vaan tässä olisi kettu haudattuna.
Demarit huusivat välihuutoina:
"Hallitukseen ei voi luottaa ja kepu pettää aina!"
Tästä tuli sanonta: Kepu pettää aina.
Niinpä Esko Aho ja Seppo Kääriäinen nousivat tuoleistaan ja menivät demareiden istumapaikoille rauhoittamaan: "Tuo Anttila nyt puhuu tuollaisia, mutta on kuitenkin hallituksen kanssa samaa mieltä."
Niinpä äänestettiin määrävähemmistösäädösten purku tilapäisenä poikkeuslakia voimaan.
Lama oli tarkoituksella hoidettu niin syväksi, että eduskunta luopui vallastaan vastustaa hallituksen toimia.
Suomen Pankin pääjohtaja Rolf Kullbergilla oli paha olo, koska Koivisto nyki häntä naruista kuin sätkyukkoa. Kullberg kertoi Länsi-Savo-lehdelle etukäteen, että tehdään taantuma, ja riittävän syvä.
Tässä on lukemista:
http://koti.mbnet.fi/jorjaa/nettikirja.php
Nettikirjani kuten muutkin linkit on luotu asetuksilla - ilman valkoisia reunoja - tulostettavaksi.
Parahin Raimo Ilaskivi!
Olen seurannut US-blogianne ja kirjoituksianne Nykypäivä-lehdessä. Ne ovat olleet miehen puhetta!
Siksi joskus soitinkin Teille pyytääkseni sähköpostiosoitetta. Lähetin sitten tekstarilla kotisivuni osoitteen.
Eilen sain Mauno Koiviston CV:n päivitettyä sellaiseksi, että sitä kelpaa esitellä nykyisessä euro-taloustilanteessa. Niinpä perustin tänään Uuden Suomen blogin.
Olen käyttänyt Kokoomuksen Satakunnan piirin kokouksissa voimakkaita puheenvuoroja. Toiset ovat olleet samaa mieltä kanssani jo vuosia, mutta toiset ovat uskoneet Kataisen vastuunkantoon.
Nyt ihmiset vasta heräävät todellisuuteen.
Kokoomuksen pitää pikaisesti lopettaa Mauno Koiviston aloittamien toimien juoksupoikina oleminen!
Suosittelen Uuden Suomen blogini lukemista.
Terveisin
Jorma Jaakkola
Salaisen EMU-varaumapöytäkirjan asianosainen 1.12.1999 lähtien
Blogi:
http://jormaajaakkola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/110...
Kotisivuni eilen päivitetty linkki:
http://koti.mbnet.fi/jorjaa/Koiviston_cv.php
Hohhoijaa, milloinkohan nämä n. 21% SDP:n kannattajat ja puoluejäsenet heräävät ruususen unestaan?
[url]http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2012/07/10/espanja-vakuussovussa-kyse-paivista/201233252/12[/url]
Siellä espanjalaiset jo naureskelevat partoihinsa vakuuksien suhteen. Meillä ymmärretyt täydet reaalivakuudet on hieman eri juttu välimeren maissa. Erikoinen juttu on myös se, että lainanottaja määrittelee itse vakuudet.
Mitään Lehmanin kaltaista tapahtumaa ei tule, vaikka jättäydymme Espanjan tukipaketin ulkopuolelle:
[url]http://www.taloussanomat.fi/jan-hurri/2012/06/13/maksakaa-tai-lehman-morko-tulee/201231329/170[/url]
Suomea pelotellaan maksajaksi yhä kalliimpiin kriisitoimiin, ettei vain Lehman-haamu tule ja kaikkien käy kalpaten. Pelotteluun ei kuitenkaan ole järkiperusteita – niin kuin ei siihenkään, että Suomelta on pian peloteltu uuden Lehman-kriisin torjumiseen tuplasti Lehman-menetysten verran rahaa.
Loppu linkin takana.
Onko mielenosoituksilla milloinkaan ollut vaikutusta?
Vastaus on, että ei ole.
Se on pelkkää mölyämistä, turpaan ottamista poliisilta ja viime kädessä armeijalta.
Se, että kansalaiset mobilisoituisi aseelliseen vallankaappaukseen, missä armeija olisi kansalaisten puolella - en pistäisi hanttiin. SIINÄ, olisi onnistumisen mahdollisuus melko konkreettinen.
Tuskin suomalainen kuitenkaan sellaiseen vielä on valmis. Todettakoon, että en haluaisi olla siellä vastaanottavassa päässä, sitten kun se on siihen valmis.
Suomalainen ei mölyä.
"itsenäisten valtioitten säilymien tai liittovaltioon siirtyminen. Komission puheet solidaarisuuden välttämättömyydestä, eurobondeista, pankkiunionista ja pankkivalvonnasta kertovat selvää kieltä siitä, mikä on komission pyrkimys ja sen vallantavoittelun aste!"
EU:n vallanhimosta tässä on pohjimmiltaan kyse. Talouskriisiä käytetään keppihevosena liittovaltion esteiden romuttamiseksi.
Toisaalta liittovaltio ei olisi välttämättä huonompi vaihtoehto. Tämä nykyinen tilanne jossa roikutaan löyhässä hirressä on kaikkein pahin.
Ollaan vastuussa toisten veloista ilman työkaluja puuttua hulttiomaiden tekemisiin ja päätöksiin!!
Järjettömän hieno kirjoitus jälleen kerran Raimolta.
"Euro on siis suunniteltu pelastettavaksi hinnasta riippumatta. Ja huvittavinta on, että ne, jotka pelastetuiksi tulevat, ovat niitä kovimpia protestoijia. Ei täten olekaan ihme, että täällä kolmen A:n maitten piirissä on vihdoinkin alettu vaatia vertailevia laskelmia siitä, paljonko eurosta irtautuminen maksaisi ja paljonko siinä pysyminen."
Tämä on asiantunteva kannanotto tähän polttavan ajankohtaiseen ongelmaan, joka on päätettävä vielä keskellä Suomen kesälomakautta. Ministerit ja vastuulliset virkamiehet eivät voi käydä julkisuudessa niin avointa pohdiskelua kuin näissä Puheenvuoroissa. Kun Jutta Urpilainen vaatii vakuuksia, kansainvälinen lehdistö väittää Suomen eroavan eurosta.
Sitäkin tärkeämpää on, että me Vapaat Kansalaiset voimme keskustella ja tuoda esille näkökohtia, jotka ovat istuville ministereille tabuja. Nyt nimittäin hyvän neuvot ovat kalliita. On voitava pohtia myös eurosta lähtemisen hintaa. Se ei saa olla kielletty aihe. Siinä mielessä on terveellistä lukea Raimo Ilaskiven punnittuja ajatuksia.
Hyviä kirjoituksia piisaa, kuten aiemmin todettiin. Tässä hieman räväkämpi.
http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/vi...
Euroopan vakausmekanismi
http://fi.wikipedia.org/wiki/EVM
Kokonaiskuvaa on kylläkin hankala muodostaa, koska asia on monimutkainen eikä meille kerrota kaikkea. Tämä finanssikriisi on oikeutetusti saanut paljon huomiota, mutta mielestäni yhtä tärkeä uhka on taloudellisen vallan keskittyminen amerikkalaisille suuryrityksille. Monet viisaat ihmiset varoittavat käyttämästä Facebookia, koska yritys voi käyttää ihmisten henkilötietoja (ja palveluun syötettyjä kuvia, käyttäjätilastoja ym.) miten haluaa, ja USA:n hallituskin saa halutessaan nämä tiedot. Patenttisuojat ja häikäilemätön markkina-aseman hyödyntäminen uhkaavat keskittää bioteknologiayritykset mm. Monsanton käsiin. Esimerkkejä löytyy kylläkin kaikista maista.
Kansalaisjournalismia on syytä edistää, mutta siihenkin liittyy uhkia.
http://www.hs.fi/kulttuuri/Verkko+on+musta+ja+valk...
Muistan kun EU:hun hakeuduttaessa MTK järjesti räväkämmän mielenosoituksen, jossa oli mukana sianruhoja ynnä muuta rempseätä rekvisiittaa. Lehtien pääkirjoituksia myöten kauhisteltiin "tehokeinojen" käyttöä, mutta se ei tullut mieleen, mistä syystä rauhalliset suomalaiset tuolla tavoin "riehaantuivat". Alamaiskansa, mikä alamaiskansa.
Terveisin Kalevi Kämäräinen
Vain yksi perustavaalaatua oleva kysymys.. mihin realiteetteihin nojaten Espanjalaisten,Kreikkalaisten,Irlantilaisten ja Portugalilaisten pitää kurjistaa yhteiselämänsä?
Toimivan talouden realiteetit eivät ole vaihtoehto..mutta mikä sitten on?
Suomalaisten tyyneydestä ja viilipyttyisyydestä - miksi etelässä mellakoidaan ja miksi me emme ole kaduilla?
Vastaus: Suomessa vain juopot protestoivat! Eli kommenttini Arhi Kuittisen 'Mistä alkoholismissa ja EVM-virkamieskulttuurissa on kysymys?' Puheenvuoroon, http://arhikuittinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1110...
--- --- ---
Kiitos näistä Uuden Suomen oveen isketyistä totuuden teeseistä!
http://arhikuittinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1110...
Kannamme mukanamme monia syvälle ulottuvia avoimia haavoja. Niiden syntyhistoria ja niiden nykyiset merkit ja jäljet meissä pitäisi puhua oivaltaen läpi. Muuten turhankin tuskallinen tragiikkamme tulee toistamaan vain itseään. On häpeä, että valtaa pitävä massamediamme kahlehtii meidät menneisyyteen puhumattomuuden pelkomuurillaan.
Piti käydä 'Mistä alkoholismissa ja EVM-virkamieskulttuurissa on kysymys?' tekstiä oikein läpi sitä itse näppäimistölläni muokaten, jotta siihen saisin paremman kosketuksen. Jonkin sanan siihen väliin ehkä itsekin innoittuneena ilmaistuksi. Laadin Kuittisen teeseistä itselleni seuraavan Facebook-sanastelun.
---
Suomalaisten alistuvasta luottamuksesta eurokatastrofia edistävään hallitukseen ei ole kysymys Suomen "vakaista oloista" tai tyytyväisyydestä vaan 1000 vuotta jatkuneesta kuninkaan ja valtion harjoittamasta mielenmuokkauksesta ja alamaisidentiteetistä. Pelosta. Herran pelosta: "Herran pelko on viisauden alku."
Suomalaiset opetetaan järjestelmällisesti synnintuntoon, alistuvaan häpeään ja depressioon. Kansalaisemme kasvatetaan systemaattisesti tottelevaisiksi alistujiksi. Polkevan sulkeisjärjestyksemme kasvatille luvataan taivaspaikka. Kun hänelle on myönnetty polkijakiusaajadiplomi eli kunnon kansalaisen status, niin hän voi ryhtyä omasta puolestaan polkuhommiin...!
Et saa olla heikko et saa valittaa kokemuksistasi saati sitten saada oikeutta alistajia kohtaan hierarkiassa ylöspäin. Koska ulospäin ilmaiseva kritiikki tukahdutetaan, niin tämä potentiaalinen muutosvoimamme on purettava sisäänpäin. Alkoholismi onkin sitten tyypillinen nurin päin kääntynyt passiivisen protestin supisuomalainen muotomme. – Suomessa ollaan alkoholikatastrofin partaalla. Tilanne on huonontumassa, ja emme edes itse tiedä, missä olemme, toteaa lääketieteen ja kirurgian tohtori Mikko Vienonen.
Suomalaiset luottavat ja pelkäävät "kunnioittaen" viranomaisia ja poliitikkoja eniten Euroopassa galluppien mukaan, vaikka perinteisessä erityissuojeluksessa olevat virkamiehet saavat väärinkäytöksistä ja törkeästä ammattitaidottomuudesta lähes aina vapautuksen. Vastuu tarkoittaa suomettuneessa virkamieskulttuurissa korkeampaa vastuuttomuutta. Se antaa elitististä ylemmyydentuntoa jos mikä!
Viranomaisten arvaamattomuus ja vastuuttomuus päätösten perustelemattomaan vaihtamiseen ja seuraamuksiin juontaa juurensa Suomessa aina Vatikaanin kirkkovaltaan, kirkkoruhtinaiden ja Vatikaanin virkamiespappien verotustoimintaan Suomessa jo ennen Ruotsin aatelisten ja kirkon valloitus- ja verotusoikeutta. Omalla historiallamme on jälkensä niin nykyisyydessämme kuin myös tulevaisuudessamme.
---
Amerikkalaiset eivät kunnioita titteleitä, tässä on Keijo Korhosen mukaan selvä ero suomalaisiin.
- Suomalaisilla on yksi perusheikkous - herran pelko ja uskomaton ei nyt orjamieli, mutta torpparimieli. Me asetumme, kun käsketään, seisomaan lakki kourassa kartanon keittiön eteiseen tai muuhun vastaavana paikkaan odottamaan, että joku kertoisi, mitä meidän pitäisi tehdä - ja nöyrästi kumarramme. Siihen on omat syynsä, koska esivallan kunnioitus, joka sinällään on myönteinen asia, iskostettiin väkisin suomalaisten mieleen jo 1600-luvun Ruotsissa, kirkko oli sama kuin esivalta. Sama syvä esivallan kunnioitus siirtyi sitten keisarin kunnioittamiseen ja sitten kun itsenäistyttiin, niin ei oikein tiedetty, ketä pitäisi kunnioittaa.
- Toisen maailmansodan jälkeen - jolloin selvisimme tavalla, joka kyllä kelpaa esimerkiksi kenelle tahansa - meidän oli hyvin vaikea keksiä, ketä meidän pitäisi kunnioittaa ja kun tuli tilaisuuksia, eräät rähmäilivät Moskovaan päin. Hyvin usein nämä samat rähmäilijät rähmäilevät nyt Brysseliin päin, tai Washingtoniin. Suomen kansa on tottunut siihen, että esivallan käskyä pitää seurata ja esivaltaan liittyy, mikä on amerikkalaisten mielestä ihan uskomatonta, jopa puolueitten samaistaminen esivaltaan. Yhdysvalloissa ei tunneta "herra puolueen puheenjohtajaa" tai "herra tai rouva puoluesihteeriä" se on ihan mahdoton käsite. Näin ollen me kunnioitamme ja tottelemme Brysselin käskyjä, vaikka niille pitäisi enimmäkseen naureskella.
---
Suomalaisten alistuvuus ja poliittinen reagoimattomuus ei kerro kansalaisten rehellisyydestä, rauhallisuudesta tai tyytyväisyydestä. Mielipiteiden ilmaisua ei tapahdu koska ihmiset pelkäävät leimautuvansa erilaisiksi virallisen totuuden vastustajaksi, pois kunnollisten ja tottelevaisten kunnon kansalaisten statusalueelta. Häiriköiksi. Vain juopot protestoivat Suomessa - ilmaisevat sitä omalla supisuomalaisella nurin päin kääntyneellä tavallaan.
Standardisuomalaiset rakentavat identiteettinsä kunnon kansalaisen pelokkaista standardimoduuleista. Kelpaavuuden normitavoista. Omaa tyytymättömyyttä, omaa poliittista johdonmukaisuutta ja omia kokemuksia ei ilmaista edes poliittisesti aktiivisten parissa eli puolueiden sisällä. Mieluummin ilmaistaan ihailua "menestyjiä" ja eliitin sisäpiirisuojaa kohtaan, jotta voisi rakentaa itselleen myös menestyjän kulissit ja unelmoida myös samasta sisäpiirisuojasta.
"Se on vain historiaa", mutta käsittelemätön historia toistaa taas itseään. Ruotsalaiset katsovat nyt todella ihmeissään silmät soikeana miksi suomalaisilla poliitikoilla on pakkomielle vapauttaa Etelä-Euroopan pimeät pankkiirit suomalaisten veronmaksajien rahoilla ja luoda Kafkan pahin painajainen Yhden Viraston kuningaskunnasta. Ruotsin ja Tanskan itsenäistä euron torjuntaprosessia ja perusteluja vastassa oli Hesarin massiivinen tiedottamattomuuden muuri. Ruotsi manattiin tuhoon tuomittujen joukkoon eurohylkiöksi.
Suomalaisten luottamus euroon on kaiken sen valheen ja pelottelun varassa mitä Helsingin Sanomat ja YLE on pumpannut suomalaisiin "talouspuheena", jotka sokeasti luottavat "tiedotusvälineisiin" virallisena totuutena. Euro on niitten mukaan ainoa virallinen ja rationaalinen yhteys "Euroopan ytimeen". Suomalaisille ei kerrottu, että ei tarvitse olla eurovaluuttaa, jotta voi kuulua Eurooppaan, "EU":hun.
Suomettuminen oli - ja on - vain tehokasta sisäpiirivaltaa, Kekkosen luoma oivallinen uhkadoktriini ulkopoliittiselle sekä sisäpoliittiselle yksinvaltiudelle tilanteessa, jossa ulkoinen valtaa antava uhkatekijä määrittelee kaiken ja sysää demokratian syrjään. Samasta historiamme tragiikkaan ja sen aiheuttamiin haavoihin perustuvasta vallasta Katainen ja Urpilainen nyt uneksivat polvistuessaan Euro-Unionin alttarin rajoittamattoman vallan äärelle.
---
Kuinka Suomen kansa ja suomalaisuus valmistellaan epäaktiiviseksi ja epäpoliittiseksi? Tottelevaiseksi? Sokeaksi?
Väitös: Koulu aiheuttaa oppimisvaikeuksia. – Kouluissa vähätellään ja alistetaan oppilasta. Oppilaat pelkäävät, ja huomio menee häpeän välttämiseen. Huomion pitäisi keskittyä oivaltamisen iloon, tutkija Erja Kautto-Knape sanoo. Tutkijan mukaan opettajat keskittyvät liikaa opetussuunnitelman noudattamiseen. Heidän pitäisi keskittyä oppilaisiin yksilöinä. Palautteen ei pitäisi perustua puutteisiin ja virheisiin, vaan onnistumiseen, Kautto-Knape kertoo.
Koulu on opettajia varten. Lukujärjestystä varten. Tottelemista varten. Standardeja varten. RKP:tä varten. Poliittisia puolueita ja virkamiehiä varten passivoivassa, rajaavassa ja alistavassa toiminnassaan.
Lamaannutettu ihminen etsii elinvoimaa vain alistajiensa armopaloista.
---
Teemojen tärkeyden vuoksi laitoin muunnelmani myös omaksi Puheenvuorokseen, http://mikamaailmaaliikuttaa.puheenvuoro.uusisuomi...
Iltalehti: Euroopan kriisimaat ovat saaneet tukea Suomen Pankin kautta 3,5 miljardia euroa
"Suomi on rahoittanut Euroopan kriisimaita julkisuudessa esillä olleiden IMF:n, EU:n ja ERVV:n kautta myönnettyjen lainojen lisäksi myös hiljaisesti Suomen Pankin kautta 3,5 miljardilla eurolla.
Koko eurojärjestelmän eli Euroopan keskuspankin (EKP) ja kansallisten keskuspankkien kautta tukea oli myönnetty kesäkuun loppuun mennessä peräti 212 miljardia euroa.
Suomen Pankista kerrotaan, että Suomen 3,5 miljardia euroa ovat syntyneet arvopaperimarkkinoita koskevassa ohjelmassa, jossa kauppoja on tehty markkinahintaan esimerkiksi valtioiden ja yksityisten lainapapereiden kesken.
EKP aloitti noin kaksi vuotta sitten kriisivaltioiden kuten Kreikan, Irlannin ja Portugalin velkakirjojen ostot, koska maat eivät saaneet enää markkinoilta riittävästi rahoitusta."
Liikanen varoittaa velkaantumasta liikaa matalan koron vuoksi
Historiallisen alhainen ohjauskorko voi houkutella ottamaan liikaa lainaa, sanoo Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen.
http://www.iltalehti.fi/talous/2012070615809388_ta...
Suomen Pankin ostojen jälkeen Liikasen varoituksia on "hieman" vaikea ottaa todesta. Teot puhuvat puolestaan.
"Kuluttakaa ihmiset valtiot ottakaa velkaa. Suomen Pankki tulee apuun kyllä."
Tuleekohan jossain vaiheessa ihmisille halu laatia jokin inkvisitiolista, johon kuuluu poliitikkoja, virkamiehiä ja pankkiireita? Sitten käydään syntejä läpi vähän niin kuin Etelä-Afrikassa konsanaan ja toivotaan, että osapuolet voivat antaa toisilleen anteeksi.
Miksi muissa Keski-Euroopan maissa sitten suhtaudutaan vielä tyynemmin? Vaikkapa nyt Saksassa, joka on käsittääkseni suurimpia nettomaksajia. Maksumiehen roolista Saksalla on tosin kokemuksia, itäisen liitoksensa kanssa, menisikö samaan konkurssiin.
Olen keskustellut näistäkin asioista keskieurooppalaisten kollegoiden kanssa eikä siellä olla oltu valtavia protestiliikkeitä suunnittelemassa.
Eikö tällaista jonkun hutkivan journalistin kannattaisi selvittää?
Mitä tuohon suomalaisten viilipyttymäisyyteen tulee, en ole siitä varma. Se voi olla vain myyttikin. Aleksis Kiven Seitsemän veljestä: tällainen on Suomen kansa.
Ainakin Tornionlaakson kylillä miehetkin ovat kuin kielestä maailmaan vedettyjä. Jossain Kymenlaaksossa sama ihmislaji on jos mahdollista vieläkin puheliaampaa. Olen ollut joskus Iitin kunnalla töissä, ja isäntien kanssa kokouksissa. Voiko joku spanioola muka olla puhekykyisempi, en usko. Olisko ne hämäläiset sitten...Tampereellahan kyllä järjestettiin ensimmäiset naistenhakutanssit. Jospa Hämeessä miehet ovat vähän viilipyttyjä sitten. En mie muuta keksi. Uusimaa? ;)

Kommentoi 97 kommenttia