*

Raimo Ilaskivi

Hajallaan kuin varpusparvi

Kun lukee ja kuuntelee ekonomistien ja poliitikkojen tämänhetkisiä lausuntoja siitä, mitä Kreikan kriisi merkitsee ja mitä pitäisi nyt tehdä, muistuu mieleen kertomus hajallaan olevasta varpusparvesta. Yksi lentää sinne, toinen tänne.

Näin ottavat kantaa nyt nekin, joitten pitäisi koota rivit yhteen ja määrätietoisesti päättää, mitä Kreikan kanssa vihdoinkin tehdään. Mutta kun ei. Yksi pelottelee Kreikan kriisin vaikutuksella euron kestävyyteen ja Euroopan Unioniin, toinen vaatii Kreikan vaalituloksen  odottamista, kolmas kysyy, eikö nyt vihdoinkin pitäisi tehdä se, mikä olisi pitänyt tehdä jo alun alkaen, antaa Kreikan ja pankkien  hoitaa omat asiansa ja osoittaa vastuut niille valtioille, jotka ovat halunneet ja saaneet EU:n poikkeamaan peruskirjansa säännöksistä, mm. ottamaan yhteisvastuuta yhden kriisimaan ja sitten toisen taloudesta.

Ikävä sanoa, mutta tällainen keskustelu henkii sitä epätietoisuutta, joka jo parin vuoden ajan on leimannut EU:n suhtautumista kriisimaihin. Ja kun näin on, on samalla annettu viestiä sillekin, että esimerkiksi kreikkalaiset ovat kyllä eurossa pysymisen puolesta mutta erilaisia säästötoimia vastaan, jotka kuitenkin ovat avun jatkumisen edellytyksinä. Kokeillaanpa kepillä jäätä tälläkin kerralla!

"Ennen" Saksan ja Ranskan presidentit koettivat yhdessä luoda politiikalle peruslinjaa ja nimenomaan vihdoinkin korostaa tinkimättömyyttä Kreikan auttamisen edellytyksenä. "Nyt" Ransakn uusi presidentti kokeilee hänkin kepillä jään kestävyyttä toisesta paikasta: Voitaisiinko kenties EU:n sopimusviidakkoa täsmentää hieman nykyistä lievemmäksi, jotta hintavakauden rinnalle tuotaisiin kasvuun tähtääviä rakenteita. Lievennyksiä budjettikuriin muun muassa.

Osittain epäyhtenäinen EU vastaan kepilläkoettelevaa Kreikkaa - ei ole hyvä asetelma. Ja kuitenkin olisi nyt vihdoin selkeitten johtopäätösten aika. Tukipaketeilla Kreikkaa ei ole saatu järjestykseen. Sen poliittinen kenttä on muotoutunut uudelleen nimenomaan löysyyttä vaativien eduksi. Vaalitulos kiihoittaa kansalaisia jatkamaan marsseja kaduilla ja työmarkkinoita protestoimaan kaikkea sitä vastaan, jolla Kreikan kilpailukyky palautettaisiin. Onko täten yhä edelleen ajateltava, että kolmas kerta toden sanoo, kolmas tukipaketti kahden edellisen, epäonnistuneitten jälkeen?

Tottakai tiukka linja mahdollisine Kreikan eroineen ainakin euroista ja mahdollisesti koko EU:sta omaa seurannaisvaikutuksia, joitten suuruus ja laajuus eivät ole täysin tiedossa. Tiedossa sen sijaan jo on, paljonko rahaa ja takauksia tähän mennessä on annettu ja paljonko kolmas tuki veisi. Tuskinpa ne tiukkuuden seurausvaikutukset kovin järisyttäviä eivätkä ainakaan pitkäaikaisia olisi. Tämä on tietenkin arvio, jonka osuvuutta ei voida todistaa vaan joka nähdään, kun tie on kuljettu. Tottahan se on, että suo on siellä ja vetelä täällä.

Oleellista kuitenkin olisi se, että tuhlaajavaltioitten kansalaiset joutuisivat toteamaan sen, etteivät ne loputtomiin voi pistää kättänsä naapurimaitten  veronmaksajien taskuun. On opittava, että kuluttaa voi vain sen. minkä itse tienaa, ja että elintaso muodostuu täten vain omia toimia tehostamalla, työpaikkoja luomalla ja työn tehokkuutta nostamalla samalla kun katteettomista eduista luovutaan. Kuuri olisi rankka, mutta kun muu ei ole auttanut eikä vanha linjakaan tule muutosta luomaan. On siis iskettävä talouden kylmät lait pöytään.

Ugh, olen puhunut, sanoi Villin Lännen punanahka. Sama täältä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

11Suosittele

11 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

No mutta eihän ne opi koskaan, kun kerran hölmöt päättäjämme sinne rahojamme syytää. Kyllä oppisivat, jos lopetetaan tuo hölmöys. Soini ja ne asiantuntijat, joihin hän viittaa, ovat olleet koko ajan oikeassa.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

"Oleellista kuitenkin olisi se, että tuhlaajavaltioitten kansalaiset joutuisivat toteamaan sen, etteivät ne loputtomiin voi pistää kättänsä naapurimaitten veronmaksajien taskuun."

Lue Raimo meidän tavallistenkin kirjoituksia.
Ei ne asiapitoisuudeltaan suuresti poikkea "asiantuntijoiden" kirjoituksista, vaikka siellä joku perkele välillä vilahtaakin.

Kokoomuksen kuningasbisnes-idea, Guggenheim olisi tullut pystytettäväksi,- ja rahoitetuksi velkarahalla. Ehkä naapurimaista lainatulla rahalla.

Helsingillä ei olisi ollut tuollaista summaa omaa rahaa, sen me kaikki tiedämme.

Tuula Saskia

Hän lukeekin, otaksun.

Guggenheim-museo-hanke oli ja on suuri lapsus jo ajatuksena.

Miksi ihmeessä Helsingin päättäjät eivät sitä ymmärrä?

Mutta Ilaskivi ei tietääkseni sitä hanketta ajanut.

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan

Luulenpa että hallituksella ei enää ole muuta vaihtoehtoa jäljellä kuin ottaa lusikka kauniiseen käteen ja myöntää että pieleen meni. Kuka nyt sieltä sitten tuleekin kameroiden eteen hymyilemään ja hikoilemaan.

Ylläoleva kirjoitus on tiukkaa tekstiä oleellisesta. Asiantuntijalta.

Käyttäjän ekp kuva
Eero Pyykkölä

Poliittiset päättäjämme EU:n parlamentissa ja kansallisessa vastaavassa ovat hyväksyneet Kreikan aikoinaan euron piiriin (Väyrynenkin?). Kreikan äänestävä kansa on tietysti valinnut omat "vastuunkantajansa", joten kansan vikahan se loppujen lopuksi on, että kansa kärsii.

Ennen vanhaan velkaa hakevan piti todistaa kuntoisuutensa. Piti olla omaa säästöä, säännölliset tulot ja tarkka suunnitelma velan käytölle. Noista hyveistä on Suomessakin luovuttu, eivätkä Etelä-Euroopan maat niitä koskaan oppineetkaan? Kreikan taloudellinen eliitti ei maksa veroja lainkaan(?), mihin tilaan pyritään Suomessakin.

Jos päättäjät ja kansa Kreikassa ovat vastuuttomia Euroopan alueella, syyllisiä ovat Euroopan Unionin kansallisvaltiot (ja niiden kansat).

Timo Suomalainen

Tuleepa ikävä vanhaa kunnon isänmaallista Kansallista Kokoomusta.

PS. Bankrun on alkanut nyt myös Espanjassa. EMU hajoamassa?

http://www.verkkouutiset.fi/index.php/talous/982-t...

"Espanjalaiset ovat seuraamassa kreikkalaisten esimerkkiä ja tyhjentävät pankkitilejään, kertoo Italian yleisradioyhtiö RAI.

RAI:n mukaan horjuvan Bankia-pankin asiakkaat ovat nostaneet tileiltään yli miljardi euroa muutaman viime päivän aikana. Espanjan hallitus kansallisti pankin viime viikolla.

Tilien tyhjentäminen jatkuu myös Kreikassa. Viimeisten kolmen päivän aikana kansalaiset ovat nostaneet virallistahojen mukaan pankeista rahojaan 800 miljoonaa euroa. Financial Timesin tietojen mukaan määrä on kuitenkin yli 1,2 miljardia euroa.

Kaikkiaan Kreikan pankeissa on lehden mukaan talletuksia 165 miljardia euroa."

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan

Tässäpä myös linkki maailmalle, englanniksi kaikki. Mielenkiintoinen keskustelu, eikä ollenkaan kovin yksimielinen siitä mitä tehdä ja mitä mahtaa olla tulossa.

http://www.aljazeera.com/programmes/insidestory/20...

Tuomo Kokko

Eiköhän pidetä kansanäänestys koko EU:n alueella. Joko reilusti liittovaltioon yhteisine hallituksineen, tai paluu takaisin puhtaasti kansalliseen päätöksentekoon ja omiin valuuttoihin. Enemmistön kanta voittaa, ja sitten pulinat pois.

Käyttäjän sinenmaa kuva
kati sinenmaa

Tiukka linja tarkoittaisi lainahanojen sulkemista. Se taasen ei käy, koska tiukka linja ei ole tiukka, vaan löysä. Jos EU:lla olisi se tiukka linja, niin hanat olisi jo suljettu, joten niitä ei tulla jatkossakaan sulkemaan. Ja poliitikot hurraavat ja kahmivat kokouspalkkioitaan, kulukorvauksiaan,...

Käyttäjän matiasriiho kuva
Matias Riiho

"Oleellista kuitenkin olisi se, että tuhlaajavaltioitten kansalaiset joutuisivat toteamaan sen, etteivät ne loputtomiin voi pistää kättänsä naapurimaitten veronmaksajien taskuun."

Tuon saman neuvon voisi antaa hieman sovellettuna kaikille niille rahoittajapiireille, jotka ovat tämän taloudellisen katastrofin täysiä osapuolia.

Käyttäjän uutisvahti kuva
Kari Ahlava

Merkel on jo antamassa periksi Kreikan talouden elvytykselle. Nyt katsomme muuttaako tämä kanta kuinkakin pian Urpilaisen äänen kellossa, se kun on pysynyt tiukoissa vaatimuksissa paketin suhteen vielä eilen, kun Merkel jo antoi päinvastaista lausuntoa.

http://uutisvahti.com

Käyttäjän IlkkaTArvola kuva
Ilkka T Arvola

Viisaita varoituksen sanoja Raimolla!
Saksan ja Ranskan kannat merkitsevät taas paljon. Saksan yleinen mielipide näyttää olevan jyrkkä "Kreikka ulos". Se ei johdu vain kreikkalaisten tuhlaavaisuudesta vaan nyt jo myös kasvavista antipatioista.

Tuore Spiegel toteaa, että Syrizan kiristysmentaliteettia ei voi hyväksyä, joten vaihtoehtoja ei enää ole, ja kun vielä Kreikan media syyttää Saksaa koko tilanteesta ja kuvaa Merkeliä natsina, joka uusmiehittää Kreikkaa, onkin kanta aika jumissa.

Samaan aikaan Ankarassa Turkin EU-asioiden ministeri Egemen Bagish ja EU:n edustajat käynnistävät taas positiivista ohjelmaa, jolla herätetään eloon Turkin liittymisprosessia EU:iin. Pontimena tässäkin on Ranskan presidentin vaihdos; olihan Sarkozy suurin jarru näille neuvotteluille.

Luuraako siinä uusi, mutta suurempi Kreikka-ongelma, vai moderni ja dynaaminen 75 miljoonainen voimavara? Suomen kanta on ollut Turkille myönteinen. Paras katsoa ennenkuin hyppää.

Käyttäjän jukkakorhonen kuva
Jukka Korhonen

"Kun lukee ja kuuntelee ekonomistien ja poliitikkojen tämänhetkisiä lausuntoja siitä, mitä Kreikan kriisi merkitsee ja mitä pitäisi nyt tehdä, muistuu mieleen kertomus hajallaan olevasta varpusparvesta. Yksi lentää sinne, toinen tänne."

Kysymys on pitkälti siitä, että useimmilla puhujilla (myös asiantuntijoilla sekä ns. asiantuntijoilla) on oma agenda ajettavanaan, joko ideologinen tai ammatillinen.

Lisäksi, ei ulkomaalaisia asiantuntijoita kiinnosta sellainen pienen pieni tosiasia, että juuri pienellä Suomella ei ollut tässä prosessissa omia pankkejaan pelastettavanaan kuten esim. Saksalla, Ranskalla ja Englannilla oli.

Käyttäjän jukkakorhonen kuva
Jukka Korhonen

Lisäksi, talousasiantuntijoita ei kiinnosta sellaisetkaan pikkuasiat kuin että tässä prosessissa rikotaan EU:n omia lakeja ja sääntöjä sekä rapautetaan moraalia ja oikeudenmukaisuutta.

Käyttäjän jukkakorhonen kuva
Jukka Korhonen

Suomalaisia koskee muutama totuus tässä prosessissa:

- Kreikalla ei ollut alunperinkään mitään mahdollisuutta selvitä VALTAVISTA veloistaan lisävelkaantumisen avulla.

- suomalaiset rahoittavat keskieurooppalaisten pankkien pelastamista, eivät suinkaan kotimaisten, toisin kuin ranskalaiset ja saksalaiset tekevät.

- euromaat olisivat voineet tehdä nämä nykyiset emämunaukset ilman Suomeakin. Ei Suomen ulosjäänti olisi pysäyttänyt nyt tehtyä prosessia.

Käyttäjän uutisvahti kuva
Kari Ahlava

"- euromaat olisivat voineet tehdä nämä nykyiset emämunaukset ilman Suomeakin. Ei Suomen ulosjäänti olisi pysäyttänyt nyt tehtyä prosessia."

Ja kun kaikki on leviämässä kuitenkin, niin voihan sieltä ytimestä nyt lähteä ja sanoa, että meitä on petetty.

t. piiroinen

"...eikö nyt vihdoinkin pitäisi tehdä se, mikä olisi pitänyt tehdä jo alun alkaen, antaa Kreikan ja pankkien hoitaa omat asiansa ja osoittaa vastuut niille valtioille, jotka ovat halunneet ja saaneet EU:n poikkeamaan peruskirjansa säännöksistä, mm. ottamaan yhteisvastuuta yhden kriisimaan ja sitten toisen taloudesta."

Oikein kirjoitettu seniori-Ilaskiveltä. Samoin kokoomusnuoristä löytyy tervettä ajattelua.

Ongelma on puolueen epäisänmaallinen keski-ikäisporukka, 1940-70 luvuilla syntyneet kanervat, sasit stubbit ja kataiset. He kantavat raskaan vastuun Suomen talouden tuhosta.

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Jospa kreikkalaiset sanovat, etteivät maksa? Ei korkoja, ei lyhennyksiä. Menettävät tosin EU-projektirahat.
Onko tämä kuitenkin helpompi tie aloittaa alusta, ilman EU, EKP ja IMF-pakotteita?

Henry

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Toisaalta tämä koko blogi on kok-selostusta siitä, kuinka "kaikki on niin sekavaa". Totuus on, että 2010 asiat olivat hyvinkin selkeät, mutta kun aloitettiin Maastichtin sopimuksen rikkominen, jouduttiin sellaisiin talous-Immelmanneihin, ja -himmeleihin, etteivät sössijät itsekään tiedä missä mennään.

Blogissa on myös vahva "meidän tulee tehdä sitä ja tätä-henki".
Mitä jos olisimme jo alunalkaen antaneet kreikkalaisten tehdä ratkaisunsa ja "me" konkkakypsä kova ydin, oltaisiin vain mietitty euron sopivuutta koko tähän härdelliin?

Kohta alkaa KOK-selitykset; "Ei kukaan voinnut tietää.."

Ilaskivi tuli ensimmäisenä(?) kokeilemaan kepillä jäätä.

Henry

t. piiroinen

Oliko Jouko Pajulla asiaakin?

Olavi Nieminen
Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

"On opittava, että kuluttaa voi vain sen. minkä itse tienaa, ja että elintaso muodostuu täten vain omia toimia tehostamalla, työpaikkoja luomalla ja työn tehokkuutta nostamalla samalla kun katteettomista eduista luovutaan."

En oikeastaan suostu nielemään tuota.. Me voimme tehdä,vaikka kuinka työtä mutta silti tämä sortuu,jos pitäydymme tuossa ajatuksessa.

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Niinkuin Matias Riiho tuolla ylhäällä antaa ymmärtää, voi Ilaskiven tämän lauseen kirjoittaa uusiksi:
"Oleellista kuitenkin olisi se, että tuhlaajavaltioitten kansalaiset joutuisivat toteamaan sen, etteivät ne loputtomiin voi pistää kättänsä naapurimaitten veronmaksajien taskuun."

Lause tulisi kirjoittaa näin:
Oleellista kuitenkin olisi se, että tuhlaajaministerit joutuisivat toteamaan sen, etteivät ne loputtomiin voi pistää kättänsä veronmaksajien taskuun.
:=)

Henry

Käyttäjän ZeroforConduct kuva
Petri Haapa

Kohta on edessä se kreikkalaisten auttaminen humanitäärisellä avulla, mikä tosin olisi pitänyt aloittaa jo muutama sata miljardia sitten.

Käyttäjän jyrkiola kuva
Jyrki Soini

Arvoisa Raimo Ilaskivi.

Mielestäni esiinnytte ryhdikkäästi ja omaatte hyvän puheäänen. Toivon teidän kertovan kansallenne mikä on uusi maailmanjärjestys.

http://www.netikka.net/mpeltonen/salaliitot2.htm

Päästökauppa, joka perustuu perusteettomaan ilmastonmuutospropagandaan, aiheuttaa ja ylläpitää työttömyyttä. Ihmiset haluavat tuottaa ja kuluttaa. Ellei normaaleja kansantaloutemme toimintoja estettäisi, vaurastuisimme lumipalloilmiön lailla. Varsinkin jos olisimme itsenäisiä ja suosisimme suomalaista. Erityisesti pyytäisin teitä kiinnittämään huomiota elintarvikeomavaraisuuteen. GMO:ta ja Monsantoa ei pidä suvaita maaperällämme.

Harmaa talous pitää kitkeä juurineen. Schengenistä pitää erota. Vieras mafia pitää häätää. Omastakin on tarpeeksi harmia. Kilpailutukseen pitää saada järkeä. Vierasmaalaiset voimalat ja helikopterit ovat fiaskoja. Vain kaksi mainitakseni. Tilastonikkarilla on varmaan nälkävuoden pituinen lista.

Hyvän ja kestävän yhteiskunnan perustuksena toimii Raamattu. Kuulemani mukaan on Suomen parlamentissa ainutlaatuinen rukouspiiri. Herra ei ole hyljännyt Suomea (kokonaan).

http://www.kotimaa24.fi/blogit/article/?bid=285&id...

Teidän
Jyrki Soini

Tuula Hölttä

”Pojat ja tytöt!

Tiedättekö mitä nykytilanne vaatii teiltä? Se vaatii jokaisen teistä siihen valtavaan työhön, jota nyt tehdään isänmaamme hyväksi. Nyt ei ole aikaa leikkiin ja huvituksiin. Jokaisen on täytettävä paikkansa työrintamassa. Maan elintarvikevarastot on saatava riittävän suuriksi, teollisuutemme tarvitsee raaka-aineita. Ja näissä kummassakin asiassa voitte te, pojat ja tytöt, auttaa.
- -
Keräilemällä alla mainittuja tuotteita ja jätteitä sekä osallistumalla viljelystyöhön vahvistatte maan elintarvikevarastoja ja hankitte raaka-aineita. Nyt ei ole kysymys yksistään teidän eduistanne, vaan koko maan.
- -
Nyt tarttuvat maamme kaikki pojat ja tytöt todellisella talkooinnostuksella koko Suomen suursiivoukseen, jonka päämääränä on kaiken hyödyllisen talteen ja käyttöön kerääminen. Tähän työhän ei käydä itkussasilmin, eikä pakosta, vaan nauraen, laulaen ja viheltäen.

Kerättäviä tuotteita: kävyt, pajun versot, pajun kuori, muurahaistenmunat, voikukan juuret, rohdoskasvit, liekojauho, marjat, pihlajanmarjat, ravut, sienet, jäkälä, luut, lumput ja villa, lammasturkisjäte, jätepaperi, metalliromu”

Edellä oleva teksti on poimittu toukokuussa 1941 julkaistusta Kaikki talteen –kirjasesta, jossa opastetaan lapsia kantamaan ”kortensa kekoon”. Niin että mitä me oikein valittelemme, onhan sitä selvitty ennenkin.

Tuula Saskia

Yhdyn pitkälti Ilaskiven näkemyksiin.

Suomi muiden EU-maiden tapaan on tehnyt vääriä arvioita. Huijarimaa Kreikkaa ei olisi koskaan pitänyt ottaa mukaan.

Joka tapauksessa rahoitus on lopetettava heti. Enää suomalaisten veronmaksajain rahoja ei saa uhrata Kreikkaan. Sinne siirrettyjä emme todennäköisesti saa koskaan takaisin, mikä on tietysti aivan törkeä juttu.

Muutoin, tiettävästi kreikkalaisilla on jättisummia Sveitsin pankeissa.

Miksi niitä ei voi aktivoida kansan hyväksi tavalla tai toisella?
Maassa on rahaa, joskaan ei valtiolla, mikä ei todellakaan ole suomalaisten vika.

PS. Etunimikaima Tuula: säästäväisyys- ja keräilysuosituksesi on kelpo ajatus, mutta Kreikka-tuen vahinkoja se tuskin korjaa. Sitä paitsi ahkeruutta tekee mieli harjoittaa lähinnä oman maamme hyödyksi, ei kepuli-Kreikan.

Jorma Myyryläinen

Ilaskivi edustaa ihan samaa kuin nämä nykyisetkin Kokkarepoliitikot, tekniikka vain vaihtelee: tavallista kansaa pitää kurittaa kun herrat hölmöilee.

Kreikassa on kyse kreikkalaisen hyväveliverkoston eli Karamanlisin, Papandreun, Venizelosin ja Mitsotakiksen perheiden suhmuroinneista suurten kansainvälisten pankkien pangstereiden kanssa. Tässäkin pätee Bertold Brechtin viisaus jonka mukaan on suurempi rikos perustaa pankki kuin ryöstää se. Oikeasti EU:n, IMF:n ja EKP:n johtajien haluama säästöpolitiikka ja Ilaskiven pusikoista huutelema suoraselkäisyys ajaa samaa eli tavallisten kreikkalaisten pitäisi maksaa muiden laskut.

Tätä samaa Kreikalta vaadittua toteutetaan niin Irlannissa kuin Portugalissakin mutta se ei toimi koska se on itsensä hengiltä säästämistä ja kierre vain laajenee ja pyöriminen kiihtyy. Lopulta käy niinkuin sille kuuluisalle hevoselle sen opittua olemaan syömättä. Sen sijaan esimerkiksi Argentiina onnistui korjaamaan syöksynsä kun ensimmäisenä heitti ulos IMF:n ja pelasti sitten oman taloudellisen toimiliaisuutensa.

Me täällä emme näytä ymmärtävän, että kansalaiset, me tavalliset taatiaiset niin Kreikassa kuin muuallakin aina Suomea myöten olemme enemmän keskenämme samassa veneessä kuin pankki- ja EU-eliitti. Heillä on oma veneensä ja hoitakoot itse sen ennenkuin se uppoaa.

Olavi Nieminen

Nyt pitää suomalaistan Olli Rehnin kanssa vaatia, että tehtyjä EU:n sopimuksia aletaan myös noudattamaan.
Poliitikot eivät ole rehellisiä jos eivät tätä usko. Heillä ei ole tarvittavaa talouden asiantuntemusta.
Kreikka ja pankit hoitakoot ongelmansa itse. Suomen ei pidä ottaa lapsilleen lisää velkaa tähän asiaan!
Koko tämä Kreikka-asia perustuu epärehellisyyteen ja korruptioon!

Nyt koko EU pitää putsata tästä ilmiöstä.
Muuten Suomen on erottava eurosta ja otettava mallia muista Pohjoismaista.

Käyttäjän jyrkiola kuva
Jyrki Soini

Nykyinen perustuslakimme on laiton. EU edustaa laittomuutta Luojamme edessä. Jäsenyytemme on laiton. Erokysymys on absurdi, koska jäsenyyttä ei voi edes olla. Kysymys kuuluukin: Osaammeko houkutella päättäjämme tunnustamaan virheensä niin, ettei heidän tarvitse pelätä kansan kostoa? Siitä voisi lähteä parannus.

Tuula Saskia

Olavi, tilanne on jokseenkin toivoton. Lukisitko vaikka oman lehtesi taloussivuja, jotta todellisuus avautuisi.

Mutta jos uskot, että Olli Rehn suomalaisten avulla järjestää asiat, niin mikäs siinä.

Sanovat, että usko siirtää suurenkin kiven. Toivon mukaan!

ulf fallenius

Ei tässä mitään turhia mietteitä tarvita,sehän jo todettu että EU ja Euro ovat matemaattisia mahdottomuuksia ja nyt rahat loppu sieltä ja sun täältä pahasti ja lopputulos on että Euro kaatuu ja mahdollisesti Eu:kin kuivuu kokoon mutta demokraatialla ei näin suurta kuplaa voi hoitaa ainoastaan diktatuurilla joka ei tule kysymykseen ja auttaisiko sekään enään.Tilalle tehdään sitten joku muu sopimus Eurooppan maiden väliselle kauppan teolle ja omat valuttat tulee käyttöön ja mitä pikkemmin tämä tehdään niin uusi nousu ja alku voidaan aloittaa.Mutta näin tässä käy muita vaihtoehtoja ei ole ja kaikkella on vaan kulkunsa.Näkemiin Euro!Kaikki nimekkäät analyytikot samaa mieltä,mutta heitähän ei uskota vaan tuuliviiri hallituksia mielummin puhumatta Junckerista joka ei todellakaan ole nero lausunoissaan hänhän ei edes tunnusta Eurokriisiä,hänen mielestä kaikki on hyvin.Murhpyn laki on se että mikä on hajallaan kaatuu myöhemmin aina.

Käyttäjän jyrkiola kuva
Jyrki Soini

http://koti.phnet.fi/petripaavola/vapaamuurarit.html

Jos Kirkon jäsenet ottaisivat Raamatun todesta, käärmeen juonet eivät purisi. Käärmeen kavalin juoni oli saada nimikristityt uskomaan, ettei henkimaailmaa ole olemassakaan. NWO:n luojat harjoittavat okkultismia.

http://www.netikka.net/mpeltonen/salaliitot.htm
http://www.netikka.net/mpeltonen/mindcontrol.htm

5.Moos:
18:10 Älköön keskuudessasi olko ketään, joka panee poikansa tai tyttärensä kulkemaan tulen läpi, tahi joka tekee taikoja, ennustelee merkeistä, harjoittaa noituutta tai velhoutta,
18:11 joka lukee loitsuja, kysyy vainaja- tai tietäjähengiltä tahi kääntyy vainajien puoleen.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Okkultismi
http://fi.wikipedia.org/wiki/New_Age

http://fi.wikipedia.org/wiki/Georgia_Guidestones
http://www.youtube.com/watch?v=MIjrirW3Gno

Kirkossakin on vapaamuurareita. Jos menet sielusi hädässä tapaamaan pappia, mistä tiedät mitä jumalaa tämä rukoilee. Papiston ja koko kansan on tehtävä parannus.

http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/kotimaa/151...

http://www.youtube.com/watch?v=IcO058GNcLY

Apt:
17:30 Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus.
17:31 Sillä hän on säätänyt päivän, jona hän on tuomitseva maanpiirin vanhurskaudessa sen miehen kautta, jonka hän siihen on määrännyt; ja hän on antanut kaikille siitä vakuuden, herättämällä hänet kuolleista."

http://www.pelastussanoma.fi/Profetiat/Valikkosivu...

Herraan luottavien ylösotto ja Antikristuksen hallituskausi lähestyvät. NWO sotkee maailmantalouden tahallaan voidakseen lanseerata kaikenkattavan toimitusvälineensä. Se tulee alistamaan nukkuvat ihmiset täydelliseen valvontaansa.

http://kauppa.tv7.fi/Eurot-pois-siru-tulee
http://www.tv7.fi/

Ilm:
13:16 Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa,
13:17 ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku.
13:18 Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi.

---
Maailmassa olisi rauha, jos jokainen siunaisi Israelia.

4.Mooseksen kirja:
24:9 Se on kyyristynyt, se on laskeutunut maahan kuin leijona, niinkuin naarasleijona - kuka uskaltaa sitä häiritä? Siunattu olkoon, joka sinua siunaa, kirottu, joka sinua kiroaa!"

Käyttäjän joukoakoskinen kuva
Jouko Koskinen

Hyväveli (-sisko) porukat on tarpeen - erityisesti eikommunistiset.
Suomen vasuriherrasto katsoo etujensa vaativan suomivastaisuutta.

Toisinkin voisi olla.
Kun Hugo Standertskjöld sai johdettavakseen TULAN kivääritehtaan Tsaarin Venäjällä Ludvig Nobel'in – Alfred Nobelin veljen pyynnöstä Hugo pani tehtaan pyörimään. Maksoi kommarit ulos ja järjesti Berdaanien tuotannon uudelleen senaikaisen aseseppätaidon pohjalle.

Tsaari vaati 200 000 kivääriä vuodessa mutta Tulassa valmistui liki 0,5 miljoonaa. Tsaari tinki hinnasta mikä ei ollut Hugolle yllätys. Hän myi kiväärinpiippuja Saksaan ja muualle. Valmisti myös suuria määriä panoksia uuteen kiväärimalliin. Luopuessaan virasta jonkun Tsaarin suosikin hyväksi järjesti suurelliset läksiäiset laivalla. Kuinka ollakaan - koko tehtaan kirjanpidon vei satunnainen tuulenpuuska laidan yli veteen. (!)

Hugo palasi Suomeen. Aulangon puistosta kaikki muistavat hänet. Ja Makkaratalon tontista. Nämä olivat pientä siihen nähden mitä Hugon kiväärirahoilla tehtiin suomalaisen teollisuuden ja työllisyyden hyväksi. Katso linkistä.

Mäyräkoira / vasurikokkareet valmistelevat vallankumousta tekosyynä joku ihme maailmanpelastus. Kytkös harmaaseen ja kokomustaan pankkimaailmaan ilmeinen.

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Kaverille vippaan kerran, kaksi, mutta en kolmatta ilman vanhojen takaisinmaksua. Hallitukseltamme toivon samaa periaatetta, koska vippaailee minun rahojani.
Euron ja EUn kannattajat ovat pitäneet mahdottomuutena erota kyseisistä liitoksista. Missä ovat vastaavat liitokset, ItävaltaUnkarit ja niin edelleen?

Tuula Saskia

Aivan oikein.

Lisäksi ihmettelen sitä, että tilanteen kärjistyessä emme ole kuulleet mitään lausuntoa Olli Rehniltä, joka toivottavasti ei paneudu nyt Turkki-kysymykseen eli EU:n laajentamiseen. Olisi arvokasta tietää, mitä siellä " suuret pojat" hommailevat.

Mutta lausunto häneltä Suomen tilanteesta voisi kertoa edes jotain.

Käyttäjän jyrkiola kuva
Jyrki Soini

Hei Jarmo.
Ymmärrän, ehkä, mitä tarkoitat omalla rahalla. Mutta he, jotka luulevat voivansa haalia rahaa pois yhteiskunnan yhteisestä käytöstä, ovat väärässä. Heille pitää kertoa, että raha on luotu liikkumaan reaalitaloudessa eikä esim. pörssi- ja valuuttakeinottelussa.

Vaikka Matti ja Maija ovatkin palkkansa ansainneet, ei heillä ole omaa rahaa, koska rahoissa ei lue Matti eikä Maija. Siksi rahaa ei saa polttaa, joka tarkoittaa, ettei sitä saa piilottaakaan. Plootuja haudanneet maajussit eivät oikein ymmärtäneet yhteishyvän päälle. He jarruttivat kansantalouden pyöriä.

Kun pidimme puoliamme, oli meillä oma pankki. Rahassa luki markka ja Suomen Pankki tai Suomen tasavalta tai Suomi Finland tai siinä oli leijonavaakuna. Meillä oli lupa ja kyky hillitä taloutemme eliksiirin virtaamista ulos Suomi-neitomme kauniista vartalosta.

Nyt kaikki on toisin. EKP pitää kansantalouksia pilkkanaan.

RAHAN VALHE

http://villeiivarinen.blogspot.com/

ESM: DIKTAATTORIT

http://www.youtube.com/watch?v=vPCKHvCgLnA&feature...

Ps. klikkaa yläreunasta (Kortit)

http://www.kp-art.fi/taustaa/

EUROKRAATIT

http://www.youtube.com/watch?v=f5zQT6jLarE&feature...

MUUT VIDEOT AIHEESTA OVAT KUIVIA

http://www.youtube.com/watch?v=ZPWH5TlbloU

---
http://www.netikka.net/mpeltonen/salaliitot2.htm

Ote:
"Illuminati-järjestö

Järjestö sai alkunsa Espanjalaisen Ignatius de Loyolan 1500 -luvulla perustamasta salaisesta järjestöstä. Kun hän okkultismista syytettynä joutui inkvisition pidättämäksi, hän esitti paaville idean jesuiittaveljeskunnan perustamisesta. Tästä innostuneena paavi vapautti Loyolan syytöksistä ja teki hänestä jesuiittaveljeskunnan johtajan. Järjestö lakkautettiin vuonna 1773 kun julkisuuteen pääsi tietoa veljeskunnan ja sen perustajan harjoittamasta okkultismista. Vuonna 1814 se perustettiin uudelleen uuden johdon alaisuudessa.

Jesuiittojen maailmanhallintoidean omaksunut baijerilainen professori Adam Weishaupt perusti 1.5.1776 salaisen, alunperin vapaamuurareista koostuneen järjestön Illuminaatit eli valaistuneet. Heihin kuuluivat myös kolme Yhdysvaltojen perustajajäsentä Benjamin Franklin, Thomas Jefferson ja John Adams.
Weishauptin ja hänen seuraajiensa päämäärät olivat:

- Kaiken järjestetyn hallinnon kumoaminen.
- Yksityisen omistusoikeuden ja perintöjen lakkauttaminen.
- Isänmaallisuuden ja kansallismielisyyden kumoaminen.
- Perhe-elämän ja avioliittokäsitteen kumoaminen.
- Kaiken uskonnon ja varsinkin kristinuskon lakkauttaminen.
- Saattaa heidän miehensä "Valontuoja" (latinaksi lucifer) maailman valtaistuimelle.

Järjestö lakkautettiin vuonna 1785 kun sen suunnitelmat paljastuivat. Eräs Van Knigge-niminen paroni ja temppeliherra vei illuminaattien suunnitelmat vapaamuurarien johtoon. Illuminaatit yhtyivät vapaamuurareihin 16.7.1782, minkä johdosta illuminismi elää vieläkin vapaamuurarien johtoportaissa."

Hyvä hyväksyä

1.Timoteuksen kirje:
6:10 Sillä rahan himo on kaiken pahan juuri; sitä haluten monet ovat eksyneet pois uskosta ja lävistäneet itsensä monella tuskalla.

Toivomme on kuolematon persoona

Johanneksen evankeliumi:
16:33 Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman.

ps. klikkaa sivun yläreunasta (Kortit)

http://www.kp-art.fi/taustaa/

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Vielä: jos annan rahaa meklarilleni sijoitettavaksi, ja homma menee ketuille, niin varmasti vaihdan meklariani. Tässä kertomuksessa hallitus on yhtä kuin meklarini, verorahoillani minusta huolen pitäjä.

Tuula Saskia

Sinusta tulee huolenpitäjä.

Hyvä on, mutta jos tarkoitat, että vaihdat puoluetta, juuri nyt se ei auta.

Mitä voit nyt juuri tehdä?

Jos maito on kaatunut, itku ei auta.

Sano Sinä, miten voimme saada varmuuden siitä, tilanne vakautuu Suomessa. Kreikka on joka tapauksessa konkurssissa.

Minäkin olen huolenpitäjä.

Tuula Saskia

Hetki sitten luin US:n uutisen, jonka mukaan komissio ei valmistelisi Kreikan lähtöä eurosta.

Olli Rehn ja Barroso kertovat näin.

Uskokoon ken tahtoo.

Heikki Mäntynen

Kreikkalaiset tekevät samoin kuin portugalilaiset aikoinaan. Vaalien jälkeen entiset opposition vastustajat hyväksyivät hallituksessa ollessaan apupaketin ehdot.
Näin tulee käymään myös Kreikassa.

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Tilanne Suomessa paranee, kun näemme, että maailma (kansainvälisyys) on muutakin kuin kuiviin imetty pieni Eurooppa Ruhrin alueineen.

Tuula Saskia

Tiedossa on, hyvä Lauros.

Mutta mieti, missä ja mikä rooli kotimaallasi on.

Nyt ollaan tässä tilanteessa, josta on selvittävä.

Uskotko oikeasti, ettei Kiina, Intia , Brasilia ole päättäjien tiedossa?

Jos viittaat parlamenttiin, ei. Mutta tarkoitan heitä, jotka päättävät.

ps. Jos hallitset asiaa, kirjoita siitä päättäjille. Natkutus ei riitä.

Jaakko Anttila

Ruhrin alueen kaupungit ovat konkurssissa. Hiilikaivokset ja terästehtaat suljettiin kauan sitten. Ruhrin alueen taantuneiden kaupunkien tilanne on jäädytetty siten, että pankit myöntävät velkaa velan päälle.

Saksaa ei ole "imetty kuiviin". Ranskaa ei ole "imetty kuiviin". Isoa-Britanniaa ei ole "imetty kuiviin".

Saksan vienti (ja Suomen vienti) koostuu ensisijaisesti koneista ja laitteista, jotka ovat investointituotteita. Saksan talous on vakaalla pohjalla. Kahden vahvan kasvuvuoden jälkeen (2010: 3,6 %; 2011: 3 %) ja lyhyen taantuman jälkeen Saksan talous on jälleen nousussa.

Saksa kuuluu maailman teollisuusmahteihin ja monet sen teollisuustuotteet ovat maailmankuuluja. Tunnettuja saksalaisia teollisuusyrityksiä ovat muun muassa Adidas, BASF, Bayer, BMW, Bosch, Continental, Daimler, MAN, SAP, Siemens, ThyssenKrupp ja Volkswagen. Saksan tärkeimpiä teollisuudenaloja ovat koneteollisuus, autoteollisuus,kemianteollisuus, perusmetalliteollisuus ja elektroniikkateollisuus. Jalostus työllistää noin 30 % Saksan työvoimasta ja tuottaa suunnilleen saman verran myös Saksan BKT:sta.

Saksan läntiset osavaltiot ovat tukeneet entisen DDR:n osavaltioita kymmenillä miljareilla euroilla vuodesta 1992 lähtien solidaarisuusrahaston ja kahden muun rahoitusvälineen kautta. Ja kolme Saksan rikkainta osavaltiota tukee Saksan 16 muuta osavavaltiota tasausrahaston kautta.

EU:ssa on 10 nettomaksajajäsenvaltiota. Suurimpia nettomaksajia ovat Saksa, Hollanti, Ranska ja Iso-Britannia ja pienimpiä nettomaksajia ovat Suomi ja Luxemburg.

USA on vähitellen menettämässä valta-asemiaan Kiinalle. Kiina on nouseva talousmahti ja nouseva sotilaallinen suurvalta. Yhdysvallat vetäytyy asteittain Euroopasta ja panostaa enenevässä määrin Tyynelle merelle sekä taloudellisesti että sotilaallisesti yrittäessään rajoittaa Kiinan laajentumista, minkä rajoittaminen on myös itäisen Aasian maiden etujen mukaista.

Venäjä on KGB-eversti Putinin hallitsema diktatuurivaltio. Venäjällä ei ole ilmaisunvapautta, ei kokoontumisvapautta, ei lehdistönvapautta, ei oikeussuojaa eikä oikeusturvaa.

Mikä on Suomen viiteyhteisö? Venäjä? Kiina? Yhdysvallat?

Suomi kuuluu eurooppalaiseen talousyhteisöön ja eurooppalaiseen arvoyhteisöön, joista viimeksi mainittu perustuu EU:n perusoikeuskirjaan.

Käyttäjän joukoakoskinen kuva
Jouko Koskinen

Jatkaakseni repliikkiäni Hugosta - http://raimoilaskivi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1060... hänen seuraajansa Juuso Waldenin seikkailuja maailmalla. Juuso oli suosittu kansanmies vaikka pyöritti valtavia rahavirtoja. Piti väestään huolta mutta lankesi raskaasti mm. Italian selluhommiin. Piti tehdä alfasellusta suulakepuristamalla tekosilkkiä. Sillä jotkut tekivät isoa rahaa silloin. Palkkasi mafioson joka lähetti Juusolle loistavia raportteja menestyksekkäästä toiminnasta.

Kun Juuso esikuntineen parin vuoden päästä tuli juhlimaan tuloksia, selvisi että miljoonien arvoiset tilaukset olikin tekaistuja, varastot tyhjillään ja arvokkaat tantaalisuuttimet loppuunkuluneita. Kuten muukin tuotantolinja. Tilikirjat sulatettu pulpperissa selluksi. Juuso totesi paikallisen oikeuskäytännön ja säästi miljoonia nielemällä tappiot sopuisasti. Mikä perkele siinä on että suomijunttila ei voi elää Euroopassa Euroopan tavalla.

Kanadassa ja Saksassa tuli turpiin hieman kevyemmin. Britanniassa Juuso pääsi lähes omilleen.

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Nyt Tuula S. Tämän päivän tuhoisinta toimintaa on vähentää koulutuksesta, päiväkerhoista tohtorin tutkintoon. Näin tekee tänään sosialidemokraatit ja kokoomuslaiset. Säästetään koulutusmäärärahoista.!!!, rahoista, jotka antavat edellytyksen pärjätä maailmalla. Tämän ovat jo neekeripojaatkin oivaltaneet ja juoksevat avojaloin opinahjoihinsa.

Tuula Saskia

Tarkoitat siis suomalaisen yliopistojärjestelmän suomaa ilmaista opinto-oikeutta ulkomaalaisille.

En hyväksy sitä. Se on käsittämätön malli, joka pitää lopettaa heti.

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Tuula hyvä; muunmaalaiset opintonsa Suomessa maksakoot, mutta en ymmärrä että kantaväestön opinnoista pihistellään. Pahintana on alkujuurilla olevat luokkakoon suurennokset ja peruskoulumatkojen pidennykset.
Kansaskunnan tappio on se, jos kansalainen ei saa opiskella pienessä ryhmässä, kuten minä, neljänkymmenen työvuoden jälkeen itseeni tyytyväinen kansalainen.

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Jyrki S: Rahoissa ei ole lukenut nimeäni. Ahti Karjalaisen nimi niissä on ollut, poliitikon.

Käyttäjän jyrkiola kuva
Jyrki Soini

Hyvä niin. Maksetaan keisarille mikä keisarille kuuluu.

Lempeää kesää ja Herramme varjelusta.

jyrki

teuvo hyvönen

Raimo Ilaskivellä sen enempää kuin kykypuolue Kokoomuksella ei pitäsi ole kauheasti kritisoitavaa.
Muistan kuin eilisen päivän, kun Raimo Ilaskivi pyrki H:gin Kaupungille hommiin - lupasi ottaa kiinni kaikki rötösherrat...ei saanut kiinni ensimmäistäkään.
Kreikan suurimmat ongelmat johtuvat yltiöisänmaallisesta asevarustautumisesta Turkin uhkaa vastaan...ja korruptio.
Suomen Kokoomus on ylivoimaisesti eniten hyväveli-toimintaa ja korruptiota kylvävä puolue Suomessa...ettei vaan oltaisi Kreikan tiellä!